Olen olemassa

Haluan järjestellä elämääni. Tahdon hallita, mutten halua hallitsemisentarpeen hallitsevan minua, kuten syömishäiriössä. Koulukirjat riviin, hiukset kuosiin, vaatekaappi järjestykseen. Se riittää. Haluan tehdä tilaa kaikelle uudelle. Otan tulevan avoimena vastaan. Lopulta laastari on irroitettava, vaikka se sattuukin.

Minä olen ihastunut. Ehkä vihdoinkin uskallan lähestyä tätä poikaa? Ehkä nyt, kun hyväksyn itseni paremmin, enkä ehkä enää ahdistu liikaa?
Pelottaa, että joudun taas pettymään. Toisaalta pelkään myös sitä, että mikäli tunteet ovat molemminpuoliset, en pystykään suhteeseen.
Iloinen olen kuitenkin! Tunnen, siis olen olemassa!

Tänään olen suuhuni pistänyt kulhollisen suklaamuroja maidolla sekä kaksi kuppia kahvia. Syön varmaan kyllä vielä lisää jotain. Huomenna ajattelin uskaltautua vaa'alle. Katsotaan, mitä tästä nyt tulee...

Toi katto mua silleen

Mulla on taas sellainen vaihe päällä, että luulen kaikkien olevan ihastuneita muhun. Tällä hetkellä siis kuvittelen ainakin viiden kaverini olevan kiinnostuneita musta, vaikka tosiasiassa asia ei varmaankaan näin ole.

Katselin juuri paljaita reisiäni. Hui kamala. En tajunnutkaan, että olen noin lihava! Ihan kamalaa katsottavaa. Onneksi nyt en kuitenkaan aio vaipua itsesääliin ja -vihaan, vaan saan itsevarmuuteni ja innokkuuteni siitä, että ajattelen itseni laihana. Tiedän nimittäin sitä olevani pian.

Aamupaino ei ollut muuttunut, edelleen se 59.1kg. Huomenna toivoisin sen olevan 58 alkava.

Jaloilleen tippunut

Kaikki tuntuu menevän niin paljon paremmin, kun syömiset menee hyvin. Painoakin on tippunut kilo.

Tänään ratkesin koulun jälkeen koluamaan kaapit tyhjiksi ruuasta. Mahani turposi ja uskoin syöneeni ihan liikaa. Sitten laskin kalorit. Kappas, eihän niitä tullutkaan kuin alle 1000 koko päivältä. Liikunnalla kulutetut kalorit sitä reilun 500 luokkaa. Tuskin ainakaan lihon.

Mä katselin tänään sitä poikaa. Löysin siitä paljon vikoja. Eiköhän kiinnostus lopahda pian. Tai onhan se aika paljon jo lopahtanutkin. Eikä mulla muutenkaan ole aikaa pojille. Pitää keskittyä itseeni.
Unelmoin kesästä ja siitä kuinka upealta tulen silloin näyttämään. Ihanat vaatteet, kaunis vartalo ja kiiltävät hiukset. Ei koulua, ei huonoa omatuntoa tekemättömistä kotitehtävistä.

Huono suunta

Oksensin. Ensimmäistä kertaa melkein 5 kuukauteen. Päivä alkoi vielä ihan hyvin, myöhemmin tilanne oli vielä siedettävä, mutta sitten luovutin. En ahminut niin paljoa kuin pystyisin. Oikeastaan ei mulle edes tullut huono olo enkä tuntenut oloani tukalan täydeksi. Lopulta kuitenkin pakenin tilannetta suihkuun, jossa puklasin kaiken ulos viimeisen 3 tunnin ajalta. Helposti tuli. Se oli nopeasti ohi. Tuli vähän turvallinen, nostalginen fiilis, niinhän tein aina ennen. Silloin, kun pelkäsin lihomista niin paljon, etten pystynyt pitää ruokaa sisälläni.

Miksi minä sitten annoin laatan taas lentää? Perustelin sen itselleni sillä, että sehän olisi vähän sama asia, kuin että olisin ryyppäämässä ja laattaisin. Sellaistahan tapahtuu joskus melkein kaikille.
Ajattelin myös sitä poikaa.

Pelkään, että kasvoilleni jää tästä oksennusturvotus ja näytän huomenna lihavalta koulussa. No, turvotus olisi tullut ilmankin oksentamista. Söin nimittäin niin paljon hiilareita.

Suhteellisen parantumismyönteinen blogini on taas menossa vähän sairaampaan suuntaan, pahoittelen... Kirjoitan kuitenkin elämästäni, juuri niin kuin se on.

Aika unohtaa

Mun elämäni on nykyään (no, oli se ennenkin) vain jatkuvaa kamppailua ruuan kanssa. Tänä aamuna katselin itseäni peilistä ja sovitin vaatteita. Järkytyin oikein. Olen kasvanut. Miehekkäämmäksi. Ei läski, mutta iso. Vaa'alle aion astella huomisaamuna, se ei olekaan joutunut littaantua painavan ruhoni alle vähään aikaan.

Se poika mun olisi ehkä parasta unohtaa. Mua vaan alkaa masentaa entistä enemmän. Oon liian iso sille. Se varmasti haluaa vierellensä jonkun pienen ja hoikan tytön, joka sopii ihanasti kainaloon. Minä olisin vain se läskireisi "mitä jos pidetään tää suhde ihan vaan salassa, kun en kehtaa esitellä sua mun kavereille ja perheelle"-tyttö.

Pitäisi vain saada laihdutettua. Mutta kun, mutta kun. Itsekuri ei riitä. Ruoka vain on niin tuskallisen koukuttavaa... (No yllätys.)

Tiedän, ettei ulkonäkö ole kaikki kaikessa. Tässä on jotain muuta taustalla. Mietin vain, että mitä.

On siitä jotain hyötyäkin

Eilen tuli syötyä noin 850 kaloria ja aamupaino oli 56.9kg. Tänään kaloreita tuli vajaa 1300 ja vaaka näytti 56.7kg. Alaspäin ollaan siis menossa. Kunpa vain tämä motivaatio nyt pysyisi! Kun tekee mieli ahmia, ajattelen sitä omahyväistä ilmettä inhoamani ämmän kasvoilla ja eipä tee enää mieli syödä.

Yritän katsoa peiliin lepsuin asentein, mutta herra isä noi jenkkikset! Ei oo todellista! Ja reidet!
Ihastus pyörii mun mielessä enkä saa mitään järkevää aikaiseksi... En edes tätä vihoviimeistä huonetta saa siivotuksi.

En kai mä nyt niin paljoa

Eilen aamupaino 57.9kg. Tänä aamuna unohdin punnita itseni ennen aamupalaa, mutta sen jälkeen (verkkarit ja t-paita päällä) paino oli 58.5kg. En mä nyt niin paljoa uskonut syöväni.

Aloin vähän miettiä tätä mun ulkonäköäni muiltakin kannoilta. Keskityn suurimmilta osin painoon, vaikka voisin keskittyä vaikka luomaan omaa tyyliäni ja tehdä kivoja kampauksia ja opetella meikkaamaan tosi hienosti. En viitsi käyttää hienoimpia vaatteitani, koska "säästelen" niitä siihen asti kun olen laiha. Ihan typerää! Tietty laiha on parempi kuin pullea, ja olisin paljon nätimpi vähän kevyempänä, mutta ei sen pitäisi mua estää laittautumasta nätiksi jo nyt! Parempi laittautunut pullea kuin laittautumaton, huolimattoman ja sotkuisen näköinen pullea.

Okei, yksi syy tähän haluuni kaunistua nyt muutenkin kuin laihtumalla, on se poika (josta on tietty pakko puhua joka postauksessa). Ehkä törmään siihen joku päivä ja se ajattelee mielessään mun olevan kaunis.

Toivoton tapaus

Aamupaino 57.4kg. No, onhan se puoli kiloa vähemmän kuin eilen, mutta ihan liikaa kumminkin. Ja mitä teen asialle? Mussutan karkkia.

Alko tulla taas se perus ihastusmasennus. Eli hetki, jolloin tajuan, etten saa sitä kuitenkaan. Koska niinhän käy aina. Toivo elää kumminkin, ja myös minä omissa haavemaailmoissani. Tällä hetkellä mua kuvaavat sanat ovat hajamielinen ja kömpelö. Olen liian lihava sille pojalle, se kun on aika hoikka. Pitäisi saada laihdutettua senkin takia siis, enhän mä haluaisi näyttää pullealta sen vieressä.

Ratkaisu ongelmaan: salille ja iltapalan skippaus. En halua nähdä huomenna isoja numeroita vaa'assa...

Haluan olla kaunis sua varten

Paino 57.9kg. Vieläkin 7.9kg liikaa. Nesteet on nyt ainakin lähtenyt liikkeelle!
Tänään tuli syötyä ihan liikaa... Tosin söin tosi terveellisesti ainakin. Kaloreita ehkä jotain 1700, veikkasin. Tuli paha mieli syömisen jälkeen, joten menin salille rehkimään oikein kunnolla! Hiki virtasi ja puuskutin naama punaisena.

Se poika on nyt mun mielessä koko ajan... En ollutkaan ollut vähään aikaan ihastunut. Tunnen olevani vähän normaalimpi. Ihastuminen ja toisesta unelmoiminenhan on normaalia, toisin kuin oman peilikuvansa tuijottaminen itku silmässä ja itsensä jatkuva kritisointi ja inhoaminen? Niin se taitaa olla. Mun elämäni taisi taas saada jotain tarkoitusta. Sain energiaa tehdä elämälläni jotain, kun mulla on päämäärä ja unelmia.

Kihelmöinti mahanpohjassa

Paino edelleen 59.5kg. Hyi miten paljon... Ehkä menkoillakin voi olla jotain tekemistä asian kanssa... Tekosyitä, tekosyitä.

Kävin taas salilla. Sen hetken kun urheilen, tunnen tekeväni edes jotain saavuttaakseni unelmakroppani. Ja unohdan muut murheet.
Syön vieläkin liikaa, mutta ainakin terveellisesti ja ahmimatta.

Ystävänpäivän kunniaksi taisin ihastua vähän... täysin tuntemattomaan poikaan. Tai no, on se mun kanssa samassa koulussa. Ja asuu mun lähellä. Mutta en ole ikinä puhunut sille. Mulla onkin ollut vähän ikävä tätä kientä kihelmöintiä mahanpohjassa ja jännitystä, että näkeeköhän sitä tänään. Mutta tällä kertaa haluaisin, että tämä menisi vähän pidemmälle. Enkö mä kerrankin voisi saada sen, kenet haluan? Vai olenko oikeasti niin vastenmielinen? Kyllä olet, kunnes laihdut.

Tunteet pois, kiitos

Miksi mulla pitää olla jättikokoiset reidet? Miksi minun pitää laihtua niistä viimeiseinä? Miksi tuntuu, kuin lihoisin vain? Tisseistä tosin huomaa laihtumisen. Tissit, oi kun rakastin niitä. Nykyään niiden paikalla roikkuu rumat, löysät löllyrät, jotka ovat liian leveät ja kaukana toisistaan. Ne ovat myös liian matalalla.
Kokeilin taas tavoitepikkareita. En mä varmaan koskaan tule mahtumaan niihin. Ehkä mun pitäisi syödä vähemmän.

Taidan taas olla vähän ihastunut varattuun. Ja se on mun kaveri, niin kuin on sen tyttöystäväkin. Tyttö on päästänyt itsensä aika pönäkkään kuntoon pitkän suhteen aikana... Tiedän että tää poika tykkää musta, tosin luultavasti vain ulkonäöstä. Sen tyttöystävää se sen sijaan rakastaa. Tunteet, menkää pois, nyt! Mun koko loppuelämäni tulee varmaan olemaan kolmantena pyöränä olemista, kun ei kukaan huoli mua tyttöystäväkseen. Vaikka en mä siis koskaan ole ollut suhteessa varatun kanssa. Paitsi kerran kännissä suutelin varattua, kun se valehteli, että ne on tauolla.

Päivä oli kyllä ihan jees, ei mielialanvaihteluita, raivokohtauksia eikä ahdistusta. Syömiset meni ihan hyvin, kai.

Jes!

Katselin luokkakaveria, ihailin sen laihuutta ja siroutta. Kuulin toisten kuiskaavan vieressä: "Hitto kun Emilia on laiha..." ja "Hei Emilia, miks sun pitää olla noin seksikäs?" Mietin, että tuleeko musta koskaan noin laihaa? Tulenko mä koskaan olemaan se, jonka kroppaa muut jumaloi?

Mulla ei ole ollut nälkä. Mä jaksan paremmin. Mulla ei tule järkyttäviä mielitekoja. Mun mielialat ei enää sinkoile hyperinnostuneesta maassa hykertelevästä hullusta täysin masentuneeseen perunasäkkiin ja siitä vihaiseen, vittuilevaan ämmään. Mä syön 1200 kaloria, eikä se ahdista.

Poika, josta olin kiinnostunut vielä vähän aikaa sitten, alkoi seurustella. Se tyttö on aika lihava ja ruma. Kaikki mun kaverit sanoo, että ne on "niin söpö pari". Mä sanon "joo", mutta ajattelen: "Miksi hitossa se ton valitsi?!" Ehkä mun pinnallisen järkeni on vain niin vaikea tajuta, ettei kaikki ole ulkonäöstä kiinni. Ehkä mun on niin vaikea tajuta, että joku voisi oikeasti välittää toisesta ulkomuodosta huolimatta.

Päivä oli ihan mukava kumminkin, ei mitään erikoista. Syömiset meni hyvin, sosiaalinen elämä samaten. Reidet on kaventunut reilusti, on lähtenyt suunnilleen 5cm! Jes!

Mahtavaa

Söin 5 riisipatukkaa aamulla, mutta ei se haittaa. Siitä se sitten lähti: söin vielä niin paljon suklaata, että vatsaa koski. Ahmimiseksi en sitä halua mieltää, joten sovitaan, että vain söin suuria määriä epäterveellistä ruokaa lyhyessä ajassa.

Siitä sitten suuntasin kaupungille. Yllätys yllätys - vatsassa alkoi myllertää. Juoksin nopeasti Mäkkärin vessaan ja päästin itseni pinteestä. Eipähän ainakaan ummetus vaivaa...

Tämän jälkeen tietty sinne bileisiin. Munhan piti olla juomatta. No, arvatkaapa kuka heti siihen kämppään sisään astuttuaan vaati saada siiderin. Sen jälkeen toinen, sitten kolmas. Sitten pari shottia, no myöhemmin vielä tietty kaljaa. Estojen hävittyä tietenkin huutelin: "Eikö kukaan oikeesti huomaa et oon laihtunu 5 kiloo?", itkin lihavuuttani ja syömishäiriötäni todella ylipainoiselle kaverilleni ja mussutin sipsi- ja karkkikulhot tyhjiksi. Pitsaa en tietenkään unohtanut. Aikani pompittuani ja pojalle noloja känniviestejä lähetettyäni kruunasin koko illan tunkemalla sormet kurkkuun ja nukkumalla vessan lattialla.

Ininää

Väsyttää. Ahdistaa, koska A) mulle tuputettiin mäkkiruokaa ja lopulta kieltäydyin syömästä mitään koko illan aikana ja B) lupasin tavata tän uuden pojan huomenna. Varmaan joudun perumaan senkin. Se varmasti haluaa vain käyttää mua hyväksi ja nauraa kun edes kuvittelin, että se voisi tykätä musta.

Havahdu

Päätin jäädä yksin kotiin. Kaveri pettyi pahasti, kun en mennytkään niille yöksi. Tein huonon valinnan, tiedän. Olisi pitänyt mennä. Mutta halusin niin paljon kokata omat ruokani ja saada oman rauhani taas vaihteeksi.

Ruuat:
omena 50kcal
3 mandariinia 90kcal
pähkinöitä 190kcal
3 kuppia kahvia 30kcal
puuroa 130kcal
itsetehty illallinen: papuja (200kcal), porkkanaa (20kcal), parsakaalia (20kcal), herneitä (30kcal) noin 270kcal
jugurtti 100kcal
teetä 10kcal
yhteensä noin 770kcalEdit: Päädyin sitten napostelemaan vielä kasvisvartaita (60kcal), kupin kahvia (10kcal) ja mehujään (40kcal), mandariinin (30kcal) ja puolikkaan omenan (25kcal)... Eli päivän saldo onkin 935kcal.

Mä taas mietin, että mihin suuntaan haluan elämässäni kulkea. En halua anoreksiaa, en todellakaan. 50kg on hyvä. Tämänhetkinen syöminen tuntuu hyvältä ja laihdun. Ei enää ahdista niin paljoa. Bussipysäkiltä kotiin kävellessäni itkin. Hymyilin samaan aikaan.

Yksi poika, joka asuu vähän kauempana, kysyi mun numeroa tänään facebookissa. Ihmetytti vähän - sillähän on tyttöystävä, joka on mun puolituttu. Siinä jutellessa kävi ilmi, että ne olikin eronnut viime viikonloppuna. Tää poika haluis tavata mua. En tiedä, mitä ajatella. Se on tosi hyvännäköinen ja kiva, mutta olisinko mä sille vain helppo pillu tai laastarisuhde? Muutenkin mua jo pidetään lutkana, niin tuskin toisen exän vieminen ainakaan auttaa asiaa...

Röökiä kuluu nyt kun saan olla rauhassa. Seikkailen omissa mietteissäni ja välillä havahdun todellisuuteen.

Bilehile

Menin kemuihin eilen. Mulla oli ihan tosi hauskaa, olin se iloinen bilehile joka tanssi koko illan (ja kulutti kaloreita...). Uskomattominta tässä on A) en juonut kuin 2 pientä siideriä ja B) en mokannut millään tavalla! Mikä tosin johtuu siitä, etten ollut kännissä.
Bileissä en ottanut mitään ruokaa, paitsi pienen palan kiiviä ja ananasta. Ennen sitä olin syönyt noin 400kcal edestä ruokaa. Juhlimasta sitten päädyimme kaverille ja mulle tungettiin melkein väkisin ruokaa, no otin sitten palan leipää voilla ja omenan, kun muut söivät pizzaa. Kaloreita veikkasin koko päivältä tulleen noin 1500 (koska alkoholi).

Kävin kaverin talossa vaa'alla. Se näytti 52.5kg. 52.5kg! Miten se voi olla 5 kiloa vähemmän kuin mun vaakani näyttää?! Epäilin kyllä, että vaakani näyttää kilon-kaksi liikaa, mutta 5 kiloa? Vika täytyy olla kaverin vaa'assa. Poika oli siellä kemuissa. Kävin kerran kaverin kanssa moikkaamassa, mutta muuten ei oltu missään tekemisissä. Mutta yks toinen, ehkä saattoi katsella mua. Ehkä. Tuskin.