Rentoudu

Viikonlopusta selvitty nyt joten kuten. 3 ateriaa päivässä tuli vedettyä, päivältä yhteensä noin 1000 kaloria tai alle. En tajua, miten olen aiemmin voinut nauttia aamupalasta, nykyään jo 100 kalorin jugurtti plus omenaviipaleet painaa mahassa ällöttävästi ja ahdistaa. Niin no, syödessä nälkä kasvaa. Kun olen laihtunut ja alan taas syödä 3-5 kertaa päivässä ja urheilla, totun siihen varmasti hyvin nopeasti.

Oli ihanaa rentoutua vihdoin. En ajatellut, analysoinut ja saanut itseani ahdistuneeksi. Katselin teeveetä, kirjoitin päiväkirjaa ja vain olin, tekemättä mitään. Tosin en koskaan tee mitään. En koskaan tee mitään. Luuseri.

Katselen kuvia leivonnaisista. Nam. Tekisi mieli ahmia. En kuitenkaan sorru. En saa.

Tietää muttei kuitenkaan

Paino 53kg. Tai oikeastaan se viisari huiteli siellä 52 ja 53 välissä, mutta 53 nyt kelpaa. Turvotus on siis viimein lähtenyt ja kunnon laihtuminen voi alkaa!

Jokin mun korvaan aina särähtää, kun joku kutsuu mua sairaaksi. Syömishäiriö. Mä puhun siitä täällä avoimesti, myönnän sen. Silti jotenkin en usko siihen. Sitä on vaikea selittää. Tiedän olevani sairas, mutta en usko kuitenkaan.

Tänään en ollut perus ameeba. Päivä oli tapahtumarikas ja keskityin tapahtumiin, oikeaan elämään enkä ruuan ajatteluun ja laihdutukseen.
Viikonloppuna pakko syödä 2-3 ateriaa päivässä, mutta en nyt jaksa stressata sitä. Kunhan syön niin vähän kuin mahdollista, enkä missään nimessä luovuta ja ahmi.

Poika tekstasi mulle. En ole vastannut. Tuskin vastaan ollenkaan. Petiseuraa se vain haluaa.

Poikkeama

Söin yhden purkan, kaksi kuppia kahvia ja mustikan. Kiellettyä, poikkesin dieetistäni. Onneksi on sentään jonkin verran järkeä päässä, enkä vihaa itseäni tuon takia. Kunhan siitä ei tule tapa.

Ihmiset on niin erilaisia. Yllätyn aina, kun kuulen jonkun mielipiteen, ja se poikkeaa suuresti omastani. En ymmärrä sitä ajatusmaailmaa, sen henkilön arvoja ja uskomuksia. Yllättävää on se, että joka kerta se yllättää yhtä paljon.

Joka päivä näytän surkeammalta ja väsyneemmältä kuin edeltävänä päivänä. Joka päivä muutun voimattomammaksi ja kuihtuneemmaksi. Samalla olen kuitenkin aina sitä tyytyväisempi itseeni, mitä surkeampi olen. Minä laihdun, ja tummat silmänaluset ja musta mieli eivät sitä tule estämään. Minä haluan kuihtua, minä haluan.

Kuuntelija

Mukava päivä. Yksi kaveri avautu mulle sen ongelmista ja minä kuuntelin tunnollisesti ja lohdutin. Tuntui hyvältä kun taas pitkästä aikaa joku halusi uskoutua mulle.
Toinen kaveri kyseli että oonko ihan okei kun vaikutan niin surulliselta. Hymyilin ja sanoin sen johtuvan väsymyksestä.

Mun maha on aika läski. Vaikka aiemmin tykkäsin siitä. Oon muutenkin aika ruma. Finnejä pukkaa ja väsyneiden silmien alla on tummat pussit. Hiuksia en edes jaksa laittaa, hyvä kun edes meikata jaksaa. Tosin en ihan kamalasti panosta, yhdessä minuutissa sohin kulmaväriä ja tipan meikkivoidetta.

Pitsa

Söin pitsaa. Ei tehnyt yhtään mieli, enkä nauttinut siitä ollenkaan. Stressasin vain, että osaanko lopettaa ajoissa. Söin 4 palaa. Puolet. En edes tiedä kaloreita.

Se ahdisti vähän, vaikka se oli mun päivän ainoa ateria. Mutta se oli kuitenkin pitsaa. Oli siis pakko mennä kaverin kanssa virkistävälle parin tunnin lenkille. Sen lisäksi join vajaa litran vettä. En oikein saa enää vettä alas. Kummallista.

Sano se

Voi että kun Warriori vetää ekoina päivinä niin voimattomaksi... Väsyttää ja paleltaa. Se on kuitenkin pieni hinta laihuudelle, niin ei muuta kuin jatketaan dieettiä vaan!

Haluan olla yksin, mutta silti haluan niin paljon, että joku välittää. Perhe, kaverit. Tarvitsenko mä niitä? Tarvitsen, enemmän kuin mitään. Miksi sitten työnnän niitä jatkuvasti pois, ulos mun ovesta, ulos mun elämästä? En tunne olevani niiden huolen arvoinen. En ole niiden ajan arvoinen.

Sen ne haluaa kuulla. Että mulla menee hyvin, että jokainen päivä herään uuteen aamuun leveä hymy kasvoillani. Että joskus pysähdyn miettimään, miten paljon rakastankaan elämää, ja miten kirmaan eteenpäin onnellisena, tyytyväisenä ja nuoruudenpäivistä nauttien.
Sano sitten siihen, että oikeasti sua ahdistaa ja pelottaa, oikeasti ruoka ja laihdutus on sun pakkomielle, oikeasti sä haluaisit luovuttaa ja käpertyä kasaan ja itkeä, paeta tätä kaikkea kun mikään vaan ei tunnu hyvältä. Sano sitten siihen, että on niin paha olla, että sairastuit syömishäiriöön ja tarvitset apua.

En halua satuttaa niitä.

Unelma

 En syö.

 En syö.

En syö. Palveluksenhan vain teen itselleni, kun jätän syömättä. Eilinen ahmiminen oli aika säälittävää, "huomenna aloitan dieetin"-asenteella tungin suklaata ja sipsejä kilpaa suuhuni. Nyt se on ohi. Nyt on aika tehdä se. Tehdä vihdoin se, josta olen niin kauan unelmoinut.

Oksennus

Niin no, koko viikko on mennyt ihan päin persettä. Ja nyt vielä oksensin. Olen lihonut. Pitää keskittyä itseni vihaamiseen nyt tarpeeksi, jotta saisin muutoksen aikaiseksi. Enää en aio edes kahvia juoda. Siinä on kaloreita.

Motivaatio-ongelma

Ei mulla oikein ole mitään sanottavaa. Syön liikaa, mutta kumminkin alle 700 kaloria. Tai niin mä luulen, en edes laske kaloreita muuten kuin suurpiirteisesti... Tuntuu, ettei syömisten tarkkailussa ole edes mitään järkeä kun olen liian läski kumminkin. Vaa'alle en uskaltaudu, me ei olla kavereita tällä hetkellä. Viimeksi se näytti... Okei, en kehtaa edes kertoa.

Mikään ei ole huonosti, mutta ei sen puoleen hyvinkään. Tuntuu vähän yksinäiseltä. Ja kaveritkin vaan taitaa hyväksikäyttää mua.

Tupakkaa, kahvia ja karkkia. Ei liikuntaa. Ompas taas terveellistä. Normaalisti laihduttaessani stressaan kaikkien vitamiinien saannista ja makeiset eivät tule kuuloonkaan. Nyt en vaan jotenkin jaksa. Motivaatio on kadonnut. Vaikka kyllähän mä näinkin laihdun. Luulisin.

Pikku hiljaa, ehei

Olen liian salliva itselleni... Yli 600 kaloria on liikaa. Tosin vähäiseen syömiseen olisi parempi totutella pikku hiljaa, koska tämä on taas tällaista minä-vastaan-maailma-taistelua, kun kaikki ärsyttää ja mahakin kurnii. No, turha valittaa.

Miksi mua kohtaan ollaan niin kriittisiä? Yrittääkö ne vain repäistä vaikka tyhjästä jonkun syyn, josta haukkua mua? Sitten kuiskutellaan ja puhutaan paskaa, naureskellaan ja pilkataan. Luultavasti vain valehtelen itselleni, jos uskon sen olevan kateutta. Kun olen kaunis, laiha ja tyylitietoinen, se on kateutta. Sitten se on kateutta.

Monennellako kuulla olet?

Itseinho on vähän hellittänyt, vaikka olenkin turvonnut porsas. Valehtelematta näytän kuin olisin raskaana. En ollut aikoihin ahminut niin paljoa oksentamatta. Hyi. Kävin vaa'alla enkä edes kehtaa julkaista sitä lukua tänne, se järkytti mua niin syvästi. Tiedän, että se on vain nesteitä ja tavaraa suolessa, mutta luoja paratkoon niin iso luku ei voi edes olla mahdollista!

Tänään taas tuttua ja turvallista Warrior-dieettiä noudattaen palailen takaisin rutiiniin ja toivon laihtuvani nopeasti. Näin kaupungilla upean hoikan kaunottaren ja haluan olla kuin hän. En voinut olla tuijottamatta. Täydellinen.

Häpeä

Hävettää. Nolottaa. Kuvottaa. Ahdistaa. Vituttaa. "No siis mähän en koskaan enää ahmi ja pysyn kohtuudessa ja blaa blaa blaa ja oi ku oon tyytyväinen itteeni pälä pälä!!1" Häpeä! Ansaitsetkin olla ruma ja lihava, ansaitset tän kaiken paskan ja vieläkin enemmän! Vihaan sinua niin paljon!

Hei, ainakaan et oksentanut. Tai ehkä olisi pitänyt, sinä lihava sika.

Tyhmyys

Aamulla painoin 52 kiloa. Sitten söin suklaata. No oliko taas jotain järkeä...

Kuvien tytöt

Tänään on hyvä olla. Tunnen pystyväni kontrolloimaan itseäni. Olin jo päiviä suunnitellut ahmimista, mutta ei, en aio tehdä sitä. En halua. Ei edes tee mieli. Tai vaikka sortuisinkin ahmimaan, en halua oksentaa. En halua enää ikinä oksentaa. Päätin siis, että jos käyn lenkillä, saan syödä pikkuisen suklaata, kunhan päivän kalorit pysyvät alle 1000. Ei enää ylilyöntejä. Kun olen laihtunut tarpeeksi, nostan kalorit pikkuhiljaa normaalille ihmiselle sopivaksi ja urheilen paljon.

Joku mielenhäiriö on iskenyt, en ehkä olekaan niin lihava. Mulla on ihan hoikka olo nyt. Ennen syömishäröilyä halusin painaa juuri tämän verran, vaikka olinkin muutamaa senttiä lyhempi. Elämä tuntuu olevan menossa johonkin suuntaan, ja uskallan toivoa sen suunnan olevan parempi. Tai siis eihän tässä itsensä kituutus -dieetissä mitään tervettä tai hyvää ole, mutta uskon pystyväni lopettaa laihdutuksen tarpeeksi aikaisin. Uskon itseeni, uskon itsekuriini ja haluuni elää normaalia, onnellista elämää.

Minä olen kuin tytöt näissä kuvissani. Minä voisin ottaa itsestäni kuvan, laittaa sen näiden muiden kuvien joukkoon, eikä kukaan huomaisi. Ainakin uskon niin. Toivon niin.

2 mandariinia 90kcal
3 kuppia kahvia 90kcal
lämmin ruoka: kasvissosekeittoa 300kcal (?)
yhteensä 480kcal

Ps. Vaaka näytti 52.5kg, BMI 18.4, lievä alipaino.

Liikaa ollakseen tarpeeksi

Olen laihtunut. Painan nyt 53kg. Se on normaalipainoni raja. Seuraavan pudotetun kilon jälkeen olen alipainoinen. Ei tunnu siltä. Tunnen silti olevani isompi kuin muut. Ehkä se tunne johtuu siitä, että kukaan ei huomaa. Käytän aina vähintään 2 kokoa liian isoja vaatteita, yleensä 3.

Jos vain söisin pienen palan suklaata?
Ihan pienen vain, eihän se nyt mua lihota
Enkä mä niin läski edes ole
tai niin ne sanoo, "ihan sopiva"

Onneksi se toinen ääni kieltää
Onneksi se tietää mitä oikeasti tarvitsen
eli sen pienen kouraisevan tunteen mahassa
heikotuksen
pyörrytyksen
keskittymisvaikeudet
Se kertoo mulle
että se on sen arvoista

Minä uskon.

Tänään nautin vaihteeksi aamupalaa ja myös lounasta. Olen aika pettynyt tähän päivään.

puolikas omena 30kcal
pieni mandariini 40kcal
2 kuppia kahvia 60kcal

sieniä 30kcal
kanasoppaa 40kcal
lämmin ruoka: kalaa ja salaattia 400kcal
leipä 100kcal
yhteensä 700kcal

Poissa kotoa

Ahdistaa, ahdistaa, ahdistaa... No, kerrankin hoidan ahdistusta itkemällä, enkä ahmimalla niin kuin normaalisti. Jokin on muuttunut. Haluan olla mahdollisimman paljon poissa kotoa, koska tämä koko talo huokuu ahdistavuutta ja ilmapiiri on jännittynyt.

Teen kaiken väärin ja olen tyhmä, ärsyttävä kakara. Lisätään nyt vielä että huonotapainen ja itsekäs. Kaloreita tuli muuten aika paljon tänään, noin 600-700, veikkaisin.

Katsoo alaspäin ja nauraa

Tulevaisuus pelottaa. Juuri nyt kaikki on ihan ookoosti, kavereiden kanssa menee suhteellisen hyvin, niin kuin perheenkin. Syöminenkin sujuu hyvin, semmoista 500-600 kalorin luokkaa päivässä.

Tunnen taas olevani jotenkin ruma ja ällöttävä. Ihan kuin kaikki katsoisi mua alaspain, nauraisi vain. Varmaan niin ne tekeekin. Miksi pelkään aina kaikkien hylkäävän mut?  

Maha kurnii inhottavasti ja äänekkäästi. Jossain vaiheessa tulee todella huono olo. Ajattelen hitaammin kuin ennen ja kirjoitusvirheitä satelee. Kylmä. Päätä särkee. Näen huonosti. Saan salaperäisiä mustelmia käsiini. Tunnen kummallista kipua paikoittain vartalollani. En kuitenkaan unelmoi ruuasta, enkä syö. Se on kaikkein tärkeintä.

Turvallinen

Tänään hymyilin. Myös silmillä.
Tuntuu taas turvallisemmalta.

Harhaluuloinen

Minä olen valmis kärsimään. Enää en tuota pettymystä. Syöty kunnon ruoka (pihvi, puolikas peruna ja rasvaista riisiä), liikuttu sulkapalloilun muodossa. Oli uskomattomaan kivaa ja vapauttavaa! En ajatellut kaloreiden kuluttamista, vaan ihan oikeasti nautin siitä.

Tunnustan, että joskus olen turhan harhaluuloinen. Kaverit onkin vielä tallella. Joko ne esittää harvinaisen hyvin tai sitten meidän välit on ihan totta normaalit. Mä vaan reagoin tosi helposti muiden tunnetiloihin. Jos joku on mielestäni edes pikkiriikkisen ärtynyt syystä tai toisesta, minun mielessäni koko ilmapiiri on negatiivinen ja ahdistun pahasti.

Masentaa kumminkin.

Hetki jona tajuan

Lueskelin blogitekstejäni. Aika surullista luettavaa. On mulla kuitenkin vielä toivoa, onhan?

Kun minä olen laiha, alan syödä normaalisti ja urheilen paljon. Olen iloinen, itsevarma, sosiaalinen, kaunis, fiksu, hyvä koulussa ja lojaali ystävä. Elän hetkessä ja rakastan sitä, olen onnellinen.
"Tyhmä tyttö, ihan tosissaan luulee laihuuden tuovan onnellisuutta!"
Loppujen lopuksi mulla ei ole muuta kuin unelmani. Ethän vie niitä pois, ethän riko sitä mikä pitää mut hengissä, ethän? En jaksa, en jaksa ilman sitä.

Bloggeri antaa vihdoinkin mun vastata kommentteihin!