Se sumu, johon hukkuu, kun ei syö. Kun ei elä, kun ei tunne mitään. Mä haluan sinne. Mä pääsen sinne. Yhtäkkiä mieleni valtasi mahtava voima, kun tajusin,
ettei kukaa voi pakottaa mua mihinkään. Mä voin tehdä mitä itse haluan.
Kuulostaa sairaalta, mutta mä haluaisin takaisin siihen aikaan, jolloin en
voinut syödä. Elin useita päiviä pelkillä kuppikeitoilla ja omenoilla, en suostunut,
en pystynyt syödä. Toisaalta, miten mä voin haluta sitä kärsimystä itselleni?
Se antoi mun elämälleni jotain merkitystä.
Minä aion nyt laihtua lyhyessä ajassa paljon. Oikeastaan mä tunnen itseni nyt aika iloiseksi. Hymyilen. Mä tiedän tekeväni tämän nyt. Mä tiedän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti