Kysyä saa

Olen laihtunut 4 kiloa. Tuntuu huijaukselta. Ei tunnu laihemmalta. Toisaalta, katsoessani vanhempia kuviani, näytän ällöttävältä. Jos laihdun vielä 4 kiloa, näytänköhän tämänhetkisissä kuvissa ällöttävältä?
En halua kertoa painoani. Alle 60 kiloa se on kumminkin.

Ajattelin, että voisin pitää tämän blogin ensimmäisen kysymyspostauksen. Siis mikäli teillä on jotain kysymyksiä. Vastaan niihin seuraavassa postauksessa sitten. :) En kyllä ihan välttämättä liian henkilökohtaisiin vastaa.

Annan anteeksi itselleni

Minulla menee hyvin. Laihdutus ehkä ei, mutta muuten kyllä. Viimeksi kävin vaa'alla viime postauksen jälkeisenä päivänä. Petyin ja järkytyin lukemaan; 61.5kg. Huh huh.
Sehän ei nyt kuitenkaan maailmaani kaada.
Lenkille se kyllä saa minut lähtemään.

Kesällä piti olla niin helppo laihtua. Nyt pitää vain aloittaa alusta. Poistaa ajatusmalli "haluan entisiin mittoihin, olen lihonut", ja toivottaa tervetulleeksi "olen hyvä näin, mutta voin saada vielä timmimmän kropan, mikäli haluan".
Minun pitäisi vain alkaa syödä kevyemmin ja liikkua enemmän. Sitten minun tulisi olla ylpeä saavutuksestani, eikä murehtia aiempia epäonnistumisia. Minun tulisi riemuita siitä, että tein sen nyt. Ei haukkua itseäni siitä, etten tehnyt sitä jo aiemmin.

 

 

Haluaisin painaa 55-60 kiloa. Siihen ei ole pitkä matka, eikä edes kiire. Eikä kukaan hengitä niskaan ja lyttää maahan sanoilla: "sinä et ole tarpeeksi". Minä olen antanut anteeksi itselleni.

Sitä ennen

En ole syömishäiriön vanki, kuten ennen. En ole kontrollissa, enkä enää edes pyri siihen. En laske jokaista suupalaani, en edes välttämättä muista, mitä olen päivän aikana suuhuni pistänyt. Tämä ei tietenkään ole mikään uusi uutinen. Toistan itseäni usein. Naurattaa ajatella aiempia päivityksiäni.
Nyt aion laihtua, en syö mitään!
Söin omenan!
Söin 387 kaloria!
Ahmin, nyt takaisin ruotuun!
Vihaan itseäni!
Nyt aion parantua!
Kaikki on kivaa!
Vihaan itseäni!
Söin 387 kaloria!
Nyt aion parantua!
Vihaan itseäni!
Nyt aion laihtua, en syö mitään!
Söin 387 kaloria!
Kaikki on kivaa!
Ahmin, nyt takaisin ruotuun!
Nyt aion parantua!
Vihaan itseäni!

Uskon, että olen laihtunut. Ainakin vähän. Housut menevät paremmin jalkaan. Ennen ne eivät meinanneet mennä jalkaan. Sitä ennen ne vain vähän kiristivät. Sitä ennen ne olivat liian isot. Sitä ennen ne roikkuivat päälläni. Sitä ennen ne olivat sopivat. Sitä ennen ne olivat hieman väljät. Sitä ennen ne nyhjöttivät kaupan hyllyssä.
Vaa'allakäyntihän ei tule kysymykseenkään. En uskalla. Ei se mitään auta. Jos petyn lukemaan, ahmin suruuni. Jos ilahdun lukemastani, palkitsen itseni - ruualla.

Nykyään on oikeastaan helpointa olla ajattelematta. En ajattele paljonkaan mitään. Silloin kuin teen poikkeuksen, mielessäni on vain ulkonäköni. Helppoa. Ei tarvitse pohtia niitä muita juttuja.
Tv, lehdet ja urheilu saavat helposti pään tyhjäksi. Alkoholi on turhan petollinen siinä suhteessa, ellei sitten osaa juoda järkevästi. Suosittelen ajatusten kohdistamista johonkin muuhun kuin laihduttamiseen. Ne ajatukset pitää kuitenkin joskus käsitellä pois sieltä saastuttamasta mieltä, mutta sen voi joskus antaa odottaa parempaa aikaa. Sillä aikaa voi keskittyä johonkin helppoon. Syömishäiriö ei ole helppo. Kannattaa siis ajatella jotain muuta. Helposti sanottu.

Toteutus? No, minulla se toimii. Ainakin yleensä.

Pärjään kyllä

Vahvat pärjäävät. Niin se vain on. Minä aion pärjätä.  

Reippaalla hölkkälenkillä ollessani tulin miettineeksi kuolemaa. Mietin sitä harvinaisen usein. Joskus omaani, joskus jonkun ystäväni, joskus oman perheeni. Joskus kuolinsyynä on itsemurha, joskus auto-onnettomuus. Joskus murha. Pohdin, kuinka reagoisin tällaisiin tapahtumiin. Yleensä lopulta päädyn nukahda-kyyneliin-ja-herää-aamulla-silmät-turvonneina-reaktioon. Vaihtoehtoisesti lähden lenkille purkamaan suuttumustani.

Minulta ei ole koskaan kuollut ketään. Silti pelkään jonkun menettämistä jatkuvasti.

Ruokalistalta löytyi tänään
-lihaa ja perunaa
-5 tomaattia
-mandariini
-jäätelöä
-kahvia
ja kaloreita en jaksa tarkemmin laskea, reilusti alle 1000 kumminkin.

Paino tänään 60.2kg, eli 600 grammaa vähemmän kuin eilen.

Vapaus tuli

No voi höhlä. Paino on pysynyt samana jo kolme päivää. 60.8kg. Iso, lihava numero. Olisipa se 52.8kg, mihin tähtään heinäkuuhun mennessä. Iso tavoite, tiedän. Liian iso? Mutta mitäpä muutakaan tekemistä keksisin kesäksi kuin laihduttamisen? Laihduttaminen on kesällä muutenkin niin helppoa. Laihdun yleensä ilman laihduttamistakin.

Kesä tuli, mikään ei velvoita minua. Paitsi okei, pari kirjastonkirjaa pitäisi palauttaa. Ihanaa, mutta pelkään itseni puolesta - ei ole pakko nähdä ketään. Ei ole pakko mennä kouluun ja sosialisoitua edes sen 6 tuntia viisi kertaa viikossa. Vaikka olenkin puhelias ja sosiaalinen, eristäydyn ja syrjäydyn helposti.

Kesällä voisin työstää itsetuntoani. Voi, kun se oli korkealla ennen sairastumistani. Nyt, vaikken enää pidäkään itseäni sairaana (en murehdi painoani jatkuvasti, en oksenna(!!!), en ole hullulla dieetillä tai no miten nyt tämän kesäkuun dieetin ottaa...), niin itsetunto ei ole kuitenkaan palautunut täysin. Joskus olen korvannut itsetunnon puutteen alkoholilla, mutta pidemmän päälle se kyllä aiheuttaa vain lisää epävarmuutta. Kesällä toivoisin pystyväni tähän; juon vain suhteellisen harvoin ja vain muutaman kerralla.
Kyllähän mun itsetunto on noussut tässä koko ajan, vaikka välillä onkin ottanut takapakkia.

Tänään olen syönyt:
mandariinin
vaniljavanukkaan
pari viinirypälettä
kupin kahvia

Ja tulen vielä syömään:
kurkkua
pihvin
kupin teetä
tomaattia
katkarapuja.

Kalorit? Oho, vain 400. Ehkä voisin lisätä listaan vielä jotakin...
Liikuntana parin tunnin kävelylenkki.

Kertokaa ihmiset kesäfiiliksiä, ja pääsikö kukaan kesään mennessä tavoitteeseensa?

Heijastepinnat

En oikein osaa sanoa, että meneekö nyt tosi hyvin vai aika huonosti. Olen tehnyt itseni äärimmäisen kiireiseksi ja viettänyt paljon aikaa kavereiden seurassa. Sosiaalisissa tilanteissa olen ihan hyvällä tuulella, enkä vilkuile paksuja reisiäni heijastepinnoista kuin vain vähän. Toisaalta iltaisin, yksin ollessani, itken ja mietiskelen itsemurhaa.

Olen syönyt tosi tyhmästi. Skippaillut aterioita ja korvannut ne suklaalla ja sokerittomilla karkeilla. Tämän seurauksena seuranani on kulkenut aina joko ummetus tai hirveät vatsakrampit. Paino on tippunut vähän, mutta ei tarpeeksi. Tänä aamuna paino 60.4kg. Luulin tuon suuren painon olevan suurimmilta osin nestettä, enkä stressanut vielä viikko sitten. Mutta ei se näköjään ole, kun pysyy yli kuudenkympin näin pitkään! Olen siis oikeasti paisunut syksyn 52-kiloisesta tällaiseksi sotanorsuksi.

Suunnitelmissa on jatkaa suunnilleen samaa rataa, mutta muuttaa toi syöminen vähän terveellisempään suuntaan. 1200-1500 kaloria ei edes ahdista niin paljoa, jos liikkuu paljon. Kesä tulee pian, mutta en silti ala pakonomaisesti laihduttaa kitudieeteillä. Olen paljon onnellisempi, kun syön.

Pian kesä voi alkaa

Tässä sitä ollaan, lihavampana kuin koskaan ennen. Vaaka näyttää 61.7kg, mutta en jaksa masentua sen takia. Mulla on rauhallinen fiilis ja kaikki palaset tuntuvat loksahtavan paikoilleen.

Vaikka joskus itkenkin ja toivon olevani siellä pimeydessä, suurimmilta osin olen ihan tyytyväinen ja iloinen. Olen sosiaalisempi ja itsevarmempi. Onnea mulle tuo nyt kesän tulo, uskon koko sydämestäni sen olevan tähän mennessä paras kesäni. Kesän jälkeen toivon mukaan pääsen muuttamaan omilleni ja aloittaa varhaisaikuiselämäni. Ja hei, kesään on alle kuukausi aikaa?! Siihen on juuri sopiva aika, nimittäin nyt mulla on kolmisen viikkoa aikaa piristyä ja energisoitua vielä lisää (lue: laihtua pari kiloa) ja valmistautua! Aion kesällä tehdä retkiä, käydä festareilla ja rannalla, rullaluistella, käydä piknikillä, juosta pitkiä lenkkejä aamuvarhasella, syödä mansikoita, hankkia kesäromanssin...
Ehkä kaikki toiveeni eivät toteudu, mutta entäs sitten! Saahan sitä tyttö nyt haaveilla. ;)

Naps, muutamat ennen-kuvat otettu, myöhemmin julkaisen ne täällä upeiden jälkeen-kuvien rinnalla.

Mulla on tosi nostalginen fiilis! En ole ollut näin täpinoissäni ja unelmoiva sitten yläasteen alun. Minä 1, masennus 0!

Olen vain

Haluan eristäytyä.
Kuinka monta pettymystä voi nuori ihminen joutua kokemaan? Sen lisäksi, että kaikki on mennyt päin sanonko mitä, myös syömiset on mennyt huonosti. Olen varmasti taas läskimpi kuin pari viikkoa sitten.

Pessimistinenkö? Ehkä olenkin. Niin olenkin. Lopulta sitä maailmaa ei vain enää voi katsoa samalla tavalla. Enkä edes haluaisikaan. Niin uskottelen itselleni. Kliseisesti sanon, että kukaan ei vain ymmärrä. Mutta se on totta! Toisen ajatuksia on niin vaikeeta ymmärtää, jos ei ole kokenut samaa.

Surullinen en ole. En itke. En oikeastaan edes ajattele. Olen vain. Ja haluaisin olla olematta.

Me kaikki emme

Mä mietin pitkään, että onko kaikki toivo menetetty. Eilen 1100 kaloria ja tänään 1600-1800. Meinasin syödä koska "kaikki on kumminkin menetetty". No eikä ole! Mä voin silti laihtua! Mä voin silti saavuttaa tavoitteeni ja olla parempi ihminen. En saa ahmia. Niin kuin en ole tehnytkään. Vaikka kaloreita on enemmän kuin liikaa, en ole ahminut ja joutunut häpeämään syömisiäni.

Olen lihava ja oksettava, tiedän sen. Yritän kuitenkin hyväksyä sen tosiasian, ettei laihaksi muututa yhdessä yössä. Tarvitaan kärsivällisyyttä ja jonkin asteista omaa hyväksyntää. Olen lihava. Olen ihan oikeasti lihava. Tai no, en ehkä BMI-määritelmän mukaan (BMI yli 30), mutta peilin kautta katsottuna olen ällöttävä. Olen liian lihava.

Lihavan minusta tekee esimerkiksi se, etten kehtaa kertoa teille painoani. Se on niin paljon liikaa. Kerron teille, kun olen karistanut vähintään 5 kiloa. Tällä hetkellä on lähtenyt reilu 2 kiloa vajaa viikossa... Eli nesteitä. Koska lihaville kertyy nesteitä.

Oli pakko laittaa tämä koiran kuva loppuun! Eikö olenkin söpö? <3
Kiitän teitä kaikkia typerän ja turhan blogini seuraamisesta. Vaikka oma elämäni on mitä on, te ansaitsette parempaa kuin minä. Te ansaitsette onnellisuutta. Te olette hyviä, toivon teille kaikkea parasta.