Ympyrä

50 lukijaa. Hui. Kysyisin ihan puhtaasta mielenkiinnosta vain, että miksi luette blogiani?

Olen alkanut syödä leipää. Ilman voita, luonnollisesti. Tänään on taas yksi niistä kummallisita päivistä, kun syön suhteellisen normaalisti. Sorruin syömään enemmän kuin suunnittelin, mutten kuitenkaan ahminut.

Huomenna tulee olemaan hyvä päivä. Saan nimittäin olla yksin, kämppä on tyhjänä. Voisin olla syömättä koko päivän, mutta ei siinä kyllä oikeastaan olisi mitään järkeä. On kivempi, kun voin syödä koko päivän aivan niin kuin haluan, ja tiedän syömäni kalorit tasan tarkkaan. Suunnittelin leipovani vähäkalorista marenkipiirakkaa (mitähän siitäkin tulee ilman rasvaa, vehnäjauhoja ja sokeria) sekä peruna-kinkku-kasvismuffinsseja.

Luulen, että mun "kaverit" on enemmänkin vain ärsyyntyneitä tähän mun syömisvammailuun, kuin huolissaan. Tosin niin olen minäkin, pyörin vain ympyrää koko ajan enkä kehity suuntaan enkä toiseen!

Tyhmä postaus

"Ehkä sun ei kannattais juoda, kun kadut sitä kumminkin myöhemmin."
Ahdistaa.Tunnen syyllisyyttä, kun näytän surulliselta ja apealta ja ihmiset joutuu kysellä, olenko kunnossa. Helpointa olisi, jos vain olisin yksin. Olen jo yksinäinen, niin mitäpä se sitten haittaisi jos olisin ihan konkreettisestikin yksin. Mietin usein, etta mitäköhän muut puhuu musta kun en ole paikalla. Kummallista ajatella, että mä olen niille olemassa silloinkin, kun en ole läsnä.

Haluan pois. Pois tästä kaikesta. Kaikki vaan sattuu, koko ajan on paha olla. Teen mitä teen, joku kuitenkin tuomitsee mut ja ahdistun. Olen liian heikko ja epävarma. Oma on vikani.

Haluan elää, mutta en enää osaa. En edes muista, miltä tuntuu olla onnellinen.

Järjestys

Laitoin elämäni taas järjestykseen. Siivosin huoneeni ja jatkoin dieettiäni. Vaikka kaikki onkin niin turhaa. Olen niin hirveän lihava. Ainakin kun vertaa muihin. Ihan oikeasti. Laihuus on vieläkin niin kaukana...

Kävin 1h 30min kävelylenkillä. Tein 500 x-hyppyä. Venyttelin. Tein lihaskuntoa. Päätin taas alkaa panostaa urheiluun. Päätin taas. Taas. Kauankohan tätäkin kestää? 2 päivää?
Söin paahtoleivän, omenan, kasviskeittoa ja spagettia jauhelihakastikkeella. Inhottaa, koska söin niin paljon. Mikä mua oikeasti vaivaa?! Söin juuri 4 päivää joka ilta vatsan kipeäksi asti herkuista ja nyt valitan, koska söin liikaa kunnon ruokaa?! Typerä tyttö.

Ikuinen nolla

Minusta ei ole nyt kuulunut muutamaan päivään, pahoittelen. Olen ahminut. Olen ahminut ja oksentanut, ahminut oksentamatta ja itkenyt huoneeni seinää vasten, kun muut ovat nauraneet olohuoneessa. Olen menettänyt kontrollin, koko elämäni on tuntunut vain lipuvan ja vaikka kuinka olen yrittänyt hypätä ja napata siitä kiinni, olen epäonnistunut taas epäonnistumisten jälkeen. Toistan samat virheet kerta toisensa jälkeen, ja ahdistus on kieltänyt minua edes avaamasta läppäriä ja purkamasta tunteitani.

Eilen istuin kovalla penkillä ja en ollut vielä syönyt, koko päivä oli menossa hyvin. Sain päähäni ajatuksen: "Mitä jos lopettaisin laihdutuksen?" Luulin kokeneeni jonkin asteen herätyksen ja yhtäkkiä voivani syödä kuten kaikki muutkin. Niin sitten söin. Mutta en kuten muut. Söin enemmän, söin paljon, ahmin. Söin ahdistukseen, ja ahdistuin vain enemmän. Muut ihmiset katsovat minua halveksivasti. Muut pitävät minua oksettavana, kun syön. Niin kuin minäkin.

Jaksan aina olla dieetillä sen viikon, sitten en uskalla mennä pidemmälle. Miksi pelkään? Pelkään meneväni liian pitkälle, joten päädyn ahmimaan ja sama kierre vain jatkuu - laihdun 2 kiloa, lihon 2 kiloa. Nytkin olen 55 kilon ällöttävä läskikasa, enkä jaksa tätä enää. En osaa edes kertoa, kuinka paljon vihaan itseäni.

Rentoudu

Viikonlopusta selvitty nyt joten kuten. 3 ateriaa päivässä tuli vedettyä, päivältä yhteensä noin 1000 kaloria tai alle. En tajua, miten olen aiemmin voinut nauttia aamupalasta, nykyään jo 100 kalorin jugurtti plus omenaviipaleet painaa mahassa ällöttävästi ja ahdistaa. Niin no, syödessä nälkä kasvaa. Kun olen laihtunut ja alan taas syödä 3-5 kertaa päivässä ja urheilla, totun siihen varmasti hyvin nopeasti.

Oli ihanaa rentoutua vihdoin. En ajatellut, analysoinut ja saanut itseani ahdistuneeksi. Katselin teeveetä, kirjoitin päiväkirjaa ja vain olin, tekemättä mitään. Tosin en koskaan tee mitään. En koskaan tee mitään. Luuseri.

Katselen kuvia leivonnaisista. Nam. Tekisi mieli ahmia. En kuitenkaan sorru. En saa.

Tietää muttei kuitenkaan

Paino 53kg. Tai oikeastaan se viisari huiteli siellä 52 ja 53 välissä, mutta 53 nyt kelpaa. Turvotus on siis viimein lähtenyt ja kunnon laihtuminen voi alkaa!

Jokin mun korvaan aina särähtää, kun joku kutsuu mua sairaaksi. Syömishäiriö. Mä puhun siitä täällä avoimesti, myönnän sen. Silti jotenkin en usko siihen. Sitä on vaikea selittää. Tiedän olevani sairas, mutta en usko kuitenkaan.

Tänään en ollut perus ameeba. Päivä oli tapahtumarikas ja keskityin tapahtumiin, oikeaan elämään enkä ruuan ajatteluun ja laihdutukseen.
Viikonloppuna pakko syödä 2-3 ateriaa päivässä, mutta en nyt jaksa stressata sitä. Kunhan syön niin vähän kuin mahdollista, enkä missään nimessä luovuta ja ahmi.

Poika tekstasi mulle. En ole vastannut. Tuskin vastaan ollenkaan. Petiseuraa se vain haluaa.

Poikkeama

Söin yhden purkan, kaksi kuppia kahvia ja mustikan. Kiellettyä, poikkesin dieetistäni. Onneksi on sentään jonkin verran järkeä päässä, enkä vihaa itseäni tuon takia. Kunhan siitä ei tule tapa.

Ihmiset on niin erilaisia. Yllätyn aina, kun kuulen jonkun mielipiteen, ja se poikkeaa suuresti omastani. En ymmärrä sitä ajatusmaailmaa, sen henkilön arvoja ja uskomuksia. Yllättävää on se, että joka kerta se yllättää yhtä paljon.

Joka päivä näytän surkeammalta ja väsyneemmältä kuin edeltävänä päivänä. Joka päivä muutun voimattomammaksi ja kuihtuneemmaksi. Samalla olen kuitenkin aina sitä tyytyväisempi itseeni, mitä surkeampi olen. Minä laihdun, ja tummat silmänaluset ja musta mieli eivät sitä tule estämään. Minä haluan kuihtua, minä haluan.