Välillä en voi sietää itseäni. Haluaisin yksinkertaisen, helpon elämän. Minä kuitenkin teen omasta olemassaolostani niin vaikeaa. Minä itse. Haluan syyttää muita, ärsyynnyn muihin. Ne muut, kun ne ei tunnu välittävän. Samalla inhoan itseäni, koska en ole välittämisen arvoinen.
Lopeta! Tiedät kyllä, että ne välittää. Ja vaikka eivät välittäisi, niin mitä sitten?
Tuntuu, kuin olisin kaksi ihmistä. Toinen on kaunis, itsevarma ja hauska. Hän tykkää kirjoittamisesta ja unelmoi matkoista pitkille hiekkarannoille. Hän uskoo elämään. Hän uskoo, että maailma on hänelle avoin ja että vastoinkäymiset voi voittaa.
Toinen on ahdistunut, masentunut, surullinen, itsetuhoinen. Siitä puhutaan se-muodossa, koska se on jotain alempiarvoista. Se piilotetaan pois, lakaistaan maton alle aina kun tulee vieraita. Se on hämähäkinseitti katonrajassa, jota hävetään. Saatainen, likainen ja huono.
Hassua, ihan kuin minä. Enkä osaa neuvoa pois tuosta, koska olen itse ihan samalla kehällä, kahden minäni välissä. Mutta, itse yritän iloita sen paremman puolen hetkistä; siitä itsevarmuudesta, uskosta tulevaan, uskosta itseen. Uskon myös, etten ole näiden ajatusten kanssa yksin, emmekä me edes kahdestaan. Mutta lähetän täältä paljon lämpimiä ajatuksia ja halauksia, tiedä että joku päivä se parempi puoli vie voiton. Varmasti♥
VastaaPoistaKiitos paljon, olet minulle kuin esikuva <3 Paljon halauksia sinullekin!
PoistaVoi kuinka tutulta kuulostikaan tuo, kun kuvailit miten olet kuin kaksi eri ihmistä.. Tunnistin itseni täysin tosta sun tekstistä :/ Tsemppiä ♥
VastaaPoistaKiitos Nane <3 Hurjan paljon tsemppiä sinullekin, ansaitset ehdottomasti olla se onnellisempi ihminen!
Poista