Karkuun

Olen voinut ihan ookoosti. Syömiset on mennyt ihan ookoosti ja kaikki on ihan ok.
Olen vain yksinäinen.
Ja ahdistaa juuri nyt. Aiemmin ei ahdistanut niin paljon, mutta nyt haluaisin vain juosta pakoon.

Paino on turhan korkea.
Hah. Enkö koskaan pääse näistä möröistä eroon?

Lähellä

Olin juuri syönyt lautasellisen salaattia.
Mieleeni tuli ajatus: mitä, jos ahmisin ja oksentaisin? En ole kumpaakaan tehnyt pitkiin aikoihin. Todella pitkiin aikoihin.
Oikeastaan ei edes tehnyt mieli syödä mitään. Päätin juoda zero-kokiksen, jotta oksentaminen olisi helpompaa. Maha tuntui täydeltä, vähän liiankin täydeltä, jo limun jälkeen.
Aloin taiteilla juustoleipiä ja heitin ne uuniin.
Ei tehnyt mieli. Ajattelin kuitenkin, että pakkohan on tehdä mieli ruokaa! Minähän olen tällainen possu.
Katselin joululahjasuklaitani. Ne eivät houkutelleet.
Otin juustoleivät pois uunista.
Hyi.
Katkaisin yhden kahtia ja maistoin pienen haukun.
Loput heitin pois.
Jos en osaa olla kuin onneton, niin ainakin haluan olla laiha ja onneton.

Haahuilu

Kävelen eteenpäin, mutta päädyn aina samaan paikkaan. Kaikki alkaa alusta. Vaikka kuinka yritän päästä pois, eksyn matkalla ja sama haahuilu jatkuu. Tunnen olevani kahlittu johonkin, mutten tiedä mihin. Enkä edes tiedä mihin haluaisin mennä.

Haluaisin olla tasapainoisempi. Mielialat ja itsetunto kipuavat toisena hetkenä pilvien korkeudelle, mutta samassa putoavatkin rytinällä alas. Ja sama jatkuu, jatkuu ja jatkuu vain.
En tiedä, mitä haluan. En ihan oikeasti tiedä ollenkaan. Kaikki tuntuu niin turhalta, mutta hetkittäin jotkin asiat ovatkin äärimmäisen merkityksellisiä ja tärkeitä.

Hyvää joulua kaikille. Minulla oli ihan kiva joulu. Söin. Paljon.

Vastaukset

Kuva unelmakropasta?
Tällainen, on tosi kiva. Tosin toi on ehkä vähän turhan laiha. Mutta luustoltaan tommoinen niin kyllä kelpaisi!

Mikä on sun ihannepaino?
- Ihanne on ehkä 53-55kg. 55-59kg on kuitenkin ihan kiva.

Lempparijulkkis?
- En oikein seuraa julkkiksia. No, joku Sacha Baron Cohen on ainakin tosi hauska!

Millaista musiikkia kuuntelet?
- Kauhea kysymys! Kuuntelen niin paljon kaikkea, harvantyylisestä musiikista en pidä.

Yritätkö/haluatko parantua?
- Syömishäiriöstä vai masennuksesta? Olen mielestäni molemmista jo aika hyvin pyristelly eroon, syömishäiriöstä varsinkin. Mutta siis haluan parantua täysin. Ja yritän myös päästä kaikesta pienestäkin epäterveellisestä näihin kahteen liittyen eroon.

Lasketko kaloreita ja onko sulla mitään laihdutusvinkkejä?
- Nykyään lasken joskus harvoin kalorit aika epätarkasti. Ei enää kuulu tuo rutiineihini. Laihdutusvinkkejä sen verran, että oksentaminen ei ikinä kannata. Se vain lisää ahmimishimoa, turvottaa ja pilaa mielenterveyden. Aika jolloin oksensin oli kamalinta elämässäni. Toisekseen ei kannata nälkiinnyttää itseään liikaa, koska se vain kasvattaa ahmimishimoja. Paasto ja ahmimiskierre on aivan kamalaa, ja yleensä vain lihottaa. Voihan niinkin toki laihtua, mutta ei se kovin nopeaa useinkaan ole, sekä ruuansulatus menee ihan sekaisin. Suosittelen ihan oikeasti syömään monipuolisesti ja terveellisesti sen yli 1000 kaloria päivässä. Sillä laihtuu kyllä. Itse olen nyt laihtunut todella helposti 5 kiloa, ilman hirveää vääntöä ja stressiä. (Olen syönyt vaihtelevasti 1000-2000 kaloria per päivä.) Se on alkuun tosi vaikeaa syömishäiriöiselle, mutta siihen kyllä pystyy, kunhan on riittävästi motivaatiota. Näin myös paino pysyy helpommin alhaalla, eikä ahmimishimojakaan synny. Tavallaan siis voi pidemmän päälle laihtua paljon nopeammin, kuin hirveillä kitudieeteillä.
Nämä nyt on melko itsestäänselvyyksiä, mutta niinhän yleensä kaikki laihdutusvinkit ovat.

Mikä on sun tulevaisuuden haaveammatti?
- En kyllä tiedä yhtään! Tästä olisi nyt tarkoituksena siirtyä yliopiston puolelle, jos onni on myötä, mutta en vielä tiedä mitä haluan siellä opiskella. Ja voihan siinä käydä niinkin, että ammattini tulee olemaan ihan eri, kuin mihin olen kouluttautunut.

Oletko rakastunut?
- En ole. Enkä ole koskaan ollutkaan.

Onko sinulla parasta kaveria?
- Ei ole, mutta on muutamia todella hyviä ystäviä. Tai on se yksi niistä varmaan ns. paras kaveri. Ehkä. Turha sitä on lähteä paremmin määrittelemään.

Mitä pelkäät?
- Sitä, että en koskaan tule olemaan oikeasti todella onnellinen. Toivottavasti on turha pelko. Pelkään myös vähän ajan kulua. Vaikka se tuntuukin niin pysähtyneeltä.

Kiva kun tuli kysymyksiä, iloista joulunodotusta kaikille! :) Paitsi niille, joilta jouluhömpötykset tulee jo korvista ulos!

Kysyä saa

Olen laihtunut 4 kiloa. Tuntuu huijaukselta. Ei tunnu laihemmalta. Toisaalta, katsoessani vanhempia kuviani, näytän ällöttävältä. Jos laihdun vielä 4 kiloa, näytänköhän tämänhetkisissä kuvissa ällöttävältä?
En halua kertoa painoani. Alle 60 kiloa se on kumminkin.

Ajattelin, että voisin pitää tämän blogin ensimmäisen kysymyspostauksen. Siis mikäli teillä on jotain kysymyksiä. Vastaan niihin seuraavassa postauksessa sitten. :) En kyllä ihan välttämättä liian henkilökohtaisiin vastaa.

Sivustakatsoja

Haluan olla sivustakatsoja. Leikkiä omassa maailmassani ja seurata muita töpeksimässä ja elämässä elämäänsä. En tarvitse huomiota, muistutan itselleni. Voin vain seurata, olla näkymätön, mutta aina silti läsnä. Se, josta ei saa selvää vielä ensitapaamisella. Se, jonka tosissaan huomaa vasta, kun tajuaa kiinnittää huomiota.

Miksi laihtuminen ja salainen maailma kiehtoo minua taas enemmän ja enemmän? Kätkeytyminen, yksinolo, mietiskely. Yksin. Minulla on niin paljon ihmisiä ympärilläni, mutta olen yksinäinen. Nyt tunnen, että haluan olla yksin, vaipua hiljaisuuteen ja unohdukseen. Silti en olisi yksinäinen. Enhän? Enhän minä voi olla yksinäinen, jos en kaipaa ketään? Vai kaipaanko?

En. En kaipaa. Ainakaan tällä hetkellä. Antaa ajan näyttää.

Maha kurnii. Tuntuu ihanalta. Voimakkaalta.

Taidan valehdella itselleni.

Odotukset

Mietin aluksi, tekisinkö postauksen niistä surullisista hetkistä, jolloin itken käppyrässä huoneen nurkassa. Pohdin asiaa hetken, mutta sitten tajusin, ettei niitä ole viime postauksen jälkeen ollut kuin yksi. Yksi. Yksi surullinen puolituntinen kolmen viikon aikana. Miksi minä sitä käsittelisin, kun se on niin pieni osa elämääni?

En ole ollut loppuaikaa surullinen. Olen vain porhaltanut eteenpäin kuin mummo suossa. Olenko tuntenut mitään? Olenko vaipunut taas siihen masentuneen synkkään ja mitäänsanomattoman harmaaseen maailmaan? 
En ole.
Ei elämän ja arjen ole tarkoituskaan olla mitään maatamullistavan erikoista ja upeaa. Ei minun tarvitse joka päivä hehkua onneni kukkuloilla ja saada kaikkea mahdollista mitä elämä voikaan tarjota. Olen ihan tyytyväinen tähän, tähän koko elämäntilanteeseeni ja mahdollisuuksiini. Tulevaisuus tuo tullessaan mitä tuo.

En ole ollut viime aikoina mikään suorittava tunteeton zombi. Olen tuntenut iloa, olen nauranut, olen ollut ahdistunut ja epävarma, useinkin. Mutta olen myös uskonut itseeni ja kykyihini, ja se jos mikä on tärkeää!

Perisuomalainen pessimistinen asenne pulpahtelee joskus pintaan, mutta mitä sitten? Turha sitä on kulttuuriaan vastaan pyristellä, antaa vain mennä miten tuntuu parhaimmalta. Joskus elämäni ironisuus jopa naurattaa minua. Itkettää, mutta naurattaa. Maailman lapsena sanon, että naurattaa. :)