Katson taakse, vaikka edessäni voi olla mitä vain

Olen kaveripiirissäni taas vähän ulkopuolinen. Toisaalta, en ehkä haluaisi edes olla muutakaan. Mitä vähemmän ihmiset tietää musta, sen parempi. Häpeän itseäni.

Yläasteikäisten tyttöjen jalat on niin kapeat! Muistan, kun 14-vuotiaana pidin lukioikäisiä rumempina ja lihavampina kuin ikätoverini. Muistan, kun ajattelin, etten minä koskaan päästä itseäni paisumaan. Toisin kävi. Tiedän kyllä, että "naisella kuuluu olla muotoja" ja "rimppakintut ei sytytä jätkiä", mutta en halua kasvaa. Hoikkuus on mielestäni liian paljon viehättävämpää. Laihdutan muutenkin sen vuoksi, että hyväksyisin itse itseni.

Tänään kaloreita tuli noin 540. Siihen mahtui aika paljon ruokaa. Päivän liikuntana 1h sali ja 1h kävely.

Ahdistavat ajatukset eivät halua jättää mua rauhaan. Sen takia nukahtaminen on vaikeaa ja väsymys vaivaa. Silmäpusseista sen huomaa.
Haluan takaisin elämänmyönteisyyteni ja kiinnostukseni asioihin, joista ennen välitin. Odotan tulevaa kesää jännittyneenä. Tuleeko siitä elämäni käännekohta, pelastukseni? Vai joudunko taas pettymään ja toteamaan, että olen onneton, olin sitten laiha tai lihava?

On siitä jotain hyötyäkin

Eilen tuli syötyä noin 850 kaloria ja aamupaino oli 56.9kg. Tänään kaloreita tuli vajaa 1300 ja vaaka näytti 56.7kg. Alaspäin ollaan siis menossa. Kunpa vain tämä motivaatio nyt pysyisi! Kun tekee mieli ahmia, ajattelen sitä omahyväistä ilmettä inhoamani ämmän kasvoilla ja eipä tee enää mieli syödä.

Yritän katsoa peiliin lepsuin asentein, mutta herra isä noi jenkkikset! Ei oo todellista! Ja reidet!
Ihastus pyörii mun mielessä enkä saa mitään järkevää aikaiseksi... En edes tätä vihoviimeistä huonetta saa siivotuksi.

Kun vanha tuttu on niin vierasta

Pelkään lihomista. Tunnen alempiarvoisuutta, kun joku minua laihempi syö minua vähemmän. En tiedä, paljonko olen syönyt. En jaksa enää välittää tarpeeksi. Haluan olla vapaa. Kapinoin omaa mieltäni vastaan. Kehtaisin veikata kuitenkin kalorit sinne reiluun 1500. Kulutin liikunnalla melkein 500 kaloria. Kävelin. Paljon. Vain se tuntuu pitävän pääni kasassa. Vaikka nyt meneekin siis hyvin. Kaikki vain on niin uutta, niin hämmentävää. Näinkö normaalit ihmiset elää? Niin paljon ajatuksia, energiaa ja naurua.

Iloinen

Päivällä meni tosi pahasti hermot yhtiin kavereihin. Oli muutaman tunnin vitutus päällä, mutta lopulta olin taas oma iloinen itseni. Ihanaa, kun voin sanoa, että ollessani iloinen olen oma itseni. Elämä on ihanaa, kaikki sujuu nyt niin hyvin! Mua vain pelottaa, että joku tulee ja vie tämän pois. Ihmiset muuttuvat, ajat muuttuvat. Minä muutun - mutta muutunko parempaan vai huonompaan suuntaan?

Syöminen ei tuota ongelmia, tai tuottaa sinänsä, kun en keksi mitä söisin. Ei pahemmin tee mieli mitään. Haluan silti pitää kalorit melkein tuhannessa, jotta nälkä ei kasvaisi liian kovaksi ja aiheuttaisi ahmimishimoja. Puuro on taas päässyt hyvien ruokien listalle.

Ruuat:

2 annosta puuroa 270kcal

2 kuppia kahvia 20kcal

pähkinöitä 190kcal

teetä 10kcal

kunnon ruoka: lasagnea (350kcal) ja muutama ranskalainen (50kcal)

yhteensä 890kcal

Tulen erittäin kateelliseksi, kun huomaan muiden ihmisten laihtuneen. Myös lukiessani laihdutusblogeja ja huomaan jonkun menevän ohitseni, vihreä peikko saa minut näkemään punaista! En tietenkään näytä sitä mitenkään ja iloitsen heidän puolestaan, mutta en voi kateuden tunteelle mitään. Eikä se ole väärin, eihän? Liian pitkälle laihdutuksen vieneille ihmisille en ole enää kateellinen, olen pikemminkin surullinen heidän puolestaan. Olen tainnut vähän parantua!

Haluan kiittää kaikkia lukijoita ja olen hyvin iloinen kaikesta positiivisesta palautteesta, jota olen saanut. Tämä blogi auttaa minua käsittelemään tunteitani ja ajatuksiani ja kommentit saavat aina hymyn huulilleni. Minua kuunnellaan, minusta välitetään. Siksi kirjoitan päivästä toiseen.

Aamut

Aamut tappaa mua. Aamut on ahdistavia, koko päivä on vielä edessä ja elämä tuntuu yksinäiseltä ja toivottomalta.

Kukaan ei tunnu välittävän. Kukaan ei tunnu rakastavan tarpeeksi. Miksi rakastaisikaan? Mitä hyvää mussa edes on? Olen masentava, epäluotettava, tylsä. En osaa pitää itsestäni huolta. Katselen puolituttujen uusia facebook-kuvia. Ne on laihoja ja kauniita. Mä näytän vain väsyneeltä ja turvonneelta.

Olen tunkenut tänään suuhuni alle 300 kaloria. Kunnon ruuan jälkeinen herkuttelu on vaikea lopettaa, kun siitä on tullut tapa. No, pian tästä ruuattomuudesta tulee taas tapa.

Mulla on tosi lihava olo. Eikä kukaan musta oikeasti välitä. Koska en ole vielä tarpeeksi hyvä. Tuskin tulen koskaan olemaankaan.

Onnelliset ihmiset

Pelkään hylätyksi tulemista. Yritän muokata musta sellaisen, että musta pidettäisiin. Tai että mua edes siedettäisi...Katselen muiden kuvia facebookissa. Ne näyttää iloisilta, niillä on ystäviä, ne on kauniita. Ne käy juhlimassa, niillä on joku, joka soittaa niille aamulla ihan vain kuulumisia kyselläkseen. Sitten ne lähtee kaupungille hengailemaan, sosialisoitumaan.
Kaikkein kateellisin olen niille, jotka ovat aika rumia, mutta silti suosittuja. Ei ne ansaitse jätkiä ympärilleen, ei ne ansaitse poikaystävää. Ei ne ansaitse ystäviä. Mä yritän olla laiha ja kaunis, jotta musta pidettäisi. Mua rumempien pitäisi elää itseinhossa ja niillä pitäisi olla huono itsetunto, niin kuin mullakin. Miksi ne saa olla tyytyväisiä itseensä, mutta mä en?
En haluaisi ajatella näin, mutta en voi sille mitään. Kauniita ja laihoja katson ylöspäin, ne ansaitsee huomionsa ja niiden kuuluukin olla suosittuja...