Ahdistaa

Ahdistaa niin pirusti. Haluisin kirjottaa mun päivästä, mutta mitä kirjotettavaa siitä olisi? Olen vain kotona, niin kuin joka päivä, en tee mitään, kirjotan vain päiväkirjaani, katson teeveetä, selailen muiden blogeja, käyn röökillä. Puhelin on turha, ei mulle kukaan soita, ei tekstaa, ei muista mua. Mä olen yksin, eristäytynyt ja unelmoin elämisestä. Mua ahdistaa päivittäin ihan hirveesti ja olen levoton. Vihaan tätä. Vihaan itseäni, kun annan tämän jatkua.

Unelmoin rakkaudesta. En ole koskaan seurustellut. Olen harrastanut seksiä ja juttua on ollut vastakkaisen sukupuolen kanssa, mutta en ole koskaan edes suudellut muuta kuin kännissä. Omistan huonon maineen, olen huora, miehet pitää mun tiimalasivartalosta, mutta ei minusta itsestäni. Olen tehnyt niin paljon typeriä tekoja humalassa, se ahdistaa. Ahdistaa ajatella, että ihmiset muistaa musta asioita, joita itse häpeän ja siksi olen pakottanut itseni unohtamaan ne. En koskaan halua mennä nukkumaan muulloin kuin silloin, kun olen todella väsynyt ja tiedän nukahtavani heti, koska muuten ahdistava menneisyyteni tulee mieleeni ja vihaan itseäni. Häpeän tekojani, mutta nyt joudun elämään itseni kanssa.