Ihan liikaa

Tänään liikuin aivan liian vähän, kävin ainoastaan puolentoista tunnin reippaalla kävelylenkillä. Olin kyllä aika poikki sen jälkeen. Ehkä on vain hyvä, etten ihan joka päivä liiku niin paljoa. Liikaa.

Ruoka on taas maistunut. Olen aamulla nälkäisimmilläni jostain kumman syystä. En laskenut kaloreita tänään, jei! Veikkaisin kuitenkin noin 1500-2000... Ihan liikaa.

Musta ja valkoinen

Ihastelen laihuutta. Siroa kauneutta. Yritän muistaa, ettei onnea ja kauneutta hankita syömättömyydellä. Ja laihtua voi muutenkin kuin nälkäkuurilla...

Tänään taas sama homma kuin melkein joka päivä - syön liikaa ja kompensoin sitä liikkumalla runsaasti. Söin varmaan jotain 2000 kaloria ja kulutin reilut 1100... Ei mulla muuta.

Ehkä lasken omenan kalorit

Painan 55 kiloa. Yritän hymyillä ja uskotella sen vain johtuvan liikunnan aiheuttamasta lihaksiin kertyvästä nesteestä. Salaa olen pettynyt.

En kuitenkaan halua palata menneeseen. Ei, en suostu. En tiedä, voiko syömishäiriöstä koskaan päästä kokonaan eroon, mutta vähemmän sairas on aina parempi kuin enemmän sairas. Vaikka en ehkä osaakaan vielä syödä kakkupalaa ilman pientä huonoa omatuntoa, olen enemmän kuin tyytyväinen kehitykseeni. Ehkä liikun vieläkin kalorinkulutustaulukot mielessä ja ehkä lasken omenan kalorit. Ei haittaa. Aion olla kärsivällinen. Kaikkea ei voi saada heti, vaikka kuinka paljon haluaisi. Turha ottaa liian suurta harppausta, kun voi pudota helpommin. Parempi edetä pikkuhiljaa, rauhallisesti ja tunnustellen oloaan. Kunhan suunta on ylöspäin.

Kalorit 1600 tuntumassa, ehkä enemmän, ehkä vähemmän. Liikunnalla kulutetut kalorit noin 800... Jos nyt noihin netin laskureihin luottaa. Edistyminen-taulukosta lähti nyt 5 alinta kiloa pois. Alle 50 kilon ei ole minulla mitään asiaa.

Mulla on taas muutama uusi lukija, kiitos kaikille ja tervetuloa seuraamaan mun ihme rustailujani!

Samaan aikaan

Olen syönyt. Mahdottoman paljon. Aika terveellisesti välillä, aika epäterveellisesti joskus. Olen myös urheillut. Juoksemista, tanssia, zumbaa. Kävelyä paljon.

Vetäisin ripulit sokerittomilla karkeilla. Fiksua taas.

Söin noin 1400 kaloria.

Kaikki on niin sekavaa, en ole varma olenko menossa huonompaan vai parempaan suuntaan. En tiedä, olenko lihonut. Ainakin painoa on tullut lisää, siitä olen varma. Parasta olisi ehkä mennä huomenna vaa'alle. Ei se muuten selviä.

Voiko parantua ja laihtua samaan aikaan?

Nälkä?

Lihaskipu. Ihana tapa herätä, tietää kropan kiinteytyneen edes vähän! Söin aamupalaksi 3 ruokalusikallista kreikkalaista jugurttia banaanin, muutaman mustikan ja kahden mansikan kanssa. Sen jälkeen tanssimaan. Tosin vain puoli tuntia. Peilistä katsoo inhottavan lihava ja turvonnut, vankkarakenteinen tyttö. Sitä se liikunta teettää. Turvotusta.

Miksi musta tuntuu, kuin mulla olisi koko ajan nälkä? Vai onko mun näläntunne ja kroppa vaan niin sekaisin syömishäiriön jäljiltä, että kuvittelen vain? Tietääkö joku paremmin?

Lohduttaja

Nälkäisenä on vaikeaa nukahtaa. Hassu juttu, kun maha kurnii, vaikka olen syönyt niin paljon (1300kcal). Ilmeisesti liikunta sitten lisää kalorintarvetta melkoisen roimasti.

Kurniva maha lohduttaa.

Kerro salaisuus

Mittailin vähän itseäni. 84-64-84. Vaikka ei se mulle paljon mitään kerro. Paitsi että olen laihtunut viimeisen puolen vuoden aikana. Parin viikon aikana taas olen nyt aika varmasti lihonut.

Syön ihan liikaa, joten yritän liikkua kalorit siedettävimmiksi. Tänään tanssin 3 tuntia huoneessani biletysmusiikin tahtiin. Ilmeisesti kulutin yli 1000 kaloria. Liikunta lisää ruokahalua aika paljon.

Ehkä aloitan nyt herkkulakon. En syönyt aiemmin ollenkaan herkkuja, paitsi jos ahmin. Nykyään menee ihan liikaa jätskiä ja suklaata, niin en uskalla syödä tarpeeksi kunnollista, perusterveellistä ruokaa. Kohtuus on toki hyvä juttu herkuissakin, mutta haluan ensin oppia syömään kunnon ruokaa normaalisti.

Mitäänsanomaton olo.

Ruma maailma

Särkynyt kukkamaljakko. Voit joko korjata sen, ostaa uuden tilalle tai luopua kukista kokonaan.

Syömishäiriö on pakokeino todellisuudesta. Tiedän sen. Ennen en todella ymmärtänyt sitä, kuten nyt. Haluan karistaa sairauden päästäni kokonaan, ja keskittyä elämiseen. Elämä ei kuitenkaan ole vain naurua ja ystävällisiä ihmisiä. Vaikka olisit kuinka sydämellinen ihminen, joku tulee aina inhoamaan sinua ja tahallisesti lyttäämään sinua maahan. Päätin katkaista välit yhteen mun ystävään.

Tänään mä näin taas elämän rumuuden ja ihmisten itsekkyyden. Se ärsyttää mua. Haluisin tehdä tästä paremman paikan, auttaa sorrettuja ja luoda tasa-arvoa. En kuitenkaan voi vaikuttaa merkittävästi. Häiritsevää. Oli paljon helpompaa vain keskittyä itseinhoon, ruokaan ja laihdutukseen kuin oikeisiin ongelmiin.
Ahdistuin tänään tosi paljon. En halua kertoa syytä, mutta se johti pienimuotoiseen ahmimiseen... Kalorit koko päivältä ehkä noin 2200 ja liikunnalla kulutin niistä vajaa 400.

 Lopulta huomaan, että ei minulla olekaan kuin särkynyt kukkamaljakko.

Kun vanha tuttu on niin vierasta

Pelkään lihomista. Tunnen alempiarvoisuutta, kun joku minua laihempi syö minua vähemmän. En tiedä, paljonko olen syönyt. En jaksa enää välittää tarpeeksi. Haluan olla vapaa. Kapinoin omaa mieltäni vastaan. Kehtaisin veikata kuitenkin kalorit sinne reiluun 1500. Kulutin liikunnalla melkein 500 kaloria. Kävelin. Paljon. Vain se tuntuu pitävän pääni kasassa. Vaikka nyt meneekin siis hyvin. Kaikki vain on niin uutta, niin hämmentävää. Näinkö normaalit ihmiset elää? Niin paljon ajatuksia, energiaa ja naurua.

Koko ajan jotain

Onnistuin. Liikuin noin 400 kalorin edestä ja söin noin 1200 kaloria. Haluan pitää itseni kiireisenä, jotta en jäisi yksin ajatusteni kanssa ja ahdistuisi liikaa. Lenkkeilyä, kavereiden kanssa hengailua... Kunhan teen jotain koko ajan.

En uskalla mennä vaa'alle. Tiedän, että paino on noussut (vaikka en välttämättä olisikaan lihonut). Tiedän, että sen lukeman näkeminen joko saisi minut ahmimaan tai paastoamaan. Liikunta on nyt tärkeintä ja mä keskityn siihen 100-prosenttisesti.

Parin viikon päästä aion mittailla itseäni ja käydä vaa'alla viimein. Ja eiköhän sen laihtumisen/lihomisen vaatteistakin huomaa. Tai no, tuskin tuossa ajassa edes tulee muutosta.

Päiväni sanoina

Lauantaina heräsin aikaisin. Kuuntelin pikkulapsien kiljumista, iloista naurua ja haparoivia askelia. Serkkuni olivat käymässä. Puin mukavat viikonloppuvaatteet päälle ja suuntasin vessaan ja hammaspesulle. Keittiöön päästyäni haistoin juuri keitetyn kahvin. Pöydällä oli leikkeleitä ja tuoremehua. "Hyvää huomenta, Olivia! Oletpa sä aikaisin hereillä", kuulin ystävällisen äänen. "Huomenta", huikkasin takaisin ja hymyilin. Nappasin pöydältä banaanin ja omenan ja pilkoin ne pieniksi paloiksi. Heitin sekaan kreikkalaista jugurttia. Kaadoin itselleni kupin kahvia, johon laitoin tilkan täysmaitoa.

Kuuntelin aamun ääniä mutustellessani runsasta aamiaistani. Se maistui taivaalliselta. Oliko se väärin? Itsesyytökset alkoivat tulvia mieleeni. Lihoisinko nyt? Karistin nämä ajatukset kuitenkin mielestäni hyvin nopeasti. Päätin lähteä pitkälle kävelylenkille. Kuuntelin hiekan rytmikästä rapinaa askelteni tahtiin. 45 minuutin jälkeen käännyin takaisinpäin ja laitoin kuulokkeet korville. Olin tyytyväinen. Puolitoista tuntia.

Sitten  kävin tyhjentämässä kaapit. Yksi jätski, kaksi jätskiä, kolme jätskiä. Yksi karkki, kaksi karkkia, kolme karkkia. Yksi keksi, kaksi keksiä, kolme keksiä. Maha turposi. Mieli musteni. Laittauduin nätiksi ja piilotin läskini löysähköihin riepuihin. Kemuttamaan mars. Oli tosi hauskaa. Vaikka muutaman kerran illan aikana löysinkin itseni yksin itkemästä vessassa itsekurittomuuttani ja oksettavaa mahaani. Tanssin koko yön. En tehnyt mitään kamalan tyhmää tai lutkamaista. Paras viikonloppu aikoihin!

Sunnuntaina heräsin yllättävän hyvään oloon. Ei krapulaa, ei morkkista. Kävelin jääkaapille. Nappasin pitsaa, suklaata ja kakkua. Huuhtelin kaiken alas sokerilimulla ja raikastin oloni röökillä. Myöhemmin söin hampurilaisen ja 150 grammaa pähkinöitä. Muutama jäätelötikku vielä. Suklaata. Kunnon ruokana tortilloita. Söin kaksi. Mahaa koski niin kuin pahimpina ahmimisaikoina. Ehkä vielä mahtuisi yksi jäätelö. Kaksi. Kolme.

Tänään olen syönyt paljon. Maha on möyrynnyt kummallisesti ja olen turvonnut. Vessassa on saanut juosta. Inhottaa ja ällöttää. Kävin ostamassa 2 suklaapatukkaa. Söin toisen. Toinen on mun laatikonpohjalla, odottamassa aikaansa. En koskaan uskonut kohtuuden opettelun olevan näin vaikeaa. Olen halunnut luovuttaa, ryhtyä taas kitudieetille ja olla ikuinen jojo-laihduttaja. Mutta en aio enää palata entiseen. Haluan parantua. Huomenna on uusi päivä. Pitäydyn suunnitelmassani; paljon liikuntaa ja riittävästi terveellistä ruokaa.

Kohtuuden opettelu

Mä heräsin taas eloon. Tämä on mahtavaa! Jaksan olla, iloita, innostua ja nauraa. Haluan elää, olla onnellinen ja pystyn siihen. Syön nälkään, eikä ruoka ja ahmiminen taikka laihduttaminen pyöri mielessä. Saan keskityttyä opiskeluun. Kaikki tämä parin päivän ravitsevalla syömisellä? Uskomatonta. Toivottavasti ruuansulatukseni ja aineenvaihduntani alkavat taas pian toimia normaalisti. Kumpa en olisi pilannut kehoani kitukuureilla... Se jää nähtäväksi sitten.

Odotan innolla tulevia bileitä! Aion pitää hauskaa kaikkein huonojen aikojen vastapainoksi. Aion annostella juotavan alkoholin etukäteen ja yrittää olla juomatta liian nopeasti. Tästä viikonlopusta tulee upein aikoihin, ja lupaan tulla kirjoittamaan tänne hyviä fiiliksiä sitten sunnuntaina. Tällä kertaa en joudu katumaan mitään, olen täynnä iloa ja riemua!

Mä söin noin 1100 kaloria ja olin tosi tyytyväinen. Sitten menin ja söin vielä 800 kaloria, empä enää ollutkaan niin tyytyväinen. No, ei ekalla yrittämällä aina voi onnistua. Kohtuuttakin pitää opetella. Haluan alkaa syödä päivässä noin 1000-1200 kaloria, tuntematta itseäni nälkäiseksi taikka liian täydeksi.

Ehkä haluan myös näyttää hyvää esimerkkiä muille... Tai siis niille, jotka ovat syvemmällä syömishäiriön suossa kuin minä. Meillä kaikilla on lupa olla onnellinen. Pohjalle ei tarvitse mennä kivutakseen huipulle. Ei tarvitse olla sairaalloisen laiha voidakseen parantua. Vaikka nämä sanat luultavasti tulevat vain kaikumaan kuuroille korville... Ehkä minun vain piti saada sanottua se itselleni.

Seuraa vaistojasi

Surffailin väsyneenä netissä. Jokin hätkähdytti minut. Luin jojo-laihduttajista, kitukuureista, lihaksienmenetyksestä ja takaisin lihomisesta. En halua enää ahmia. En halua. Paras keino välttää ahmimista on lisätä kaloreita, eikö totta?

En halua nojata kylmissäni luokan seinää vasten ja tuijottaa apaattisena tyhjyyteen, kun pitäisi keskittyä opiskeluun. En halua pakottaa hymyä kasvoilleni, kun ystäväni kysyy kuulumisiani. En halua olla onneton.

Minä aion syödä. En ehkä tarpeeksi, en ehkä niin kuin ne niin kutsutut normaalit ihmiset. En kuitenkaan enää kituuta itseäni alle 500 kalorin dieeteillä. Ehkä olen heikko, kun en heti hyppää terveyteen ja normaaliin syömiseen, vaan laihdutan vieläkin. Ehkä olen heikko, kun en jatka itseni näännyttämistä, kun itsekuri ei riitä ahmimiskohtausten hallitsemiseen. Ehkä niin, ehkä näin, tämä vain tuntuu juuri nyt oikealta.

Seuraa vaistojasi, kuulin joskus sanottavan.

Toivossa

Kalorit noin 500. En kyllä aio jatkaa noin vähillä syömisillä, muuten en jaksa liikkua. Enkä hymyillä. Ostin manteleita ja kanasoppaa. Niillä mennään.
Mulla on taas hetkellisesti hyvä olla omassa kehossani. Päivisin elämä tuntuu suhteellisen ihanalta ja olen aktiivinen sekä sosiaalinen. Illan tullen pimeys valtaa mieleni ja kielletyt ajatukset palaavat. Silloin ahdistaa, enkä voi uskoa huomisen olevan parempi. Kaikki tuntuu niin toivottomalta. Uusi aamu ja parempi mieli kuitenkin aina yllättää yhtä positiivisesti. Elämällä on mulle jotain tarjottavaa.

Lauantaina menen juhlimaan. Voi, kumpa osaisin kerrankin juoda asiallisesti. Vuosien harjoitus ei ole vieläkään tuottanut tulosta...

Normaali herkkuperse

Söin taas suhteellisen... normaalisti? Tai siis normaalin ihmisen kalorit, tuskin normaalit syö 1400 kaloria herkkuja ja 400 kaloria kunnon ruokaa. Himoitsin ruokaa. Mässäsin herkkuja naamaan oikein antaumuksella kavereidenkin edessä. En kuitenkaan ahminut. Tai onhan ahminut aika liukuva käsite... Mä kutsuisin tota kumminkin vain mässäilyksi, en ahmimiseksi.

Koko loppuviikon aion olla Warriorilla ja käydä päivittäin tunnin lenkillä. Katsotaan sitten, miten ensi viikolla. Varmaan lisään kaloreita, ehkä myös lisään liikuntaa.
...tai siis niinhan mä sanon tällä hetkellä. Huomenna varmaan tuun taas itkemään kun yhyy oon niin läski kun ahmin taas suklaata ja jäätelöä!

Ei mulla muuta, paitsi että liikuntaa liikuntaa liikuntaa nyt vaan, se parantaa olon aina! Tekee oikein mieli olla energinen ja iloinen!

Sama kuin ennenkin

"Oletko sä laihtunut tässä parin kuukauden aikana?" Siis mitä, minäkö? Salli mun nauraa, samanlainen valashan olen vieläkin. Mulla oli vielä läskeilyvaatteetkin päällä, ja olin juuri syönyt kuin pieni lihava sika ja turvonnut kuin pullataikina. Jenkkiksetkin tursuaa, vaikka käyttäisin kuinka löysiä housuja.
"En mä ainakaan tietääkseni..."

Miksi mä syön niin paljon? 1500 kaloria, veikkaisin. En ahminut, en liikkunut. Ahdistaa vähän, että lihon. Pitääpä olla tarkempi dieetin kanssa. Voisin taas olla muutaman päivän Warriorilla. Olisi aika mennä vaa'alle taas pian.