Viikosta toiseen

Keskiverto.

Toistan samoja juttuja tunnista toiseen, päivästä toiseen, viikosta toiseen. Ihme, jos en pian jo kyllästytä kaikkia.

En jaksa soittaa, en jaksa käydä tervehtimässä tuttuja tai sukulaisia. Toistelen samoja kaavoja päivästä toiseen. Elän kumminkin. En ole surullinen. Vaikka joskus toivoinsinkin, että olisin. Haluan tuntea jotain. Luulen.

En enää usko säälittävää ääntä päässäni, joka yrittää vakuuttaa minun olevan laiha. En ole, niin en ole. Asialle pitää vain jaksaa tehdä jotain. En voi sortua suklaaseen päivittäin (ja kompensoida sitä hikiliikunnalla), jos oikeasti haluan laihtua. Hassu juttu, että liikun ja syön paljon - en edes tykkää kovin urheilullisesta kropasta. Haluaisin olla rimpula.

En enää laske kaloreita. En pääse siihen rutiiniin, jossa maha kurnii kaksi kolmasosaa päivästä ja yksikin suklaapala on liikaa. En kyllä välttämättä edes haluaisi. Siis, en todellakaan haluaisi.

Hei, en muuten ole oksentanut aikoihin. Pitkiin aikoihin. Pitäisi kai olla ylpeä, tai jotain.