Koko ajan jotain

Onnistuin. Liikuin noin 400 kalorin edestä ja söin noin 1200 kaloria. Haluan pitää itseni kiireisenä, jotta en jäisi yksin ajatusteni kanssa ja ahdistuisi liikaa. Lenkkeilyä, kavereiden kanssa hengailua... Kunhan teen jotain koko ajan.

En uskalla mennä vaa'alle. Tiedän, että paino on noussut (vaikka en välttämättä olisikaan lihonut). Tiedän, että sen lukeman näkeminen joko saisi minut ahmimaan tai paastoamaan. Liikunta on nyt tärkeintä ja mä keskityn siihen 100-prosenttisesti.

Parin viikon päästä aion mittailla itseäni ja käydä vaa'alla viimein. Ja eiköhän sen laihtumisen/lihomisen vaatteistakin huomaa. Tai no, tuskin tuossa ajassa edes tulee muutosta.

Päiväni sanoina

Lauantaina heräsin aikaisin. Kuuntelin pikkulapsien kiljumista, iloista naurua ja haparoivia askelia. Serkkuni olivat käymässä. Puin mukavat viikonloppuvaatteet päälle ja suuntasin vessaan ja hammaspesulle. Keittiöön päästyäni haistoin juuri keitetyn kahvin. Pöydällä oli leikkeleitä ja tuoremehua. "Hyvää huomenta, Olivia! Oletpa sä aikaisin hereillä", kuulin ystävällisen äänen. "Huomenta", huikkasin takaisin ja hymyilin. Nappasin pöydältä banaanin ja omenan ja pilkoin ne pieniksi paloiksi. Heitin sekaan kreikkalaista jugurttia. Kaadoin itselleni kupin kahvia, johon laitoin tilkan täysmaitoa.

Kuuntelin aamun ääniä mutustellessani runsasta aamiaistani. Se maistui taivaalliselta. Oliko se väärin? Itsesyytökset alkoivat tulvia mieleeni. Lihoisinko nyt? Karistin nämä ajatukset kuitenkin mielestäni hyvin nopeasti. Päätin lähteä pitkälle kävelylenkille. Kuuntelin hiekan rytmikästä rapinaa askelteni tahtiin. 45 minuutin jälkeen käännyin takaisinpäin ja laitoin kuulokkeet korville. Olin tyytyväinen. Puolitoista tuntia.

Sitten  kävin tyhjentämässä kaapit. Yksi jätski, kaksi jätskiä, kolme jätskiä. Yksi karkki, kaksi karkkia, kolme karkkia. Yksi keksi, kaksi keksiä, kolme keksiä. Maha turposi. Mieli musteni. Laittauduin nätiksi ja piilotin läskini löysähköihin riepuihin. Kemuttamaan mars. Oli tosi hauskaa. Vaikka muutaman kerran illan aikana löysinkin itseni yksin itkemästä vessassa itsekurittomuuttani ja oksettavaa mahaani. Tanssin koko yön. En tehnyt mitään kamalan tyhmää tai lutkamaista. Paras viikonloppu aikoihin!

Sunnuntaina heräsin yllättävän hyvään oloon. Ei krapulaa, ei morkkista. Kävelin jääkaapille. Nappasin pitsaa, suklaata ja kakkua. Huuhtelin kaiken alas sokerilimulla ja raikastin oloni röökillä. Myöhemmin söin hampurilaisen ja 150 grammaa pähkinöitä. Muutama jäätelötikku vielä. Suklaata. Kunnon ruokana tortilloita. Söin kaksi. Mahaa koski niin kuin pahimpina ahmimisaikoina. Ehkä vielä mahtuisi yksi jäätelö. Kaksi. Kolme.

Tänään olen syönyt paljon. Maha on möyrynnyt kummallisesti ja olen turvonnut. Vessassa on saanut juosta. Inhottaa ja ällöttää. Kävin ostamassa 2 suklaapatukkaa. Söin toisen. Toinen on mun laatikonpohjalla, odottamassa aikaansa. En koskaan uskonut kohtuuden opettelun olevan näin vaikeaa. Olen halunnut luovuttaa, ryhtyä taas kitudieetille ja olla ikuinen jojo-laihduttaja. Mutta en aio enää palata entiseen. Haluan parantua. Huomenna on uusi päivä. Pitäydyn suunnitelmassani; paljon liikuntaa ja riittävästi terveellistä ruokaa.

Kohtuuden opettelu

Mä heräsin taas eloon. Tämä on mahtavaa! Jaksan olla, iloita, innostua ja nauraa. Haluan elää, olla onnellinen ja pystyn siihen. Syön nälkään, eikä ruoka ja ahmiminen taikka laihduttaminen pyöri mielessä. Saan keskityttyä opiskeluun. Kaikki tämä parin päivän ravitsevalla syömisellä? Uskomatonta. Toivottavasti ruuansulatukseni ja aineenvaihduntani alkavat taas pian toimia normaalisti. Kumpa en olisi pilannut kehoani kitukuureilla... Se jää nähtäväksi sitten.

Odotan innolla tulevia bileitä! Aion pitää hauskaa kaikkein huonojen aikojen vastapainoksi. Aion annostella juotavan alkoholin etukäteen ja yrittää olla juomatta liian nopeasti. Tästä viikonlopusta tulee upein aikoihin, ja lupaan tulla kirjoittamaan tänne hyviä fiiliksiä sitten sunnuntaina. Tällä kertaa en joudu katumaan mitään, olen täynnä iloa ja riemua!

Mä söin noin 1100 kaloria ja olin tosi tyytyväinen. Sitten menin ja söin vielä 800 kaloria, empä enää ollutkaan niin tyytyväinen. No, ei ekalla yrittämällä aina voi onnistua. Kohtuuttakin pitää opetella. Haluan alkaa syödä päivässä noin 1000-1200 kaloria, tuntematta itseäni nälkäiseksi taikka liian täydeksi.

Ehkä haluan myös näyttää hyvää esimerkkiä muille... Tai siis niille, jotka ovat syvemmällä syömishäiriön suossa kuin minä. Meillä kaikilla on lupa olla onnellinen. Pohjalle ei tarvitse mennä kivutakseen huipulle. Ei tarvitse olla sairaalloisen laiha voidakseen parantua. Vaikka nämä sanat luultavasti tulevat vain kaikumaan kuuroille korville... Ehkä minun vain piti saada sanottua se itselleni.

Seuraa vaistojasi

Surffailin väsyneenä netissä. Jokin hätkähdytti minut. Luin jojo-laihduttajista, kitukuureista, lihaksienmenetyksestä ja takaisin lihomisesta. En halua enää ahmia. En halua. Paras keino välttää ahmimista on lisätä kaloreita, eikö totta?

En halua nojata kylmissäni luokan seinää vasten ja tuijottaa apaattisena tyhjyyteen, kun pitäisi keskittyä opiskeluun. En halua pakottaa hymyä kasvoilleni, kun ystäväni kysyy kuulumisiani. En halua olla onneton.

Minä aion syödä. En ehkä tarpeeksi, en ehkä niin kuin ne niin kutsutut normaalit ihmiset. En kuitenkaan enää kituuta itseäni alle 500 kalorin dieeteillä. Ehkä olen heikko, kun en heti hyppää terveyteen ja normaaliin syömiseen, vaan laihdutan vieläkin. Ehkä olen heikko, kun en jatka itseni näännyttämistä, kun itsekuri ei riitä ahmimiskohtausten hallitsemiseen. Ehkä niin, ehkä näin, tämä vain tuntuu juuri nyt oikealta.

Seuraa vaistojasi, kuulin joskus sanottavan.

Toivossa

Kalorit noin 500. En kyllä aio jatkaa noin vähillä syömisillä, muuten en jaksa liikkua. Enkä hymyillä. Ostin manteleita ja kanasoppaa. Niillä mennään.
Mulla on taas hetkellisesti hyvä olla omassa kehossani. Päivisin elämä tuntuu suhteellisen ihanalta ja olen aktiivinen sekä sosiaalinen. Illan tullen pimeys valtaa mieleni ja kielletyt ajatukset palaavat. Silloin ahdistaa, enkä voi uskoa huomisen olevan parempi. Kaikki tuntuu niin toivottomalta. Uusi aamu ja parempi mieli kuitenkin aina yllättää yhtä positiivisesti. Elämällä on mulle jotain tarjottavaa.

Lauantaina menen juhlimaan. Voi, kumpa osaisin kerrankin juoda asiallisesti. Vuosien harjoitus ei ole vieläkään tuottanut tulosta...

Normaali herkkuperse

Söin taas suhteellisen... normaalisti? Tai siis normaalin ihmisen kalorit, tuskin normaalit syö 1400 kaloria herkkuja ja 400 kaloria kunnon ruokaa. Himoitsin ruokaa. Mässäsin herkkuja naamaan oikein antaumuksella kavereidenkin edessä. En kuitenkaan ahminut. Tai onhan ahminut aika liukuva käsite... Mä kutsuisin tota kumminkin vain mässäilyksi, en ahmimiseksi.

Koko loppuviikon aion olla Warriorilla ja käydä päivittäin tunnin lenkillä. Katsotaan sitten, miten ensi viikolla. Varmaan lisään kaloreita, ehkä myös lisään liikuntaa.
...tai siis niinhan mä sanon tällä hetkellä. Huomenna varmaan tuun taas itkemään kun yhyy oon niin läski kun ahmin taas suklaata ja jäätelöä!

Ei mulla muuta, paitsi että liikuntaa liikuntaa liikuntaa nyt vaan, se parantaa olon aina! Tekee oikein mieli olla energinen ja iloinen!

Sama kuin ennenkin

"Oletko sä laihtunut tässä parin kuukauden aikana?" Siis mitä, minäkö? Salli mun nauraa, samanlainen valashan olen vieläkin. Mulla oli vielä läskeilyvaatteetkin päällä, ja olin juuri syönyt kuin pieni lihava sika ja turvonnut kuin pullataikina. Jenkkiksetkin tursuaa, vaikka käyttäisin kuinka löysiä housuja.
"En mä ainakaan tietääkseni..."

Miksi mä syön niin paljon? 1500 kaloria, veikkaisin. En ahminut, en liikkunut. Ahdistaa vähän, että lihon. Pitääpä olla tarkempi dieetin kanssa. Voisin taas olla muutaman päivän Warriorilla. Olisi aika mennä vaa'alle taas pian.