Possu

Ahdistus. Mä en kestä itseäni. Mä ryhdyin syömään kaikkea kunnon ruuan jälkeen. Lopulta sorruin syömään taas suklaata. Mulla ei ollut mahdollisuutta oksentaa. Myöhemmin, kun kämppä tuli tyhjäksi, juoksin vessaan ja yritin saada kaiken ulos, mutta en saanut.
En voi sanoin kuvailla sitä itseinhon määrää, kun maha on kipeä ja turvonnut, kun puristelen jenkkakahvojani ja hyllyviä reisiäni. Kun olen ollut niin heikko, että olen mennyt lihottamaan itseäni jollain niin oksettavalla asialla kuin suklaalla. Vaikka tiedän, että pystyn parempaan. Olen pettynyt itseeni, en pysty nukkua. En halua olla lihava. En halua lihota. Mutta menin ja tein sen. Taas.
Yritän polttaa tupakkaa ja saada tämän ahdistuksen pois, mutta olen tuomittu kohtalooni. Huomenna mun pitää taas mennä psykologille. Haluaisin kertoa kaiken, päästä oman pääni sisäisestä vankilasta eroon, mutta en pysty siihen. En voi kertoa.
Mä katselen kaikkia suklaapatukoiden käärepapereita mun vieressäni sängylläni. Mä söin ton kaiken. Mä söin vielä enemmänkin, mä vain heitin muut jo pois, koska en kestä katsoa niitä. Olen oksettava.

Sunnuntai

Noi kuvat ei kyllä oikein kuvaa tätä päivää. Kotona sitä ollaan, kieleen vähän sattuu. Olen syönyt liikaa, päälle 1000 kaloria, luulisin. Mussutan omenaa. Tekee mieli tupakkaa. Sain vihdoin rahaa ostaa sitä. Olen polttanut vanhoja tumppeja, säälittävää, tiedän.
Vähän masentaa. Ei mulla muuta.

Ruokaa mulle kiitos!

Päätin jättää menemättä kaverille yöksi. Olen chillaillut kotona, tanssinut musiikin tahtiin ja dataillut. Ei mulla edes ole yksinäinen olo taikka ahdistanut, ihan hyvältä tuntuu!

...Tai siis tuntui hyvältä, kunnes aloin ahmia! Oli hirveät syömishimot ja päädyin syömään reilut 900 kaloria. Sitten mietin hetken. Mulla oli kaksi vaihtoehtoa: joko lopettaa syöminen ja laihtua, tai sitten ahmia ja oksentaa kun kerran on hyvä tilaisuus kun kämppä on tyhjänä. Valitsin viimeisen vaihtoehdon. Ensin söin jäätelötuutin. Sitten söin suklaapatukan (vaikka se onkin vähä haastavampaa oksentaa) ja sen jälkeen vielä toisen jäätelötuutin ja paljon vettä. Tuli ällö olo > oksentamaan. Ei muuta kuin lisää ahmimaan! Suklaakeksejä, karkkia, juustoleipää, suklaata > oksentamaan. Helposti oksennettavaa kaakaota > oksentamaan. Juustopastaa ja vielä vähän suklaakeksejä ja sipsejä > oksentamaan. Lopuksi vielä kunnon sokerilimua ja sen jälkeen suihkuun raikastumaan ja oksentamaan vielä limut ja rippeet muista ruuista. Hyvin sain tyhjennyttyä. Mä tunnen nyt oman syömishäiriöni paremmin ja osaan tulkita käyttäytymistäni, eli ei edes ahdistanut. Ei kaduta hirveesti! Sain melkein kaiken ulos vaivattomasti (sen verran on tullut puolen vuoden aikana oksenneltua ja söin helposti ulossaatavaa ruokaa) ja lopetin syömisen kun ei enää pahemmin tehnyt mieli. Paras ahmimis/oksennuskerta mikä mulla on koskaan ollut. Tästä ihan tosissaan jäi hyvä maku suuhun! Oksentaminen ei tietenkään ole hyväksi hampaille ja muulle terveydelle, joten tällaisia päiviä en usein voi pitää.

Ironista tässä on se, että jäin kotiin, jotta en joutuisi syödä kaverilla! Kävimpähän myös lopuksi vaa'alla. 55kg. Huomenna olen kyllä tietysti ihan turvoksissa...

Kommentoikaa joku mulle pliis että olen täysi idiootti :D

Eristäytynyt paska

Ruuat:
3 kuppia kahvia 30kcal
4 omenaa 160kcal
banaani 100kcal
jugurttia 240kcal
mansikkaa 20kcal
2 kiiviä 60kcal
2 karkkia 20kcal
papuja, porkkanaa, maissia 250kcal
yhteensä 880kcal

Muu perhe menee ulos syömään. Mä jään kotiin, koska sitten voin itse valmistaa ruuan ja syödä niin vähän kaloreita kuin haluan. Tai jos olisin hyvä, en söisi ollenkaan. Mutta en ole hyvä.

Lupasin mennä huomenna kaverille yöksi, koska muuten jäisin kotiin yksin, kun muu perhe on taas poissa. Taidan kuitenkin perua sen, se kaveri meinaan aina tyrkyttää mulle ruokaa ja sanoo, että mun pitäisi syödä enemmän. Haluan jäädä kotiin, olla omassa rauhassa ja laihtua. Aika surullista. Olen mielummin yksin, koska pelkään syömistä. Eristäytynyt paska.Näin taas pojan tänään. Se ei hymyillyt mulle.

Yksin on hyvä olla. Tai niin mä aina luulen, mutta sitten pieni ahdistuspeikko tulee pitämään seuraa. Ehkä tupakka ajaa sen pois. Ei se niin mene, ei se niin ole mennyt ennenkään.

ps. jo 10 lukijaa, piristitte mun päivää <3

Nukahdin

Unilääkkeet kyllä auttoi nukahtamisessa, mutta uni oli katkonaista ja heräsin aivan liian aikaisin. Parempi se kuitenkin on kuin pyöriä sängyssä useita tunteja pystymättä nukahtaa!
Tätä päivää en oikein osaa kuvailla. Olin kaverin kanssa, meillä oli kai ihan hauskaa. Ja alkaa jo tuntua vähän enemmän kuin ihmiset mun ympärillä oikeasti välittäisi musta. Se tuntuu hyvältä.
Ruokailut on mennyt hyvin, ei ole ollut paljoakaan ruokahalua. Söin kuitenkin proteiinipatukan päivällä, jotta kaveri luulisi että syön suklaata. Ja mahakaan ei kurninut sen ansiosta. Inhoan kun maha kurnii muiden kuullen, se on niin noloa.

Näin pojan tänään. Se katsoi mua ja hymyili. Luultavasti se oli vain kohtelias.Yksi toinen poika tulee nykyään aina juttelemaan mulle kun näkee mut, me ollaan kai kavereita... Niin mä luulen. Vaikka en edes yritä olla sen kaveri. Miksi se haluaisi olla mun kaveri? Outoa.

Mä haluaisin tehdä jotain mun ulkonäölle. Haluaisin värjätä hiukset, ne on likaisen väriset. Mutta ne on jo niin kuivat, että en tiedä kannattaako. Enkä edes tiedä, värjäisiko ne tummemmiksi vai vaaleemmiksi. Mun ihokin on kuiva. Ja mulla on finni nenän alla ja leuassa. Yksi päivä mun kaveri ihmetteli mun kuivia nilkkoja. Pitäisi alkaa rasvata koko kroppaa. Mutta se on niin vaivallosta!

Ruuat:
puuro 140kcal
2 omenaa 80kcal
protskupatukka 85kcal
kiivi 40kcal
kuppi kahvia 10kcal
kuppi teetä 5kcal
kunnon ruoka 300kcal
yhteensä 650kcal

Pettymys

Painan vieläkin 55.5kg. Kävin ostaa kofeiinitonta teetä ja unilääkkeitä. Olin kavereiden kanssa kaupungilla ja oli mukavaa. Huomenna menen vaa'alle uudestaan.

Ruuat:
kiivi 50kcal
banaani 100kcal
mansikkaa 20kcal
mandariini 30kcal
3 omenaa 120kcal
kuppi kahvia 10kcal
kuppi teetä 0kcal
jugurtti 80kcal
kunnon ruoka 400kcal
protskupatukka 85kcal
yhteensä 905kcal
Pienimuotoinen ahmimiskohtaus... En mä tiedä paljonko tossa kotiruuassa oli kaloreita, mutta toivon, että ei ton enempää. Päivällä siis en päässyt syömään tarpeeksi niin kotiin tultuani "ahmin" mahani palloksi. Miksi annoin itseni syödä ton patukan?! Miksi söin kolmannen omenan? Miksi söin niin helvetin paljon ruokaa?! Maha on niin turvonnut. Tiedän, että tälläkin määrällä laihtuu, mutta masentaa ja ahdistaa niin paljon. Haluan vain nukkua tämän olon pois. Unilääkkeitä nassuun siis vaan...

Voi luoja sentään... Kävin tänään jollain psykologilla valittelemassa ahdistusta ja unettomuutta, en tosin odottanut mitään tehtävän asialle. Mulla on joillekin psykologeille juttelu auttanut, mutta tämän rouvan kanssa ei oikein natsannut. Se pälpätti ummet ja lammet miten mun pitäisi alkaa harrastaa urheilua, käydä salilla. Sanoin, etteivät rahat riitä salikorttiin, mutta se jaksoi siitä vain jankuttaa ja jankuttaa. Jotenkin ärsytti se koko aika kun juttelin sen kanssa, se puhui mulle kuin vähä-älyiselle. Yrittihän se tietty myös saada mut juomaan vähemmän kahvia. Joo en oo niin idiootti että en tietäis kofeiinin vaikutuksista. Ja taas kysymys: "Oletko koskaan harkinnut itsemurhaa tai itsesi satuttamista?" No en ole mutta jos et kohta pidä turpas kiinni niin saatan harkitakkin! Olin kohtelias ja ja vaan mumisin vastauksia sen tyhmiin kysymyksiin. Normaalisti kyllä tykkään mun ongelmista puhumisesta, mutta tänään on ollut vittumainen päivä.

Kävin ostamassa jotain suklaa-piparminttuproteiinipatukoita, ne on kyllä ihan herkkuja vain. Ei päivittäiseen ruokavalioon. Tosi hyviä kylläkin. Ostin myös jotain kuiturouhetta, jota söin pelkälteen.

Ruuat:
hedelmäsalaatti 90kcal
2 kuppia kahvia 20kcal
protskupatukka 85kcal
2 omenaa 80kcal
juustoa 70kcal
purkkaa 30kcal
pihviä ja perunaa 550kcal
yhteensä 925kcal

Meille ostettiin kotiin sitten banaaneja ja kiiviä. Pakko alkaa syödä niitä ja karsia muuta ruokaa, koska olen meidän perheen hedelmärosvo, niin kyllä aletaan ihmetellä jos ne ei yhtäkkiä maistukaan. Maha ei kurninut tänään ollenkaan, kiitos liiallisen syömisen. Kakkuahan mulle toki yritettiin myös tyrkyttää, kiitos mutta ei kiitos.

Mulla on jotenkin tosi vittuuntunut olo, ehkä voisin mennä uudestaan röökille. Lupaan, että huomenna nousen vaa'alle. Ja vaikka se näyttäisi 5 kiloa liikaa, ilmoitan sen tänne!

Odotushuone

Ruuat:
3 kuppia kahvia 30kcal
hedelmäsalaattia 250kcal
porkkanaa+parsakaalia 20kcal
omena 40kcal
pastaa ja jauhelihaa 400kcal
yhteensä 740kcal

Tänään oli taas yksi niistä hyperaktiivisista päivistä. Mulla mielialat vaihtelee tosi hurjasti päivän aikana! Epäilisin itselläni kaksisuuntaista mielialahäiriötä, mutta "mania" ja "depressio" eivät kestä kuin muutaman tunnin.

Huomenna käyn ostamassa unilääkkeitä. Olisi kiva saada vihdoinkin nukkua...

Musta tuntuu, että laihdun, mutta silti jotenkin tuntuu että en. Maha ei kurni kuin päivällä vähän aikaa ja ei pyörrytä tai tee mieli ahmia niin kuin aiemmilla laihdutuksilla. Syön siis ainakin tarpeeksi. Ehkä tämä on juuri sopiva määrä siis. Kammoan vaakaa tällä hetkellä, yritän päästä taas sille huomenna tai ylihuomenna.

Tuntuu kuin olisin jossain elämän odotushuoneessa. Kunhan odotan tarpeeksi kauan, tulee minunkin vuoroni.

Mietiskelyä

Mitäänsanomaton päivä. Kumpa se jo loppuisi.

Mulla on ollut paljon päänsärkyä ja voimakasta aamupahoinvointia tällä viikolla. Ruokahalua ei paljoakaan ole. Luin eilen ketoosista. Olikohan viime viikko mun kehon siirtymistä ketoosiin? Jos joku tietää asiasta enemmän, olen kyllä mielenkiinnolla kuuntelemassa. Onko ketoosi hyvä vai huono juttu?

Mulla on vieläkin uniongelmia. Iltaisin en saa unta, aamuisin en saa unta, päivisin en saa unta. Kumpa masennus alkaisi muuttua taas välinpitämättömään suuntaan. Mulla on kahdentyyppisiä masennuskausia: joko en tunne paljon mitään, kaikki tuntuu olevan vähän hämärän peitossa. Väsyttää, mikään ei innosta. Silloin yleensä nukun 15 tuntia vuorokaudesta ja ruokahalu pysyy. Toinen tyyppi on tällä hetkellä oleva, eli en saa unta, itkettää, ahdistaa, kaikki tuntuu kamalalta, ruokahalu kadonnut. Toisaalta parempi että on tämä masennustyyppi kun sillä kerta laihtuu.

Tämä päivä on taas ollut tällaista kotona oleskelua. Mitähän kaverit tekivät eilen? Olikohan niillä hauskaa, joiko joku liikaa, pussailiko jotkut, riitantuivatko jotkut?

Ruuat:
2 kuppia kahvia 20kcal
hedelmäsalaatti 90kcal
rusinoita 80kcal
eilistä lihaa 150kcal
pieni omena 40kcal
kuppi teetä 0kcal
kunnon ruoka: paljon rasvaa 600kcal
yhteensä 980kcal...

Haluan ruokavaliooni enemmän proteiinia. Ja kuituja myös. Mutta se on niin hankalaa ilman, että kalorit hipoo pilviä... Ehkä vain lisään juustoa ja kasviksia ja vähennän hedelmiä. Ehkä joskus syön pähkinöitäkin, vaikka ne on täynnä (hyvää) rasvaa. Nyt jo syön perheen kanssa syötävästä ruuasta vain lihan/kalan/kanan ja jätän perunamuusin/vastaavat hiilarit syömättä yleensä. Mua alkaa aina vain stressata tämä kaikkien ravintoaineiden saannin yritys. Mitä jos en saa tarpeeksi proteiinia ja saan pallovatsan? Mitä jos en saa tarpeeksi kuituja ja saan ummetuksen? Mitä jos en saa tarpeeksi rasvoja ja saan kuivan ihon ja hiukset? Kalsium ja osteoporoosi?
Ehkä proteiinipatukat voisivat olla hyviä? Ehkä pitäisi lisätä pellavansiemenrouhetta kaikkeen? Ehkä alan syödä täysrasvaisia tuotteita? Maitotuotteet? Hämmennän jo itseänikin.

Ostoslista:
-jotain kuitupitoista rouhetta
-proteiinipatukoita tai -jauhetta
-monivitamiinitabletteja

Tarvitsen ihan-sama-asenteen. Koska se on kuitenkin ihan sama.

Oikeasti?

Olen yksin. Kaveri kysyi mut ulos, mutta en taida lähteä. Päivä on mennyt hyvin, olen syönyt 400kcal ja myöhemmin vielä tulee toiset 400. Se on hyvä. Miksi silti tuntuu, kuin olisin epäonnistunut? Hedelmäsalaatti oli liian hyvää ollakseen hyväksi laihdutukselle, ja kahvistakin nautin. Maha ei kurni. Missään vaiheessa ei ole ollut nälkä. Ei ahdista eikä masenna. Blogin aloituksesta lähtien ei ole edes tehnyt mieli ahmia, enkä edes ajattele ruokaa koko ajan. Siivosin huoneen ja pesin pyykit. Täydellistä. Missä siis vika? Ehkä olen vain niin tottunut epäonnistumisiin ja huonoihin päiviin, etten osaa ajatella, että nyt kaikki onkin hyvin. Jossain on aina pakko olla jotain vialla...

Onko elämäni oikeasti menossa parempaan suuntaan? Laihdunko minä oikeasti?

Tuttua ja turvallista

Aamu alkoi hienosti raikkaalla hedelmäsalaatilla ja kupposella kahvia. Laitoin salaattiin vain pienen omenan, mandariinin ja mansikkaa, mutta se oli taivaallista! Syön noita hedelmiä joka päivä, mutta kulhossa ne olivat kuin karkkia. Se näytti hyvältä ja oli terveellistä. Lisäksi sen syömisessä kesti kauan! Suosittelen kaikkia pilkkomaan hedelmänsä, vaikka se saattaakin tuntua ihan turhalta. Aamiaisessani kaloreitakin oli vain 100!

Tämän päivän taidan taas nyhvätä kotona. Mulla on kaksi mahdollisuutta - joko jään turvallisesti kotiin tai sitten menen ystäväni synttärikemuihin, jonne myös poika tulee. Ehkä on vain parasta jäädä kotiin. Viime viikonlopun jälkeen juhliminen vähän pelottaa... Eikä mun kannata antaa itseni kiinnostua pojasta tämän enempää, ei siitä kuitenkaan voisi tulla mitään. Parempi vaan olla ottamatta turhia riskejä, ainakin vähän aikaa. Tästä kirjoituksesta voisi päätellä, että en koskaan uskalla antaa itseni ihastua kunnolla ja yrittää ketään. Mutta ei se niin ole. Yleensä olen aina antanut itseni kuvitella kaikkea, turhia mahdollisuuksia ja lopulta aina pettynyt. Olen joutunut pettymään kaikessa niin usein - rakkaudessa, koulussa, harrastuksissa, elämässä. Nyt yritän vain vihdoin suojella itseäni. Ja olla realistinen.

Turhaan edes unelmoin...
ps. Jo 5 lukijaa, uskomatonta!

Banneri

Mitä mieltä olette uudesta bannerista? Mulle kelpaa ainakin :)

Hyvä olla

Kävin sosialisoitumassa ja näkemässä kavereita. Ne sano et niillä onki jo ollu ikävä. Näin myös mua inhoavia tyttöjä. Olin itsevarma. Päivä oli hyvä, olin iloinen, sosiaalinen ja nauravainen. Sellainen, kuin haluan olla. Ja sellainen, kuin olen esittämättä mitään.
Tuntuu hassulta ajatella, että otin sen lauantain niin vakavasti. Kukaan ei enää edes muista sitä. Tai vaikka joku muistaisikin, nauran vain asialle ja en ihan oikeasti välitä.
Sain itseluottamukseni takaisin. Sain itseluottamukseni takaisin!

Mua ahdisti tällä viikolla niin paljon, että en voinut kuvitellakaan enää edes harkitsevani mitään romantiikkaa kenenkään kanssa. Mutta tänään ihastuin vähän uudelleen yhteen poikaan, josta tykkäsin noin 4 kuukautta sitten. Sillä on ollu vähän rankka elämä, sen vanhemmat erosi ja sen isä syytti tätä poikaa koko erosta. Poika masentui ja alkoi viillellä. Sillon se oli vielä niin nuori, että sen kaverit ei ymmärtänyt. Ne haukku sitä säälittäväksi emoksi ja nauroi sille. Se oli epävarma ja sille tuli akne ja sille huomauteltiin siitäkin. Se sai siihen lääkityksen ja alkoi harrastaa urheilua. Näin siitä tuli erittäin hyvännäkoinen, lihaksikas nuorimies. Tytöt alkoi kiinnostua siitä, niin siitä tuli ns. pleijeri. Myöhemmin se vähän rauhoittui ja sitten mä tutustuin siihen. Ei me olla mitään hyviä kavereita, mutta se on mun joidenkin kavereiden tosi hyvä ystävä.
Kummallista, että oon kiinnostunut siitä. Yleensä tykkään jätkistä, jotka on tosi pitkiä ja laihoja, ei lihaksia. Ja ne on turvallisia, vakaita ja normaaleja. Oon itse niin sekaisin, että olen etsinyt itseni vastakohtaa. Nyt olen kiinnostunut pojasta, joka taitaa olla aika paljon kuin minä...

Ruuat:
riisikakkuja 80kcal
2 kuppia kahvia 20kcal
4 mandariinia 120kcal
pieni omena 40kcal
pizzaa 700kcal
yhteensä 960kcal
Pizzaa... Sitä en osannut odottaa päivälliseksi... Onneksi kalorit muuten tosi vähäiset, niin laihdun pizzasta huolimatta. Suurin pelko mulla vain on, että joudun syödä loput huomenna aamupalaksi! Ei ei ei eiiii!

Ehkä joskus vielä uskallan...

Valitusta

Ruokahalu vähän palasi. Söin ihan liikaa hedelmiä ja kaikkea muutakin. Ihan liikaa. Oon huono. Melkein 1000 kaloria, mikä muhun tuli?! Mussutan liikaa hedelmiä kun kuvittelen, etta niitä voi syödä kuinka paljon vain lihomatta. Tämä oli niin epäonnistunut päivä. Ai niin, jatkoin polttamistakin. Siinäpä vielä piste i:n päälle.

Miksei tämä ahdistus katoa? Olen huomannut, etta yleensä olen ahdistunut kun olen yksin. Silti haluan aina olla yksin. En ymmärrä. Tuntuu, etta ansaitsen tämän. Ansaitsen paskan olon, koska en ole tarpeeksi hyvä. Yritän nykyään miellyttää muita, jotta kenelläkään ei olisi syytä inhota minua. Aiemmin ei ollut näin. Tykkäsin provosoida ihmisiä ja olin oikea draamakuningatar, aina riidoissa jonkun kanssa. Silloin mulla oli hyvä itsetunto. Ei ole enää. Nykyään, jos joku loukkaa mua, olen hiljaa. Aiemmin olisin haukkunut sen tyypin pystyyn. Nyt olen heikko. Musta ei ole enää mihinkään. Ja oma syynihän se on. Voi herra sentään tätä mun itsesäälin määrää... Pitäisi vain ottaa itseäni niskasta kiinni ja olla valittamatta. Mutta se on niin vaikeaa...

Ruuat:
2 kuppia kahvia 20kcal
9 (!!!) mandariinia 270kcal
4 pientä omenaa 160kcal
riisikakkuja 120kcal
mansikoita 60kcal
kunnon ruoka: lihaa ja kasviksia 350kcal
yhteensä 980kcal

Rakastan lonkkaluita. Ne on mun vartalon paras kohta. Jotain positiivistakin kuulee mun suusta :)

Mitä vihaan syömishäiriössä

1) Ruoka mielessä 247. Vihaan sitä. En halua miettiä suklaapatukkaa, josta kieltäydyin, seuraavaa kolmea päivää. Ehkä tämä blogin pitäminen voi auttaa tässä ongelmassa, ehkä tällä saan ajatukset muualle.

2) Itseinho. Se, kuinka paljon arvostan itseäni, riippuu painostani ja syömisitäni.

3) Ahdistus, kun täytyy syödä muiden seurassa. Kavereiden seurassa syön vain omia ruokiani ja kieltäydyn niiden tuputtamista herkuista. Tiedän, että kaikki epäilee mulla syömishäiriötä, parille oon sen myöntänytkin kännissä. Vihaan kun kaikki tuijottaa mitä syön.

4) Ahmiminen ja oksentaminen. Olin jo melkein 5 viikkoa tekemättä kumpaakaan, mutta sitten sorruin.

Mutta mitä rakastan? Ainakin sen tuomaa turvaa vaikeina aikoina, kun voi keskittyä laihdutukseen eikä mihinkään muuhun. Muuta positiivista ei sitten taida ollakaan. Tämä ei ole elämäntapa, tai jos on, niin huono sellainen...

Hukassa

Aamupaino 55.5kg. En osaa iloita vieläkään. Kaikki muu menee mun elämässä huonosti, paitsi laihdutus. Luulin muuten, että tästä tulisi enemmän laihdutuspainotteinen blogi, mutta mites kävikään.

Nyt voin syyttää laihtumisestani ahdistusta ja masennusta. Mieluummin sanon, että ruokahalu on hävinnyt masennuksen takia, kuin että kituutan itseäni vähäkalorisella dieetillä koska en kestä ulkomuotoani. En omista kokovartalopeiliä, mikä on hyvä asia. Mutta tunnen reiteni, jokaisen pahkuran, joka ei joskus ollut olemassakaan. Kun vedän vanhoja farkkuja jalkaan, mutta ne näyttävät makkarankuorilta norsun päällä.

Ei tässä maailmassa ole helppoa olla tyytyväinen itseensä. Mutta mulla ei mun ongelmat mihinkään itseluottamuksella katoaisikaan, mua syrjitään, mulle vittuillaan, mua haukutaan, mua ei kunnioiteta pätkän vertaa. Ja kaikki lauantain takia. Mua itkettää lukea blogitekstiäni, jossa olen vielä innoissani kemuista. Kumpa en olisi mennyt. Pilasin sosiaalisen elämäni totaalisesti.

Päivän ruuat:
2 kuppia kahvia 20kcal
2 pientä omenaa 80kcal
juustoa 70kcal
2 mandariinia 60kcal
currykanaa riisillä 300kcal
yhteensä 530kcal
ps. yksi uusi ihana lukija,<3

Jätä mut rauhaan

Unohdin käydä herättyäni vaa'alla, hups. Illalla oli tosi vaikeeta nukahtaa, mua ahdisti niin paljon taas... Itkin ja huusin mielessäni, mutta ääneen ei kuulunut kuin kuiskauksia: "Jätä mut rauhaan, jätä mut rauhaan, jätä mut rauhaan..." Tuntui, kuin joku olisi repinyt mun sydäntäni irti mun rinnasta.

Aiemmin luulin et vain nolasin itseni. Mutta pahempaa. Kaikki vihaa mua. Kaikki halveksii mua. Tää on jotain niin järkyttävää, miten ihmiset voikin olla niin ilkeitä?

Iltapaino 56.5kg.

Päivän ruuat:

2 pientä omenaa 80kcal

rusinoita 100kcal

kahvi maidolla 10kcal

mandariini 30kcal
juustoa 70kcal

jotain paskaa 450kcal
yhteensä 740kcal

Ruokahalu on kadonnut... Ja mä itken, mä itken enemmän kuin kuukausiin. Mitä olen koskaan valittanut pahasta olosta, tämä on 10 kertaa pahempi... Nyt toivoisin vain olevani unohdettu taas...

Mukataiteellinen

Jokainen hymy
on mulle kuin vuori
Mutta en tunne iloa huipulla
Jokainen katse
paljastaa esitykseni
En osaa hymyillä silmillä
Jokainen nauru,
hiljainen, vaivaantunut
Tuntuu kuin kuuro pakotettaisiin kuulemaan

Tämä on siis kirjoittamani runo pahimmilta masennusajoiltani. Ehkä te pidätte sitä teininä ja nolona, mutta se kuvasi tunteitani täydellisesti... Tää blogi on nyt menny aika paljon vaan angstaamiseks ja masentavaks paskaks muutenkin. No, tätä mun elämä on. Huomenna ainakin pakotan itseni vaa'alle. Vihaan vaa'alla käyntiä, en halua nähdä niitä numeroita. Mutta se on tehtävä.

Halusin vain vielä sanoa tähän, että en vaan voi keskittyä mihinkään. En voi lukea kirjaa, vaikka rakastan lukemista. En voi katsoa elokuvaa, jonka olen jo kauan halunnut katsoa ja joka pölyyntyy yöpöydälläni. Lähimuisti on olematon. Laitan kännykkään herätyksen, heti sen laitettuani yritän laittaa herätyksen uudelleen. Mä luin masennus- ja syömishäiriöblogeja vähän nuorempana. Silloin tää kaikki kuulosti aika siistiltä. Ei se olekkaan.

Mä voisin jopa ottaa vain tän kylmyyden, kuivan ihon, finnit, itseinhon, epävarmuuden, unohtelevaisuuden, väsymyksen tai minkä vain, mutta en kestä tätä ahdistusta... Se satuttaa eniten. Siksi nykyään aina kun loydän itseni tuijottamassa tyhjyyteen, olen iloinen, että ainakin pääsin hetken ajaksi pakoon ahdistusta. Ainakin hetkeksi...

Ärsyttävä lutka

Tänään sain kuulla sitten aika paljon kaikkea mitä tein lauantaina... "Ei vittu sä oot ärsyttävä kännis" "Oot kyl melkone lutka" "Muistatko ees kuinka monen jätkän kaa nuolit? Mä näin et ainakin 7!" Mun yks hyvistä (no hyvistä ja hyvistä) kavereista sanoo, että yritin sen poikaystävää. Se oli sitte vetässy mua turpaan, ja mähän en muista totakaan. En mä kyllä haluu uskoo et yritin sitäkin... Kumpa vain kaikki unohtais kaiken äkkiä, tai vaikka ei unohtaiskaa, niin ei muistuttais mua. Koska vaikka ihmiset puhuu musta paskaa selän takana, ei se mua satuta jos en tiedä asiasta. "Moi mä oon Olivia, tulkaa kaikki pojat pussaa mua!" Onhan se niiden hyvä sanoa noin, ei ne tiedä miten se mua satuttaa. Mutta kyllä mä sen ansaitsen, ei kukaan mua pakottanut juomaan. Mä en halua enää koskaan olla niin jurrissa...

Sinänsä olen ylpeä itsestäni, koska olen osannut esittää, ettei mua ahdista ja hävetä niin paljoa. Oon esittänyt iloista ja nauranut itselleni. Ne luulee, että oon kunnossa. Oikeasti sisältä oon ihan hukassa. Normaalisti en edes osaa esittää iloista, jos en oikeasti ole. Tänään se on onnistunut ihan hyvin. Joskus muutama kuukausi sitten, kun yritin esittää iloista ja sosiaalista, kaikki huomasi etten ole ihan kunnossa. Nykyään en ole enää niin voimaton, niin tämä sujuu jo paremmin... Mutta olen väsynyt tähän esittämiseen. En jaksa tätä enää...

Päivän ruuat:
puuroa 130kcal
rusinoita 100kcal
omena 60kcal
mandariini 30kcal
kahvi maidolla 10kcal
päivällinen: 3 rasvaista, oksettavaa kanansiipeä ja liikaa perunamuusia 500kcal?
yhteensä 830kcal

ps. Tunnustan, mokasin eilen ja mussutin omenaa ja juustoa kunnon ruuan jälkeen... Mikään ei tunnu enää onnistuvan.