Lähellä

Olin juuri syönyt lautasellisen salaattia.
Mieleeni tuli ajatus: mitä, jos ahmisin ja oksentaisin? En ole kumpaakaan tehnyt pitkiin aikoihin. Todella pitkiin aikoihin.
Oikeastaan ei edes tehnyt mieli syödä mitään. Päätin juoda zero-kokiksen, jotta oksentaminen olisi helpompaa. Maha tuntui täydeltä, vähän liiankin täydeltä, jo limun jälkeen.
Aloin taiteilla juustoleipiä ja heitin ne uuniin.
Ei tehnyt mieli. Ajattelin kuitenkin, että pakkohan on tehdä mieli ruokaa! Minähän olen tällainen possu.
Katselin joululahjasuklaitani. Ne eivät houkutelleet.
Otin juustoleivät pois uunista.
Hyi.
Katkaisin yhden kahtia ja maistoin pienen haukun.
Loput heitin pois.
Jos en osaa olla kuin onneton, niin ainakin haluan olla laiha ja onneton.

Kysyä saa

Olen laihtunut 4 kiloa. Tuntuu huijaukselta. Ei tunnu laihemmalta. Toisaalta, katsoessani vanhempia kuviani, näytän ällöttävältä. Jos laihdun vielä 4 kiloa, näytänköhän tämänhetkisissä kuvissa ällöttävältä?
En halua kertoa painoani. Alle 60 kiloa se on kumminkin.

Ajattelin, että voisin pitää tämän blogin ensimmäisen kysymyspostauksen. Siis mikäli teillä on jotain kysymyksiä. Vastaan niihin seuraavassa postauksessa sitten. :) En kyllä ihan välttämättä liian henkilökohtaisiin vastaa.

Minä en ole mitä sinä minun väität olevan

Iloinen.

Surullinen.

Iloinen.

Surullinen.

Iloinen.

Surullinen.

Iloinen.

Surullinen.

Iloinen.

Surullinen.
Haluan valita iloisen. Toisaalta, en aio enää miellyttää muita oman hyvinvointini kustannuksella. Tavoite: aion uskaltaa tuoda omat mielipiteeni esille ja puolustaa niitä, niin kuin ennen tein. Minä en ole "tyhmä nuori tyttö", vaan nuori aikuinen (no, ehkä olen aika tytöntyllerö vielä), jonka sanottavalla on ihan yhtä paljon painoarvoa kuin muidenkin. Kiitos ja kuittaus. Hyvää yötä. (Haha, kirjoitin varmaan 3 kertaa "öytä".)

Hetkittäin onnellinen

Tänään nassuun on mennyt tähän mennessä hieman kouluruokaa, kahvia sekä katkarapuja. Laihdutusmotivaatio, jota olen kaipaillut jo aikoja, on tullut voimakkaana takaisin. Kurniva maha ei kuitenkaan ole se mun juttu, eli suhteellisen terveellisesti olisi tarkoitus laihduttaa.

Hetkittäin olo on onnellinen, mutta välillä tulee yksinäisiä ja surullisiakin tunteita. Onneksi suurimman osan ajasta olen kuitenkin tyytyväinen ja iloinen.
En malta odottaa, että pääsen tänne hehkuttamaan karistamiani kiloja!

Annan anteeksi itselleni

Minulla menee hyvin. Laihdutus ehkä ei, mutta muuten kyllä. Viimeksi kävin vaa'alla viime postauksen jälkeisenä päivänä. Petyin ja järkytyin lukemaan; 61.5kg. Huh huh.
Sehän ei nyt kuitenkaan maailmaani kaada.
Lenkille se kyllä saa minut lähtemään.

Kesällä piti olla niin helppo laihtua. Nyt pitää vain aloittaa alusta. Poistaa ajatusmalli "haluan entisiin mittoihin, olen lihonut", ja toivottaa tervetulleeksi "olen hyvä näin, mutta voin saada vielä timmimmän kropan, mikäli haluan".
Minun pitäisi vain alkaa syödä kevyemmin ja liikkua enemmän. Sitten minun tulisi olla ylpeä saavutuksestani, eikä murehtia aiempia epäonnistumisia. Minun tulisi riemuita siitä, että tein sen nyt. Ei haukkua itseäni siitä, etten tehnyt sitä jo aiemmin.

 

 

Haluaisin painaa 55-60 kiloa. Siihen ei ole pitkä matka, eikä edes kiire. Eikä kukaan hengitä niskaan ja lyttää maahan sanoilla: "sinä et ole tarpeeksi". Minä olen antanut anteeksi itselleni.

Pärjään kyllä

Vahvat pärjäävät. Niin se vain on. Minä aion pärjätä.  

Reippaalla hölkkälenkillä ollessani tulin miettineeksi kuolemaa. Mietin sitä harvinaisen usein. Joskus omaani, joskus jonkun ystäväni, joskus oman perheeni. Joskus kuolinsyynä on itsemurha, joskus auto-onnettomuus. Joskus murha. Pohdin, kuinka reagoisin tällaisiin tapahtumiin. Yleensä lopulta päädyn nukahda-kyyneliin-ja-herää-aamulla-silmät-turvonneina-reaktioon. Vaihtoehtoisesti lähden lenkille purkamaan suuttumustani.

Minulta ei ole koskaan kuollut ketään. Silti pelkään jonkun menettämistä jatkuvasti.

Ruokalistalta löytyi tänään
-lihaa ja perunaa
-5 tomaattia
-mandariini
-jäätelöä
-kahvia
ja kaloreita en jaksa tarkemmin laskea, reilusti alle 1000 kumminkin.

Paino tänään 60.2kg, eli 600 grammaa vähemmän kuin eilen.

Vapaus tuli

No voi höhlä. Paino on pysynyt samana jo kolme päivää. 60.8kg. Iso, lihava numero. Olisipa se 52.8kg, mihin tähtään heinäkuuhun mennessä. Iso tavoite, tiedän. Liian iso? Mutta mitäpä muutakaan tekemistä keksisin kesäksi kuin laihduttamisen? Laihduttaminen on kesällä muutenkin niin helppoa. Laihdun yleensä ilman laihduttamistakin.

Kesä tuli, mikään ei velvoita minua. Paitsi okei, pari kirjastonkirjaa pitäisi palauttaa. Ihanaa, mutta pelkään itseni puolesta - ei ole pakko nähdä ketään. Ei ole pakko mennä kouluun ja sosialisoitua edes sen 6 tuntia viisi kertaa viikossa. Vaikka olenkin puhelias ja sosiaalinen, eristäydyn ja syrjäydyn helposti.

Kesällä voisin työstää itsetuntoani. Voi, kun se oli korkealla ennen sairastumistani. Nyt, vaikken enää pidäkään itseäni sairaana (en murehdi painoani jatkuvasti, en oksenna(!!!), en ole hullulla dieetillä tai no miten nyt tämän kesäkuun dieetin ottaa...), niin itsetunto ei ole kuitenkaan palautunut täysin. Joskus olen korvannut itsetunnon puutteen alkoholilla, mutta pidemmän päälle se kyllä aiheuttaa vain lisää epävarmuutta. Kesällä toivoisin pystyväni tähän; juon vain suhteellisen harvoin ja vain muutaman kerralla.
Kyllähän mun itsetunto on noussut tässä koko ajan, vaikka välillä onkin ottanut takapakkia.

Tänään olen syönyt:
mandariinin
vaniljavanukkaan
pari viinirypälettä
kupin kahvia

Ja tulen vielä syömään:
kurkkua
pihvin
kupin teetä
tomaattia
katkarapuja.

Kalorit? Oho, vain 400. Ehkä voisin lisätä listaan vielä jotakin...
Liikuntana parin tunnin kävelylenkki.

Kertokaa ihmiset kesäfiiliksiä, ja pääsikö kukaan kesään mennessä tavoitteeseensa?

Tulos on tämä

Juu, kyllä mä nyt olen tullut siihen tulokseen, että paremmin mulla menee. Urheilu tavallaan pitää pään kasassa, kuten myös normaali muiden kuolevaisten kanssa oleskelu. Tänään liikuin 2h 30min (sali+kävely).

Täytyy myöntää, että olen vähän huijannut. Olen luultavasti syönyt enemmän kuin 1200-1500 kaloria päivittäin. Varmaan on melkein 2000! En ole laskenut kaloreita. Toistan: en ole laskenut kaloreita! Ja sen lisäksi olen vielä huijannut itseäni? Ihanan terve olo tulee! Kuin ensimmäisiä kertoja laihduttaessani.
Ja naureskelen varsinkin tälle: olen syönyt mysliä "laihdutusruokana"... :D

No, kauanhan tota ei nyt kestä. Huomenna pistän ruokavalion vähän remonttiin. Ja aion oikeasti syödä sen 1200-1500 kaloria seuraavat 5 viikkoa. Tähtään noin 5 kilon pudotukseen. :) Ainakin näin ensialkuun.

Mietinpähän tässä hetkisen... Vaikka olenkin tavallaan ollut laihdutusmielessä niin pettynyt itseeni tällä viikolla, niin tajusin, että onhan se paino kuitenkin tippunut noin viikossa jo 1.5kg.

Pian kesä voi alkaa

Tässä sitä ollaan, lihavampana kuin koskaan ennen. Vaaka näyttää 61.7kg, mutta en jaksa masentua sen takia. Mulla on rauhallinen fiilis ja kaikki palaset tuntuvat loksahtavan paikoilleen.

Vaikka joskus itkenkin ja toivon olevani siellä pimeydessä, suurimmilta osin olen ihan tyytyväinen ja iloinen. Olen sosiaalisempi ja itsevarmempi. Onnea mulle tuo nyt kesän tulo, uskon koko sydämestäni sen olevan tähän mennessä paras kesäni. Kesän jälkeen toivon mukaan pääsen muuttamaan omilleni ja aloittaa varhaisaikuiselämäni. Ja hei, kesään on alle kuukausi aikaa?! Siihen on juuri sopiva aika, nimittäin nyt mulla on kolmisen viikkoa aikaa piristyä ja energisoitua vielä lisää (lue: laihtua pari kiloa) ja valmistautua! Aion kesällä tehdä retkiä, käydä festareilla ja rannalla, rullaluistella, käydä piknikillä, juosta pitkiä lenkkejä aamuvarhasella, syödä mansikoita, hankkia kesäromanssin...
Ehkä kaikki toiveeni eivät toteudu, mutta entäs sitten! Saahan sitä tyttö nyt haaveilla. ;)

Naps, muutamat ennen-kuvat otettu, myöhemmin julkaisen ne täällä upeiden jälkeen-kuvien rinnalla.

Mulla on tosi nostalginen fiilis! En ole ollut näin täpinoissäni ja unelmoiva sitten yläasteen alun. Minä 1, masennus 0!