Karkuun

Olen voinut ihan ookoosti. Syömiset on mennyt ihan ookoosti ja kaikki on ihan ok.
Olen vain yksinäinen.
Ja ahdistaa juuri nyt. Aiemmin ei ahdistanut niin paljon, mutta nyt haluaisin vain juosta pakoon.

Paino on turhan korkea.
Hah. Enkö koskaan pääse näistä möröistä eroon?

Lähellä

Olin juuri syönyt lautasellisen salaattia.
Mieleeni tuli ajatus: mitä, jos ahmisin ja oksentaisin? En ole kumpaakaan tehnyt pitkiin aikoihin. Todella pitkiin aikoihin.
Oikeastaan ei edes tehnyt mieli syödä mitään. Päätin juoda zero-kokiksen, jotta oksentaminen olisi helpompaa. Maha tuntui täydeltä, vähän liiankin täydeltä, jo limun jälkeen.
Aloin taiteilla juustoleipiä ja heitin ne uuniin.
Ei tehnyt mieli. Ajattelin kuitenkin, että pakkohan on tehdä mieli ruokaa! Minähän olen tällainen possu.
Katselin joululahjasuklaitani. Ne eivät houkutelleet.
Otin juustoleivät pois uunista.
Hyi.
Katkaisin yhden kahtia ja maistoin pienen haukun.
Loput heitin pois.
Jos en osaa olla kuin onneton, niin ainakin haluan olla laiha ja onneton.

Haahuilu

Kävelen eteenpäin, mutta päädyn aina samaan paikkaan. Kaikki alkaa alusta. Vaikka kuinka yritän päästä pois, eksyn matkalla ja sama haahuilu jatkuu. Tunnen olevani kahlittu johonkin, mutten tiedä mihin. Enkä edes tiedä mihin haluaisin mennä.

Haluaisin olla tasapainoisempi. Mielialat ja itsetunto kipuavat toisena hetkenä pilvien korkeudelle, mutta samassa putoavatkin rytinällä alas. Ja sama jatkuu, jatkuu ja jatkuu vain.
En tiedä, mitä haluan. En ihan oikeasti tiedä ollenkaan. Kaikki tuntuu niin turhalta, mutta hetkittäin jotkin asiat ovatkin äärimmäisen merkityksellisiä ja tärkeitä.

Hyvää joulua kaikille. Minulla oli ihan kiva joulu. Söin. Paljon.

Minä en ole mitä sinä minun väität olevan

Iloinen.

Surullinen.

Iloinen.

Surullinen.

Iloinen.

Surullinen.

Iloinen.

Surullinen.

Iloinen.

Surullinen.
Haluan valita iloisen. Toisaalta, en aio enää miellyttää muita oman hyvinvointini kustannuksella. Tavoite: aion uskaltaa tuoda omat mielipiteeni esille ja puolustaa niitä, niin kuin ennen tein. Minä en ole "tyhmä nuori tyttö", vaan nuori aikuinen (no, ehkä olen aika tytöntyllerö vielä), jonka sanottavalla on ihan yhtä paljon painoarvoa kuin muidenkin. Kiitos ja kuittaus. Hyvää yötä. (Haha, kirjoitin varmaan 3 kertaa "öytä".)

Älä turhaan lue tätä

Pelkään, että hän, jota jatkuvasti nykyään ajattelen, inhoaa minua. Pelkään, että olen oksettava, koska edes kuvittelen hänen voivan pitää minusta. Samalla tunnen ehkä itse olevani se vahvempi meistä. Miksi minä ja ajatukseni olemme niin ristiriitoja täynnä?!

Haluan olla onnellinen. Minä yritän parhaani. Tunnen kuitenkin, etten näillä eväillä pysty siihen. Tarvitsen muitakin, en pärjää yksin. Kukaan ei siltikään ole valmis tukemaan minua.
Itsekkäästi sanottu. Tuo ei ole totta. Olet itsekäs. Syytät muita, vaikka vika on yksin sinun! 

Yksin ollessani sekoan. Taidan taas olla seonnut. Ehkä olen taas vainoharhainen ja takertuva. Huono. Huono tapa, huono tapa huonolla tytöllä.
Miksi haukun itseäni?! Haluaisin huutaa kaikille muille!

Seksikkyys hieman pelottaa minua, koska olen niin nuori vielä. Ahdistaa, kun joku mittailee vartaloa ja kehuu. Samalla tavallaan toivon sitä. Ristiriitoja, jälleen kerran... 

En taaskaan saanut mitään rakentavaa aikaiseksi. Huoh.
Haluan hautautua. Tai karata.

Minä en halua olla tässä

Mä en vain halua olla tässä ja tehdä näitä samoja virheitä uudestaan ja uudestaan. Sysään pahat ajatukset pois, mutta ne tulevat aina takaisin. Ahdistaa.
Välillä en voi sietää itseäni. Haluaisin yksinkertaisen, helpon elämän. Minä kuitenkin teen omasta olemassaolostani niin vaikeaa. Minä itse. Haluan syyttää muita, ärsyynnyn muihin. Ne muut, kun ne ei tunnu välittävän. Samalla inhoan itseäni, koska en ole välittämisen arvoinen.
Lopeta! Tiedät kyllä, että ne välittää. Ja vaikka eivät välittäisi, niin mitä sitten?

Tuntuu, kuin olisin kaksi ihmistä. Toinen on kaunis, itsevarma ja hauska. Hän tykkää kirjoittamisesta ja unelmoi matkoista pitkille hiekkarannoille. Hän uskoo elämään. Hän uskoo, että maailma on hänelle avoin ja että vastoinkäymiset voi voittaa.
Toinen on ahdistunut, masentunut, surullinen, itsetuhoinen. Siitä puhutaan se-muodossa, koska se on jotain alempiarvoista. Se piilotetaan pois, lakaistaan maton alle aina kun tulee vieraita. Se on hämähäkinseitti katonrajassa, jota hävetään. Saatainen, likainen ja huono.

Kuka minä olen? Mitä minä teen täällä?

Miss Universum

Odotan innolla koulun alkua. Sitä ennen olisi tietty kiva laihtua, ainakin vähäsen. En ota stressiä asiasta.
Pitäisi varmaan alkaa hyväksyä se tosiasia, että olen kasvamassa naiseksi. Minun pitäisi myös käyttäytyä sen mukaan.

Miksi en osaa olla normaali-itsetuntoinen? Joko olen itseäni vihaava rumilusmätäpaiseoksettavaläskiällötys tai vaihtoehtoisesti Miss Universum, parempi kuin kukaan muu, kauniimpi kuin kukaan muu, fiksumpi kuin kukaan muu. Miss Universum -olo on kuitenkin aika mahtava, kunhan yritän olla lyttäämättä muita ihmisiä maahan.

Tänään olen syönyt sämpylän (90kcal) juustolla (kermajuustoa, omg) ja kinkulla, annoksen suklaajäätelöä (kermajäätelö, omg) ja pari pientä kuppia kaakaota (kevytmaito, omg). Sen lisäksi pian on tulossa kunnon ruoka. Illalla voisin lähteä ehkä lenkille, mikäli tulee sellainen olo. Eli siis mikäli saan pakotettua itseni ulos.

Oli miten oli, mä nautin elämästäni ainakin tällä hetkellä, oli se millaista paskaa sitten hyvänsä!

Sitä ennen

En ole syömishäiriön vanki, kuten ennen. En ole kontrollissa, enkä enää edes pyri siihen. En laske jokaista suupalaani, en edes välttämättä muista, mitä olen päivän aikana suuhuni pistänyt. Tämä ei tietenkään ole mikään uusi uutinen. Toistan itseäni usein. Naurattaa ajatella aiempia päivityksiäni.
Nyt aion laihtua, en syö mitään!
Söin omenan!
Söin 387 kaloria!
Ahmin, nyt takaisin ruotuun!
Vihaan itseäni!
Nyt aion parantua!
Kaikki on kivaa!
Vihaan itseäni!
Söin 387 kaloria!
Nyt aion parantua!
Vihaan itseäni!
Nyt aion laihtua, en syö mitään!
Söin 387 kaloria!
Kaikki on kivaa!
Ahmin, nyt takaisin ruotuun!
Nyt aion parantua!
Vihaan itseäni!

Uskon, että olen laihtunut. Ainakin vähän. Housut menevät paremmin jalkaan. Ennen ne eivät meinanneet mennä jalkaan. Sitä ennen ne vain vähän kiristivät. Sitä ennen ne olivat liian isot. Sitä ennen ne roikkuivat päälläni. Sitä ennen ne olivat sopivat. Sitä ennen ne olivat hieman väljät. Sitä ennen ne nyhjöttivät kaupan hyllyssä.
Vaa'allakäyntihän ei tule kysymykseenkään. En uskalla. Ei se mitään auta. Jos petyn lukemaan, ahmin suruuni. Jos ilahdun lukemastani, palkitsen itseni - ruualla.

Nykyään on oikeastaan helpointa olla ajattelematta. En ajattele paljonkaan mitään. Silloin kuin teen poikkeuksen, mielessäni on vain ulkonäköni. Helppoa. Ei tarvitse pohtia niitä muita juttuja.
Tv, lehdet ja urheilu saavat helposti pään tyhjäksi. Alkoholi on turhan petollinen siinä suhteessa, ellei sitten osaa juoda järkevästi. Suosittelen ajatusten kohdistamista johonkin muuhun kuin laihduttamiseen. Ne ajatukset pitää kuitenkin joskus käsitellä pois sieltä saastuttamasta mieltä, mutta sen voi joskus antaa odottaa parempaa aikaa. Sillä aikaa voi keskittyä johonkin helppoon. Syömishäiriö ei ole helppo. Kannattaa siis ajatella jotain muuta. Helposti sanottu.

Toteutus? No, minulla se toimii. Ainakin yleensä.

Apua kuiskaan vain valvotun yön jälkeen yksin hiljaa tuuleen, enkä edes odota vastausta

En tiedä, olenko sairaalloisen vainoharhainen ja outo, vai onko tämä kaikki ympärilläni vain valheita toistensa perään. Mikään, ei niin mikään, onnistu. Tämä viha, epätoivo ja yksinäisyys sisälläni vain yltyvät, vaikka niin yritän toitottaa itselleni kaiken vain johtuvan minusta.

Tiedän, että jotkut välittävät minusta ainakin jonkin verran. Sitten saankin kuulla heidän sanoneen minusta kamalia ja loukkaavia asioita ja huomaan heidän käyttäytyvän minua väheksyen ja halveksien. Tai sitten vain kuvittelen. En edes tiedä, kumpaa toivon enemmän - että kaikki on kuvitelmaa, eli olen hullu, vai että kaikki merkit ovat totta ja olen totaalisesti kaikkien hylkäämä epäonnistuja.
Olisipa nyt edes kyse vain jostain kavereista.

Poltan tupakkaa ketjussa ja tuijotan seinää. Nukun tunnin pätkissä. Roskien vieminen tuntuu ylivoimaiselta haasteelta. Kahvin keittäminen on vaivalloista. Haluaisin karata. Omia ajatuksiani.
Olen lopettanut unelmoimisen. Mitä mulla on enää jäljellä?

En aio hakea apua. En edes tiedä mitä sanoisin.
Anteeksi. Tämä itsesääli on ainoastaan... säälittävää.

Olen vain

Haluan eristäytyä.
Kuinka monta pettymystä voi nuori ihminen joutua kokemaan? Sen lisäksi, että kaikki on mennyt päin sanonko mitä, myös syömiset on mennyt huonosti. Olen varmasti taas läskimpi kuin pari viikkoa sitten.

Pessimistinenkö? Ehkä olenkin. Niin olenkin. Lopulta sitä maailmaa ei vain enää voi katsoa samalla tavalla. Enkä edes haluaisikaan. Niin uskottelen itselleni. Kliseisesti sanon, että kukaan ei vain ymmärrä. Mutta se on totta! Toisen ajatuksia on niin vaikeeta ymmärtää, jos ei ole kokenut samaa.

Surullinen en ole. En itke. En oikeastaan edes ajattele. Olen vain. Ja haluaisin olla olematta.

Me kaikki emme

Mä mietin pitkään, että onko kaikki toivo menetetty. Eilen 1100 kaloria ja tänään 1600-1800. Meinasin syödä koska "kaikki on kumminkin menetetty". No eikä ole! Mä voin silti laihtua! Mä voin silti saavuttaa tavoitteeni ja olla parempi ihminen. En saa ahmia. Niin kuin en ole tehnytkään. Vaikka kaloreita on enemmän kuin liikaa, en ole ahminut ja joutunut häpeämään syömisiäni.

Olen lihava ja oksettava, tiedän sen. Yritän kuitenkin hyväksyä sen tosiasian, ettei laihaksi muututa yhdessä yössä. Tarvitaan kärsivällisyyttä ja jonkin asteista omaa hyväksyntää. Olen lihava. Olen ihan oikeasti lihava. Tai no, en ehkä BMI-määritelmän mukaan (BMI yli 30), mutta peilin kautta katsottuna olen ällöttävä. Olen liian lihava.

Lihavan minusta tekee esimerkiksi se, etten kehtaa kertoa teille painoani. Se on niin paljon liikaa. Kerron teille, kun olen karistanut vähintään 5 kiloa. Tällä hetkellä on lähtenyt reilu 2 kiloa vajaa viikossa... Eli nesteitä. Koska lihaville kertyy nesteitä.

Oli pakko laittaa tämä koiran kuva loppuun! Eikö olenkin söpö? <3
Kiitän teitä kaikkia typerän ja turhan blogini seuraamisesta. Vaikka oma elämäni on mitä on, te ansaitsette parempaa kuin minä. Te ansaitsette onnellisuutta. Te olette hyviä, toivon teille kaikkea parasta.

Katson taakse, vaikka edessäni voi olla mitä vain

Olen kaveripiirissäni taas vähän ulkopuolinen. Toisaalta, en ehkä haluaisi edes olla muutakaan. Mitä vähemmän ihmiset tietää musta, sen parempi. Häpeän itseäni.

Yläasteikäisten tyttöjen jalat on niin kapeat! Muistan, kun 14-vuotiaana pidin lukioikäisiä rumempina ja lihavampina kuin ikätoverini. Muistan, kun ajattelin, etten minä koskaan päästä itseäni paisumaan. Toisin kävi. Tiedän kyllä, että "naisella kuuluu olla muotoja" ja "rimppakintut ei sytytä jätkiä", mutta en halua kasvaa. Hoikkuus on mielestäni liian paljon viehättävämpää. Laihdutan muutenkin sen vuoksi, että hyväksyisin itse itseni.

Tänään kaloreita tuli noin 540. Siihen mahtui aika paljon ruokaa. Päivän liikuntana 1h sali ja 1h kävely.

Ahdistavat ajatukset eivät halua jättää mua rauhaan. Sen takia nukahtaminen on vaikeaa ja väsymys vaivaa. Silmäpusseista sen huomaa.
Haluan takaisin elämänmyönteisyyteni ja kiinnostukseni asioihin, joista ennen välitin. Odotan tulevaa kesää jännittyneenä. Tuleeko siitä elämäni käännekohta, pelastukseni? Vai joudunko taas pettymään ja toteamaan, että olen onneton, olin sitten laiha tai lihava?