En enää halua olla surullinen

Elämäntapamuutos. Suhtaudun tuohon sanaan hivenen kriittisesti, varsinkin kun tuskin syömishäiriötä ja masennusta voi elämäntavaksi edes kutsua. Käyn nyt kuitenkin ehkä suurimman ongelmani kimppuun, sen joka vaikutti syömistemppuiluhäiriöni ja jatkuvan ahdistukseni syntyyn. Haluan kukistaa masennuksen.

Ensimmäisenä negatiivisista tunteistani pomppaa esiin syyllisyys. Haluan takoa päähäni, että ei tämä tilanne ole yksin minun syyni. Toiseksi inhoan itseäni, olen vihainen. Okei, ehkä söin liikaa, ehkä päästin itseni tähän kuntoon. Okei, ehkä olen myös tehnyt typeriä juttuja menneisyydessäni ja nyt kadun niitä. On aika antaa anteeksi ja jatkaa elämää. Pitää keskittyä tähän hetkeen ja tulevaisuuden onnen takaamiseen.
Alussa masennus heijastui syömisongelmina, nykyään juuri syömisongelmat syventävät alakuloista mielialaa.

Pelkkä asioiden pohtiminen ei kuitenkaan riitä, tarvitsen jotain konkreettisia tekoja. Suunnitelman. 

1. Mistä ruuista minä oikeastaan tykkäsin ennen tätä kaikkea? Yhtäkkiä, kun kaikki herkut oli kielletty, aloin himoita joitakin ruokia vain, koska en saanut syödä niitä.
Suunnitelma: Teen ensiksi listan ruuista, joista pidän tällä hetkellä. Sitten teen listan, mistä pidin ennen. Vertailen niitä ja yritän miettiä, mistä mauista oikeasti pidän, ajattelematta ravintoarvoja ollenkaan. Esimerkkinä vaikkapa pasta ja leipä. En ole pitänyt niitä kovinkaan kummoisina ruokina, vähän ehkä mauttomina. Nykyään ahmimiskohtauksen yllättäessä olen ihan ensimmäisenä voitelemassa paahdettuja leipiä.

2. Itsensä masentaminen ja eristäminen muista ei auta. Olen yksinäinen, koska teen itseni yksinäiseksi. Kuvittelen, että kun olen vaikkapa muutaman kuukauden lukittautuneena huoneeseeni, sen jälkeen elämä on kuin ruusuilla tanssimista. Ei se vaan toimi niin.
Suunnitelma: Kukaan tuskin loukkaantuu, jos soittelen niille ja kysyn ulos. Voisin tehdä tavoitteen, että näen kavereita vähintään 3 kertaa viikossa koulun ulkopuolella. Soitan myös vanhat kaverit läpi. Välit voivat lämmetä, kunhan vain viitsin tehdä asialle jotain.

3. Liian tiukat laihdutuskuurit ja ahmiminen. Oi voi sentään... Luulen, että kun saan muut asiat kuntoon, tämä hieman sutviutuu niiden mukana.
Suunnitelma: Säännöllinen syöminen, näin alussa ehkä 1200-1300 kaloria päivässä, myöhemmin nostan ne pikku hiljaa aina 2000 (tai siihen kun on tarvis) asti. Tähtään pienempään ja hitaampaan painonpudotukseen. Mä saan syödä!

4. Itseinho. Minä olen ehkä pyöreämpi kuin ennen, mutta entä sitten? Olen normaalipainoinen, ihan perus "hoikka" tyttö. Voin pukeutua kivasti ja panostaa ulkonäkööni, vaikka en vielä vastaakaan ihannettani täysin.
Suunnitelma: Kirjoitan itsestäni 20 hyvää puolta ja tutkin listaa aina kun tuntuu pahalta. Jatkan myös taas päiväkirjan kirjoittamista.

5. Sekava unirytmi ja väsymys tietenkin vaikuttavat alakuloisuuteen ja jaksamiseen.
Suunnitelma: Suunnittelen päiväni ohjelman siten, että ehdin nukkumaan tarpeeksi aikaisin. Liikunnan motivaattoriksi ei kaloreidenkulutus riitä, vaan sen tuoma henkinen hyvä olo soveltuu tähän tehtävään paremmin.

Kaikki ei kuitenkaan hetkessä muutu. Vastoinkäymisiä tulee, eikä se tee minusta sen huonompaa ihmistä. En enää tähtää menneeseen, vaan keskityn tulevaan ja tietty tähän päivään, jokaiseen tuntiin ja minuuttiin. Keskityn oman onneni luomiseen ja parempaan oloon, koska minä ansaitsen sen. Ja niin ansaitsette kaikki tekin, jotka nyt luette tätä.