perjantai 20. huhtikuuta 2012

Arvoton

Olen itkenyt koko päivän. Ilmeisesti mun on turha edes kuvitella koskaan olevani onnellinen. Vihaan itseäni ja perhettäni ja ystäviäni. Aina kun mä pyydän apua, ystäviltäni tai äidiltäni, kuuluu vastaus: "No, kyllä se siitä, ei sulla nyt mitään niin suurta ongelmaa ole." Ei sitten, ei mulla sitten varmaan ole mitään ihmisarvoakaan, ei mua sitten varmaan tarvitse ottaa tosissaan.
Olen ruma ja läski. Hiuksenikin ovat oksettavat kun suuri osa on tippunut pois. Olen läski. Olen hyllyvä valas, ahne porsas.
Olen laiska enkä saa mitään aikaiseksi. NYT MÄ TEEN ASIALLE JOTAIN! OLISIN MIELUMMIN KUOLLUT KUIN JATKAISIN NÄIN!
Mun piti tulla takaisin tauolta iloisena, laihtuneena ja itsevarmana. Mutta ei, kun toistan samoja virheitä koko ajan! Olen tyhmä, olen tosissaan niin tyhmä ihminen.
Viimeisen kerran mä sanon, että tälle tulee loppu nyt. Menen sitten huonompaan tai parempaan suuntaan, tähän en ainakaan jää.

Lähettänyt klo
Tunnisteet: , , , , , ,

10 kommenttia:

  1. Anonyymi20. huhtikuuta 2012 klo 22.21

    <3<3<3<3

    VastaaPoista
  2. Bella20. huhtikuuta 2012 klo 23.17

    <3 :(

    VastaaPoista
  3. Anonyymi20. huhtikuuta 2012 klo 23.58

    Elä aattele et olisit mielummin kuollut, kun jatkaisit näin. Sä pystyt kyllä siihen mihin oot lähtenytkin, anna ittelles vähän enemmän aikaa! :)

    Haleja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olivia21. huhtikuuta 2012 klo 21.31

      Kiitos <3 tuntuu hyvältä että edes joku uskoo muhun.

      Poista
  4. -21. huhtikuuta 2012 klo 15.44

    Voi ei tsemppiä ihan hirmuisesti ♥ Toi on niin perseestä, ku läheiset ei suostu ottamaan todesta.. :(

    VastaaPoista
  5. chrystal21. huhtikuuta 2012 klo 20.36

    Neitipieni, tuntuu niin pahalta lukea tällaista. Liika höpötys piristymisestä, kukista ja kevätauringosta ei taida nyt auttaa, mutta hirmuisesti halauksia sinulle! Sinun pitää nyt vaatia läheisiäsi ottamaan sinut vakavasti! Ansaitset apua ja tukea, ehkä he eivät vain ihan ymmärrä, ehkä olet suojellut heitä liialta huolelta? Kerro mitä todella tunnet ja avaa itsesi heille, ole rohkea. Toivottavasti päivät paranevat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olivia21. huhtikuuta 2012 klo 21.37

      En vain enää jotenkin viitsi vaivautua pyytämään niiltä apua. Kerran sanoin eräälle hyvälle ystävälleni, että haluaisin ehkä olla kuollut. Se nauroi. Mäkin nauroin, mutta pidättelin itkua ja se tuntui niin pahalta. Äiti taas ei tunnu haluavan tehdä asialle mitään, vaikka usein purskahdan itkuun kun vain puhun sille. Se n mielestä mun ahdistus johtuu nuoresta iästä.
      Kiitos kuitenkin paljon rohkaisusta chrystal <3 Eiköhän se tästä...

      Poista

Tilaa: Lähetä kommentteja (Atom)