Heijastuma

Uskon, että jokaisesta päivästä, niin kuin ihmisestäkin, löytyy jotain kaunista ja hyvää. Tämäkin hetki, kun makaan sängylläni tunteitani ja ajatuksiani analysoiden, on jollain tapaa syvällinen. Tai sitten olen vain vajonnut omaan maailmaani, jonka värit heijastuvat toisin kuin muiden.

Minä en muista yksityiskohtia, todellisia värejä ja muotoja. En muista keskusteluja, en tapahtumia. Muistan ajatuksia, hetkittäisiä tunteita. Muistan, minkä värisiä tunteet olivat. Joskus ihmettelen, näkevätkö muut maailman näin. Silmäni ovat auki, mutta en oikeasti katso.

Viikonloppu on juuri niin ahdistava kuin odotinkin sen olevan. Silti siihen on mahtunut hymy, jopa naurua. Illalla menen perheen kanssa leffaan. Ruokarutiinit menevät pilalle, ahdistun. Olen pohtinut koko päivän, mikä olisi järkevin tapa syödä, mihin aikaan syön hedelmäsalaatin ja mihin aikaan herkkupatukan. Olen juonut liikaa kahvia ja luullut sen saastuttavan vartaloani. Ainakin se saastuttaa mieltäni. Ei siis se kahvi, vaan sen liiallinen analysoiminen.