Odotukset

Mietin aluksi, tekisinkö postauksen niistä surullisista hetkistä, jolloin itken käppyrässä huoneen nurkassa. Pohdin asiaa hetken, mutta sitten tajusin, ettei niitä ole viime postauksen jälkeen ollut kuin yksi. Yksi. Yksi surullinen puolituntinen kolmen viikon aikana. Miksi minä sitä käsittelisin, kun se on niin pieni osa elämääni?

En ole ollut loppuaikaa surullinen. Olen vain porhaltanut eteenpäin kuin mummo suossa. Olenko tuntenut mitään? Olenko vaipunut taas siihen masentuneen synkkään ja mitäänsanomattoman harmaaseen maailmaan? 
En ole.
Ei elämän ja arjen ole tarkoituskaan olla mitään maatamullistavan erikoista ja upeaa. Ei minun tarvitse joka päivä hehkua onneni kukkuloilla ja saada kaikkea mahdollista mitä elämä voikaan tarjota. Olen ihan tyytyväinen tähän, tähän koko elämäntilanteeseeni ja mahdollisuuksiini. Tulevaisuus tuo tullessaan mitä tuo.

En ole ollut viime aikoina mikään suorittava tunteeton zombi. Olen tuntenut iloa, olen nauranut, olen ollut ahdistunut ja epävarma, useinkin. Mutta olen myös uskonut itseeni ja kykyihini, ja se jos mikä on tärkeää!

Perisuomalainen pessimistinen asenne pulpahtelee joskus pintaan, mutta mitä sitten? Turha sitä on kulttuuriaan vastaan pyristellä, antaa vain mennä miten tuntuu parhaimmalta. Joskus elämäni ironisuus jopa naurattaa minua. Itkettää, mutta naurattaa. Maailman lapsena sanon, että naurattaa. :)

Käytetyt lautaset tiskipöydällä

Laihdutus oli vain minun. Minun täysin oma juttuni, maailma johon uppouduin. Jaoin salaisuuteni vain päiväkirjani kanssa, eikä kukaan nähnyt totuutta. Muut näkivät vain ulkokuoren, käytetyt lautaset tiskipöydällä. Kuinka he olisivat voineet tietää, että se kaikki oli vain hämäystä? Että todellisuudessa puuro oli ajautunut suoraan pönttöön, enkä oikeasti ollut syönyt moneen päivään?

Vaikka olin sairas, käytökseni oli sairasta, ja vaikka olin onneton, surullinen, ahdistunut, aina liian lihava, niin kaipaan sitä omaa jotakin, joka on vain minun. Minun, vain ja ainoastaan minun.

Kunnes löysin jonkin muun maailman. Jokin, jonka kaikki tietävät, mutta eivät koskaan tule ymmärtämään. Minun ikioma, ainutlaatuinen maailmani.
Odotus jatkuu.

Miss Universum

Odotan innolla koulun alkua. Sitä ennen olisi tietty kiva laihtua, ainakin vähäsen. En ota stressiä asiasta.
Pitäisi varmaan alkaa hyväksyä se tosiasia, että olen kasvamassa naiseksi. Minun pitäisi myös käyttäytyä sen mukaan.

Miksi en osaa olla normaali-itsetuntoinen? Joko olen itseäni vihaava rumilusmätäpaiseoksettavaläskiällötys tai vaihtoehtoisesti Miss Universum, parempi kuin kukaan muu, kauniimpi kuin kukaan muu, fiksumpi kuin kukaan muu. Miss Universum -olo on kuitenkin aika mahtava, kunhan yritän olla lyttäämättä muita ihmisiä maahan.

Tänään olen syönyt sämpylän (90kcal) juustolla (kermajuustoa, omg) ja kinkulla, annoksen suklaajäätelöä (kermajäätelö, omg) ja pari pientä kuppia kaakaota (kevytmaito, omg). Sen lisäksi pian on tulossa kunnon ruoka. Illalla voisin lähteä ehkä lenkille, mikäli tulee sellainen olo. Eli siis mikäli saan pakotettua itseni ulos.

Oli miten oli, mä nautin elämästäni ainakin tällä hetkellä, oli se millaista paskaa sitten hyvänsä!

Vapaus tuli

No voi höhlä. Paino on pysynyt samana jo kolme päivää. 60.8kg. Iso, lihava numero. Olisipa se 52.8kg, mihin tähtään heinäkuuhun mennessä. Iso tavoite, tiedän. Liian iso? Mutta mitäpä muutakaan tekemistä keksisin kesäksi kuin laihduttamisen? Laihduttaminen on kesällä muutenkin niin helppoa. Laihdun yleensä ilman laihduttamistakin.

Kesä tuli, mikään ei velvoita minua. Paitsi okei, pari kirjastonkirjaa pitäisi palauttaa. Ihanaa, mutta pelkään itseni puolesta - ei ole pakko nähdä ketään. Ei ole pakko mennä kouluun ja sosialisoitua edes sen 6 tuntia viisi kertaa viikossa. Vaikka olenkin puhelias ja sosiaalinen, eristäydyn ja syrjäydyn helposti.

Kesällä voisin työstää itsetuntoani. Voi, kun se oli korkealla ennen sairastumistani. Nyt, vaikken enää pidäkään itseäni sairaana (en murehdi painoani jatkuvasti, en oksenna(!!!), en ole hullulla dieetillä tai no miten nyt tämän kesäkuun dieetin ottaa...), niin itsetunto ei ole kuitenkaan palautunut täysin. Joskus olen korvannut itsetunnon puutteen alkoholilla, mutta pidemmän päälle se kyllä aiheuttaa vain lisää epävarmuutta. Kesällä toivoisin pystyväni tähän; juon vain suhteellisen harvoin ja vain muutaman kerralla.
Kyllähän mun itsetunto on noussut tässä koko ajan, vaikka välillä onkin ottanut takapakkia.

Tänään olen syönyt:
mandariinin
vaniljavanukkaan
pari viinirypälettä
kupin kahvia

Ja tulen vielä syömään:
kurkkua
pihvin
kupin teetä
tomaattia
katkarapuja.

Kalorit? Oho, vain 400. Ehkä voisin lisätä listaan vielä jotakin...
Liikuntana parin tunnin kävelylenkki.

Kertokaa ihmiset kesäfiiliksiä, ja pääsikö kukaan kesään mennessä tavoitteeseensa?

Pian kesä voi alkaa

Tässä sitä ollaan, lihavampana kuin koskaan ennen. Vaaka näyttää 61.7kg, mutta en jaksa masentua sen takia. Mulla on rauhallinen fiilis ja kaikki palaset tuntuvat loksahtavan paikoilleen.

Vaikka joskus itkenkin ja toivon olevani siellä pimeydessä, suurimmilta osin olen ihan tyytyväinen ja iloinen. Olen sosiaalisempi ja itsevarmempi. Onnea mulle tuo nyt kesän tulo, uskon koko sydämestäni sen olevan tähän mennessä paras kesäni. Kesän jälkeen toivon mukaan pääsen muuttamaan omilleni ja aloittaa varhaisaikuiselämäni. Ja hei, kesään on alle kuukausi aikaa?! Siihen on juuri sopiva aika, nimittäin nyt mulla on kolmisen viikkoa aikaa piristyä ja energisoitua vielä lisää (lue: laihtua pari kiloa) ja valmistautua! Aion kesällä tehdä retkiä, käydä festareilla ja rannalla, rullaluistella, käydä piknikillä, juosta pitkiä lenkkejä aamuvarhasella, syödä mansikoita, hankkia kesäromanssin...
Ehkä kaikki toiveeni eivät toteudu, mutta entäs sitten! Saahan sitä tyttö nyt haaveilla. ;)

Naps, muutamat ennen-kuvat otettu, myöhemmin julkaisen ne täällä upeiden jälkeen-kuvien rinnalla.

Mulla on tosi nostalginen fiilis! En ole ollut näin täpinoissäni ja unelmoiva sitten yläasteen alun. Minä 1, masennus 0!

Katson taakse, vaikka edessäni voi olla mitä vain

Olen kaveripiirissäni taas vähän ulkopuolinen. Toisaalta, en ehkä haluaisi edes olla muutakaan. Mitä vähemmän ihmiset tietää musta, sen parempi. Häpeän itseäni.

Yläasteikäisten tyttöjen jalat on niin kapeat! Muistan, kun 14-vuotiaana pidin lukioikäisiä rumempina ja lihavampina kuin ikätoverini. Muistan, kun ajattelin, etten minä koskaan päästä itseäni paisumaan. Toisin kävi. Tiedän kyllä, että "naisella kuuluu olla muotoja" ja "rimppakintut ei sytytä jätkiä", mutta en halua kasvaa. Hoikkuus on mielestäni liian paljon viehättävämpää. Laihdutan muutenkin sen vuoksi, että hyväksyisin itse itseni.

Tänään kaloreita tuli noin 540. Siihen mahtui aika paljon ruokaa. Päivän liikuntana 1h sali ja 1h kävely.

Ahdistavat ajatukset eivät halua jättää mua rauhaan. Sen takia nukahtaminen on vaikeaa ja väsymys vaivaa. Silmäpusseista sen huomaa.
Haluan takaisin elämänmyönteisyyteni ja kiinnostukseni asioihin, joista ennen välitin. Odotan tulevaa kesää jännittyneenä. Tuleeko siitä elämäni käännekohta, pelastukseni? Vai joudunko taas pettymään ja toteamaan, että olen onneton, olin sitten laiha tai lihava?

Vaikka en vielä olekaan

Ei saa syödä... Ei saa syödä.
Mun äiti on huolissaan. Siitä, kun mä syön niin paljon herkkuja.

Oksensin taas. Huoh.

Vaikka en vielä innoissani ole, tulen vielä olemaan. Kaikki järjestyy, tiedän sen. Kaikki tulee olemaan hyvin ja minä tulen olemaan onnellinen. Alan nähdä itseni hymyilemässä ihan vain onnellisuuttani.

Mikään ei onnistu. Tuntuu, kuin aika vain lipsuisi ohitseni, enkä ehdi tehdä mitään.
Tällä hetkellä kaikki on huonosti, mutta ehkä pahan jälkeen hyvä tuntuu vieläkin paremmalta?

Toi katto mua silleen

Mulla on taas sellainen vaihe päällä, että luulen kaikkien olevan ihastuneita muhun. Tällä hetkellä siis kuvittelen ainakin viiden kaverini olevan kiinnostuneita musta, vaikka tosiasiassa asia ei varmaankaan näin ole.

Katselin juuri paljaita reisiäni. Hui kamala. En tajunnutkaan, että olen noin lihava! Ihan kamalaa katsottavaa. Onneksi nyt en kuitenkaan aio vaipua itsesääliin ja -vihaan, vaan saan itsevarmuuteni ja innokkuuteni siitä, että ajattelen itseni laihana. Tiedän nimittäin sitä olevani pian.

Aamupaino ei ollut muuttunut, edelleen se 59.1kg. Huomenna toivoisin sen olevan 58 alkava.

Uskon itseeni

Mulla on niin mahtavan itsevarma olo! Mä tiedän, että mä onnistun niin tässä, kuin kaikessa muussakin mitä yritän. En anna muiden epäilysten haitata, eihän kukaan muhun ole koskaan uskonutkaan. En anna sen estää!

Ihan kuin mun elämäni olisi muuttunut radikaalisti ihan muutamassa päivässä. Vihdoinkin se muutos, jota olen kaivannut. Koko maailma näyttää, tuoksuu ja huokuu jotain erilaista kuin ennen.

Tosin laihdutus ei sujunut tänään aivan toivotulla tavalla. Kaloreita tuli melkein 1600 (liikunnalla kulutin yli 500 kaloria kumminkin...). Aamupaino oli 59.1kg, eli -400g.

Innoissaan!

Tää projekti tekee mut melkein onnelliseksi. Vihdoinkin lopetan itseni kiusaamisen ja annan itseni olla kaunis. Askartelin hienon vihkon itselleni, johon merkkaan joka päivä kaiken mitä syön, kaikki urheilut, kalorit, painon ja nukutut tunnit. Äärimmäisen motivoivaa. Mä olen niin innoissani tästä!

Haluaisin painaa 50kg. Siihen kuitenkin on edettävä vähän hitaammin kuin 4 viikossa, sillä tänä aamuna paino 59.5kg. Menkat juuri alkoi, en tiedä onko sillä sitten tekemistä ton painon kanssa...
54kg olisi hyvä. Eli 5.5kg pudotusta vajaassa kuukaudessa.
Niin ja hei. Mikäli olen tyytyväinen esimerkiksi 53- tai 52-kiloisena, niin siihen sitten jään. Ei saa päästää tiettyä painoa pakkomielteeksi.

Tänään söin erittäin terveellisesti vajaan 900 kalorin edestä. En kyllä tajua, miten noita kaloreita tulikin noin vähän! Paljon salaattia, kuituja ja proteiinia mahtui siihen!
Liikuin tunnin ja kulutin sillä ehkä 400-500 kaloria.

Suunnitelma

17. maaliskuuta - 14. huhtikuuta suunnitelma (suuntaa-antava)

klo. 7:30 aamupala: puuro

klo. 12:00 lounas: kouluruoka / viikonloppuisin ei mitään

klo. 15-16 välipala: ruisleipä + kinkku + kurkku tai tomaatti / jogurtti + hedelmä / (katkarapu)salaatti

klo. 18-> päivällinen/illallinen: kotiruoka / ei mitään

• Jos et ehdi syödä ateriaa oikeaan aikaan, jätä se kokonaan välistä

• Urheilua 5 kertaa viikossa + reippaasti hyötyliikuntaa

• Jos tulee "pakko syödä"-tilanne, jätä muu(t) ateria(t) välistä

Kämpän on oltava siisti ja läksyt pitää tehdä. Kunnon yöunet on aina plussaa! Joka aamu käyn vaa'alla ja merkkaan tuloksen päiväkirjaani. Blogiini merkkaan painon aina kun voin.

Jes! Näillä eväillä mennään!