Joka päivä eri ihminen

Mä menen ihan sekaisin kun olen yksin. Mulle tulee kummallinen, näkymätön olo. Mua ahdistaa, tänään on ahdistanut aika paljon. Olen tärissyt, onkohan sittenkään fiksua juoda kolmea litraa kahvia muutamassa tunnissa?

Mä viilsin. Tai oikeastaan raavin. Raavin reisiäni ja polviani neulalla, ei se edes sattunut. 5 viillosta alkoi pulputa verta. Niistä jäi isommat arvet kuin luulin. Eihän toi nyt voinut olla mitään kunnon viiltelyä, eihän? En mä edes tiedä, miksi tein sen. Ainakin se sai mun ajatukset pois ruuasta. Söin aika paljon liikaa, mutta en sentään ahminut tai oksentanut, vaikka mieli teki taas. Reilun viikon päästä joudun pukemaan päälleni mekon. Halusin olla laiha silloin. Enää ei ole mitään mahdollisuuksia. Aion kuitenkin olla syömättä mitään muuta kuin yhden aterian ja omenan päivässä siihen asti.

Masennusolo. Sellainen masennus, että en osaa itkeä. Tuntuu, kuin olisin sivuhenkilö elämässäni. En jaksaisi mitään. Urheiluinnostus kesti sen yhden lenkin ja muutaman x-hypyn verran. Mä jätän velvollisuuteni hoitamatta ja se ahdistaa. Huonetta en ole siivonnut aikoihin, se haisee. Kaapissa ei ole enää edes puhtaita pikkuhousuja.

Miten mä tuhlasin tänkin päivän? Mä taidan olla menossa sumuun. Sitähän mä kai toivoin. Olen taas tyhjä, mun pääni alkaa olla taas tyhjä.