Otsaan tatuoitu

58.3kg. Vieläkin. Ehkä tää on joku mun kroppani oma paino, jossa se haluaa pysyä. Mutta mä en anna periksi!

Olen aina ihmetellyt, että miten muka oma kehonkuva voi olla vääristynyt. Peilistähän sen näkee, mikäli silmät omistaa. Asiahan ei tosiaan ehkä kuitenkaan ole yhtä mustavalkoinen kuin tämän postauksen kuvat. Häpesin kehoani 52-kiloisena. Olen aina ollut mielestäni liian lihava. Olen aina ollut mielestäni lihavampi kuin normaalit ikäiseni. Vai onko minunkin kehonkuvani ihan vinksallaan? En todellakaan ole mikään kovin hoikka tyttö tällä hetkellä. Sanoohan sen jo BMI. Kumpa saisin tietää kaikkien vastaantulijoiden BMI:t. Otsaan tatuoidut numerot, jotka vaihtelevat aina tilanteen mukaan. Silloin ainakin tulisi melkoiset paineet laihduttaa, saattaisi jäädä ne pullakahvit ottamatta!

Hyvää lopputalvea kaikille 80 lukijalleni, kyllä se kevät sieltä vielä koittaa!

Aika unohtaa

Mun elämäni on nykyään (no, oli se ennenkin) vain jatkuvaa kamppailua ruuan kanssa. Tänä aamuna katselin itseäni peilistä ja sovitin vaatteita. Järkytyin oikein. Olen kasvanut. Miehekkäämmäksi. Ei läski, mutta iso. Vaa'alle aion astella huomisaamuna, se ei olekaan joutunut littaantua painavan ruhoni alle vähään aikaan.

Se poika mun olisi ehkä parasta unohtaa. Mua vaan alkaa masentaa entistä enemmän. Oon liian iso sille. Se varmasti haluaa vierellensä jonkun pienen ja hoikan tytön, joka sopii ihanasti kainaloon. Minä olisin vain se läskireisi "mitä jos pidetään tää suhde ihan vaan salassa, kun en kehtaa esitellä sua mun kavereille ja perheelle"-tyttö.

Pitäisi vain saada laihdutettua. Mutta kun, mutta kun. Itsekuri ei riitä. Ruoka vain on niin tuskallisen koukuttavaa... (No yllätys.)

Tiedän, ettei ulkonäkö ole kaikki kaikessa. Tässä on jotain muuta taustalla. Mietin vain, että mitä.

Ei enää

Voisinko ottaa hetken lomaa elämästä? En jaksa. 

Synkät ajatukset

En hymyile. Alla oleva kuva kuvastaa enemmänkin sitä, mitä en ole. Tosin eiköhän kaikki blogini kuvat kuvasta sitä, mitä en ole; laihuutta. Lamaantunut olo, turhuus. On tosi turha olo.

Eilen aamulla paino 57.3kg. Tänä aamuna en päässyt vaa'alle. En ole ahminut.
Googlettelen terveellisten elämäntapojen ja ruokavalion vaikutusta mielenterveen. Pitää syödä hyvin, jotta jaksan. Jotta saan nämä synkät ajatukset pois pääni sisältä.

Mietin, miksi roikun joissain ihmisissä. Ehkä pitäisi alkaa taas itsenäistyä ja olla yksin.

On siitä jotain hyötyäkin

Eilen tuli syötyä noin 850 kaloria ja aamupaino oli 56.9kg. Tänään kaloreita tuli vajaa 1300 ja vaaka näytti 56.7kg. Alaspäin ollaan siis menossa. Kunpa vain tämä motivaatio nyt pysyisi! Kun tekee mieli ahmia, ajattelen sitä omahyväistä ilmettä inhoamani ämmän kasvoilla ja eipä tee enää mieli syödä.

Yritän katsoa peiliin lepsuin asentein, mutta herra isä noi jenkkikset! Ei oo todellista! Ja reidet!
Ihastus pyörii mun mielessä enkä saa mitään järkevää aikaiseksi... En edes tätä vihoviimeistä huonetta saa siivotuksi.

Paljon sanoja, vähän tekoja

Eilen taas vaihteeksi ahmin kaapit tyhjiksi. Sen seurauksena tänään aamupaino 59.3kg. No hyi. Tuo luku ei lämmittänyt sydäntäni, ei sitten ollenkaan. Niinpä söin vain alle 600 kaloria ja urheilin 1h 40min.

Kuuntelen musiikkia ja yritän unohtaa. Kaikki epäilee mua, en pysty edes laihtumaan. Sanon aina tekeväni sitä ja tätä, joskus jopa uskon itseeni. Kukaan muu ei. Haluan päättää itse omasta elämästäni. Ainakin vartalostani voin itse päättää. Ja ulkonäöstäni muutenkin. Mä pystyn tähän. Nyt mä pystyn tähän.

Messy

Aamupaino 57.7kg. No ei tosiaan tuonut hymyä huulilleni. Kaiken lisäksi jätin urheilut väliin tänään ja mussutin leipää, karkkia, suklaata ja limua. Huoneeni rukoilee minua siivoamaan itsensä ja läksyt kaipailevat tekijäänsä. Masentaa olla tällainen turha, itsekuriton luuseri.

En kai mä nyt niin paljoa

Eilen aamupaino 57.9kg. Tänä aamuna unohdin punnita itseni ennen aamupalaa, mutta sen jälkeen (verkkarit ja t-paita päällä) paino oli 58.5kg. En mä nyt niin paljoa uskonut syöväni.

Aloin vähän miettiä tätä mun ulkonäköäni muiltakin kannoilta. Keskityn suurimmilta osin painoon, vaikka voisin keskittyä vaikka luomaan omaa tyyliäni ja tehdä kivoja kampauksia ja opetella meikkaamaan tosi hienosti. En viitsi käyttää hienoimpia vaatteitani, koska "säästelen" niitä siihen asti kun olen laiha. Ihan typerää! Tietty laiha on parempi kuin pullea, ja olisin paljon nätimpi vähän kevyempänä, mutta ei sen pitäisi mua estää laittautumasta nätiksi jo nyt! Parempi laittautunut pullea kuin laittautumaton, huolimattoman ja sotkuisen näköinen pullea.

Okei, yksi syy tähän haluuni kaunistua nyt muutenkin kuin laihtumalla, on se poika (josta on tietty pakko puhua joka postauksessa). Ehkä törmään siihen joku päivä ja se ajattelee mielessään mun olevan kaunis.

Toivoton tapaus

Aamupaino 57.4kg. No, onhan se puoli kiloa vähemmän kuin eilen, mutta ihan liikaa kumminkin. Ja mitä teen asialle? Mussutan karkkia.

Alko tulla taas se perus ihastusmasennus. Eli hetki, jolloin tajuan, etten saa sitä kuitenkaan. Koska niinhän käy aina. Toivo elää kumminkin, ja myös minä omissa haavemaailmoissani. Tällä hetkellä mua kuvaavat sanat ovat hajamielinen ja kömpelö. Olen liian lihava sille pojalle, se kun on aika hoikka. Pitäisi saada laihdutettua senkin takia siis, enhän mä haluaisi näyttää pullealta sen vieressä.

Ratkaisu ongelmaan: salille ja iltapalan skippaus. En halua nähdä huomenna isoja numeroita vaa'assa...

Haluan olla kaunis sua varten

Paino 57.9kg. Vieläkin 7.9kg liikaa. Nesteet on nyt ainakin lähtenyt liikkeelle!
Tänään tuli syötyä ihan liikaa... Tosin söin tosi terveellisesti ainakin. Kaloreita ehkä jotain 1700, veikkasin. Tuli paha mieli syömisen jälkeen, joten menin salille rehkimään oikein kunnolla! Hiki virtasi ja puuskutin naama punaisena.

Se poika on nyt mun mielessä koko ajan... En ollutkaan ollut vähään aikaan ihastunut. Tunnen olevani vähän normaalimpi. Ihastuminen ja toisesta unelmoiminenhan on normaalia, toisin kuin oman peilikuvansa tuijottaminen itku silmässä ja itsensä jatkuva kritisointi ja inhoaminen? Niin se taitaa olla. Mun elämäni taisi taas saada jotain tarkoitusta. Sain energiaa tehdä elämälläni jotain, kun mulla on päämäärä ja unelmia.

Kihelmöinti mahanpohjassa

Paino edelleen 59.5kg. Hyi miten paljon... Ehkä menkoillakin voi olla jotain tekemistä asian kanssa... Tekosyitä, tekosyitä.

Kävin taas salilla. Sen hetken kun urheilen, tunnen tekeväni edes jotain saavuttaakseni unelmakroppani. Ja unohdan muut murheet.
Syön vieläkin liikaa, mutta ainakin terveellisesti ja ahmimatta.

Ystävänpäivän kunniaksi taisin ihastua vähän... täysin tuntemattomaan poikaan. Tai no, on se mun kanssa samassa koulussa. Ja asuu mun lähellä. Mutta en ole ikinä puhunut sille. Mulla onkin ollut vähän ikävä tätä kientä kihelmöintiä mahanpohjassa ja jännitystä, että näkeeköhän sitä tänään. Mutta tällä kertaa haluaisin, että tämä menisi vähän pidemmälle. Enkö mä kerrankin voisi saada sen, kenet haluan? Vai olenko oikeasti niin vastenmielinen? Kyllä olet, kunnes laihdut.

Jätän sateenvarjoni kotiin

Aamupaino 59.5kg. Varsinkin jalat on vieläkin ihan turvonneet. Päivä oli kumminkin aika hyvä, en miettinyt painoani enkä rumuuttani. Oikeastaan olin ihan kivan näköinen. Mitä?! Siis joo, näytin ihan kivalta.

Kiva ei kuitenkaan riitä. Raejuustoa, kukkakaalia, mehukeittoa, kinkkua, kouluruokaa, karkkia, tomaattia, omena... Siitä on tämän päivän ruokavalio koostunut. Kaloreita en ole laskenut, enkä edes viitsi. Ei jotenkin... kiinnosta. Salilla kävin kuntoilemassa noin tunnin ja sen lisäksi olen kävellyt paljon.

Voi, kumpa saisin olla edes muutaman kuukauden onnekas. Kumpa kaikki loksahtaisi rennosti kohdalleen, kumpa saisin vihdoin jotain mitä... ansaitsen? Ansaitsenko? On vaikeaa olla uskomatta hyvään ja huonoon onneen, kun paha tuntuu ympäröivän minua joka hetki. Kumpa, oi kumpa edes tämän kerran, ei alkaisi sataa kun jätin sateenvarjoni kotiin.

Toivottavasti huomenna farkut kiristävät edes vähän vähemmän...

No huhhuh!

Perjantaina repsahdin taas ahmimaan. Siis niitä järkyttäviä määriä, joita ahmin bulimia-aikoinani. Tällä kertaa erona vain oli, etten oksentanut niitä pois. Enhän ole oksentanut moniin kuukausiin. Tällä kertaa en kompensoinut ylensyömistä edes liikunnalla. Makasin sängyssä. Koko viikonlopun. Ja söin. Paljon.

Kerron teille, kuinka paljon. Niin paljon, että kun vaaka näytti perjantaiaamuna 56.9kg, tänään se näytti 62.0kg siis huimat 5 kiloa enemmän! Ja yli 60 kiloa?! Miten joku voi syödä 5 kiloa parissa päivässä?! Tiedän, että äkkiä nuo nesteet tosta katoavat, mutta silti, 62 kiloa?!
Asialle on tehtävä jotain, koska tää mun ahmiminen ei enää pysy hallinnassa, ei ollenkaan. Ja mä tajusin taas haluavani olla täydellisen kaunis! Parasta motivaatiota on ajatella jotain vihaamaansa ämmää ja ensi kesää.
Lupaan muuten, että alan nyt kirjoittaa joka päivä. Tulen aina iloittamaan painoni, päivän kalorit ja liikunnat ainakin.

Hyppään siihen uudestaan

Kävin eilen koulun jälkeen ostamassa elektronisen vaa'an. Maksoi 15 euroa. Sain tietää olevani lihonut yli 5 kiloa parissa kuukaudessa. Kipaisin siis ruokakaupassa, jossa tuhlasin toiset 15 euroa laihdutusruokaan. Ostin kasviksia, sokeroimatonta mehukeittoa, rasvatonta maitorahkaa ja soppaa. Söin eilen kouluruuan lisäksi tasan 500 kaloria. Vatsa protestoi, kun yritin vaipua uneen illalla.

Tänään aamulla heräsin nälkäisenä. Tunne oli ihana. Vaaka näytti 58.5kg. Sata grammaa vähemmän kuin edellisenä päivänä. Söin aamupalan. Söin lounaan. 500 kaloria. Sitten löysin suklaapatukan ja päädyin syömään vielä 1000 kaloria. Enkö mä enää pysty mihinkään? Enkö pysty olla erossa herkuista edes paria päivää?!

Tavoitteena on laihtua keinoja kaihtamatta (no, oksentamaan en enää koskaan rupea!) 5 kiloa muutamassa viikossa. Sen jälkeen katsotaan miten jatkan.

Uusi tylsä elämä!

No niin, johan on taas mokailtu oikein urakalla! Tänään huitaisin naamaan sellaiset söpöt 2300 kaloria, joista 95% söin samalla aterialla. Voi tätä vitutuksen määrää. Kaiken lisäksi söin jotain leipää ja sellaista turhaa! En ollut edes tajunnut, että leivässä on niin paljon kaloreita. No, huomenna paremmin sitten. Olen nyt oikein innostunut uudesta dieetistäni (huono sanavalinta, ehkä... kun en mitään laihduttelua sinänsä kannata), joka sisältää paljon maitorahkaa, raejuustoa ja kasviksia. Ja uusi elämäntyylini sisältää paljon nörtteilyä, opiskelua, urheilua ja koulunkäyntiä. Eli ei mitään innostavaa. Odotan innolla (rutiiniin pääsyä).

Mä haluan taas olla kaunis! En ruma ja läski, joka ei jaksa edes laittaa hiuksiaan aamulla!

Ps. Etsisin jotain luettavaa, eli kaikki jotka haluavat voivat linkkailla kiinnostavia blogeja. :)

Poikkeuksetta

Olin onneton. Joku ehkä huomasikin, mutta minun onnettomuuteni vain hukkui muihin alakuloisiin kasvoihin Suomen talvessa. Yritin olla poikkeuksellinen. Jollain tavalla hellyyttävämpi ja säälittävämpi kuin muut. Niin kielsin itseltäni itkun, kielsin vaikeuksista juttelemisen kavereille.

Ahmin, varmaan joka päivä. Tai no, ei mikään varmaan, vaan poikkeuksetta. En nyt ehkä ihan hirveitä määriä, mutta merkitseviä kuitenkin. Sellaisia annoksia suklaajäätelöä, kuin syödään suruun. Kun isä kuolee. Tai poikaystävä jättää. Niitä määriä, jotka pitävät meidät tarpeeksi normaaleina ja isoina, ettei kukaan koskaan arvaa salaisuuksiamme.

Makasin sängyssä, hengitin sotkuisen huoneeni tunkkaista ja haisevaa ilma keuhkoihini. Sisään, ulos, sisään, ulos. Hiukset nuolivat päätäni, turvonneista kasvoistani paistoi hoidon laiminlyönti ja kaikki tuntui liian uuvuttavalta. En halunnut ajatella, en halunnut tietää.

Tänään päätin muuttaa suunnan. Tai siis, päätinhän minä jo useitakin kertoja viimeisen kahden viikon aikana, mutta tänään tosiaan tein sen. Siivosin likaiset sukat pois sängyn alta, siivosin keittiön, järjestelin työpyötäni ja laitoin naamani kuntoon, vaatekaapista puhumattakaan. Syöminen, no se ei mennyt ihan suunnitellusti. Heti koulun jälkeen tietty neljä viideosaa päivän kaloreista naamaan. Kaloreita Kiloklubin laskurin mukaan noin 1450, ja kaikki pallot ovat punaisella kuitupalloa mukaanlukematta. En silti anna sen masentaa. Alle 1500 on aina hyvä (tätä en olisi sanonut puoli vuotta sitten, en tosiaan!), joten annan elämänmuutoksen ensimmäisen jäädä mieleeni hyvänä päivänä.

Tarkoituksenani ei ole laihduttaa niin nopeasti kuin voin. Oikeastaan pelkään laihtumista. Se alkaa ahdistaa.
En myöskään yritä olla tosi onnellinen. Yritän saada jotain hyödyllistä aikaiseksi. Yritän tehdä läksyjä joka päivä koulun jälkeen, yritän urheilla, yritän syödä terveellisesti ja pitää pääni edes jossain määrin kasassa. Yritän unohtaa pahan oloni ja keskittyä siihen, millä voin saada edes tulevaisuudestani vähän siedettävämmän.

Vaa'alla en ole käynyt aikoihin, enkä aio hetkeen käydäkään. Veikkaan sen kivunneen järkyttävään 56 tai 57 kiloon... Sen takia tämä korjausliike onkin tehtävä! Mä haluan olla alle 55 kiloa, silloin olen suhteellisen tyytyväinen. Jos muistan oikein...