Kysyä saa

Olen laihtunut 4 kiloa. Tuntuu huijaukselta. Ei tunnu laihemmalta. Toisaalta, katsoessani vanhempia kuviani, näytän ällöttävältä. Jos laihdun vielä 4 kiloa, näytänköhän tämänhetkisissä kuvissa ällöttävältä?
En halua kertoa painoani. Alle 60 kiloa se on kumminkin.

Ajattelin, että voisin pitää tämän blogin ensimmäisen kysymyspostauksen. Siis mikäli teillä on jotain kysymyksiä. Vastaan niihin seuraavassa postauksessa sitten. :) En kyllä ihan välttämättä liian henkilökohtaisiin vastaa.

Sivustakatsoja

Haluan olla sivustakatsoja. Leikkiä omassa maailmassani ja seurata muita töpeksimässä ja elämässä elämäänsä. En tarvitse huomiota, muistutan itselleni. Voin vain seurata, olla näkymätön, mutta aina silti läsnä. Se, josta ei saa selvää vielä ensitapaamisella. Se, jonka tosissaan huomaa vasta, kun tajuaa kiinnittää huomiota.

Miksi laihtuminen ja salainen maailma kiehtoo minua taas enemmän ja enemmän? Kätkeytyminen, yksinolo, mietiskely. Yksin. Minulla on niin paljon ihmisiä ympärilläni, mutta olen yksinäinen. Nyt tunnen, että haluan olla yksin, vaipua hiljaisuuteen ja unohdukseen. Silti en olisi yksinäinen. Enhän? Enhän minä voi olla yksinäinen, jos en kaipaa ketään? Vai kaipaanko?

En. En kaipaa. Ainakaan tällä hetkellä. Antaa ajan näyttää.

Maha kurnii. Tuntuu ihanalta. Voimakkaalta.

Taidan valehdella itselleni.

Odotukset

Mietin aluksi, tekisinkö postauksen niistä surullisista hetkistä, jolloin itken käppyrässä huoneen nurkassa. Pohdin asiaa hetken, mutta sitten tajusin, ettei niitä ole viime postauksen jälkeen ollut kuin yksi. Yksi. Yksi surullinen puolituntinen kolmen viikon aikana. Miksi minä sitä käsittelisin, kun se on niin pieni osa elämääni?

En ole ollut loppuaikaa surullinen. Olen vain porhaltanut eteenpäin kuin mummo suossa. Olenko tuntenut mitään? Olenko vaipunut taas siihen masentuneen synkkään ja mitäänsanomattoman harmaaseen maailmaan? 
En ole.
Ei elämän ja arjen ole tarkoituskaan olla mitään maatamullistavan erikoista ja upeaa. Ei minun tarvitse joka päivä hehkua onneni kukkuloilla ja saada kaikkea mahdollista mitä elämä voikaan tarjota. Olen ihan tyytyväinen tähän, tähän koko elämäntilanteeseeni ja mahdollisuuksiini. Tulevaisuus tuo tullessaan mitä tuo.

En ole ollut viime aikoina mikään suorittava tunteeton zombi. Olen tuntenut iloa, olen nauranut, olen ollut ahdistunut ja epävarma, useinkin. Mutta olen myös uskonut itseeni ja kykyihini, ja se jos mikä on tärkeää!

Perisuomalainen pessimistinen asenne pulpahtelee joskus pintaan, mutta mitä sitten? Turha sitä on kulttuuriaan vastaan pyristellä, antaa vain mennä miten tuntuu parhaimmalta. Joskus elämäni ironisuus jopa naurattaa minua. Itkettää, mutta naurattaa. Maailman lapsena sanon, että naurattaa. :)

Minä en ole mitä sinä minun väität olevan

Iloinen.

Surullinen.

Iloinen.

Surullinen.

Iloinen.

Surullinen.

Iloinen.

Surullinen.

Iloinen.

Surullinen.
Haluan valita iloisen. Toisaalta, en aio enää miellyttää muita oman hyvinvointini kustannuksella. Tavoite: aion uskaltaa tuoda omat mielipiteeni esille ja puolustaa niitä, niin kuin ennen tein. Minä en ole "tyhmä nuori tyttö", vaan nuori aikuinen (no, ehkä olen aika tytöntyllerö vielä), jonka sanottavalla on ihan yhtä paljon painoarvoa kuin muidenkin. Kiitos ja kuittaus. Hyvää yötä. (Haha, kirjoitin varmaan 3 kertaa "öytä".)

Älä turhaan lue tätä

Pelkään, että hän, jota jatkuvasti nykyään ajattelen, inhoaa minua. Pelkään, että olen oksettava, koska edes kuvittelen hänen voivan pitää minusta. Samalla tunnen ehkä itse olevani se vahvempi meistä. Miksi minä ja ajatukseni olemme niin ristiriitoja täynnä?!

Haluan olla onnellinen. Minä yritän parhaani. Tunnen kuitenkin, etten näillä eväillä pysty siihen. Tarvitsen muitakin, en pärjää yksin. Kukaan ei siltikään ole valmis tukemaan minua.
Itsekkäästi sanottu. Tuo ei ole totta. Olet itsekäs. Syytät muita, vaikka vika on yksin sinun! 

Yksin ollessani sekoan. Taidan taas olla seonnut. Ehkä olen taas vainoharhainen ja takertuva. Huono. Huono tapa, huono tapa huonolla tytöllä.
Miksi haukun itseäni?! Haluaisin huutaa kaikille muille!

Seksikkyys hieman pelottaa minua, koska olen niin nuori vielä. Ahdistaa, kun joku mittailee vartaloa ja kehuu. Samalla tavallaan toivon sitä. Ristiriitoja, jälleen kerran... 

En taaskaan saanut mitään rakentavaa aikaiseksi. Huoh.
Haluan hautautua. Tai karata.

Minä en halua olla tässä

Mä en vain halua olla tässä ja tehdä näitä samoja virheitä uudestaan ja uudestaan. Sysään pahat ajatukset pois, mutta ne tulevat aina takaisin. Ahdistaa.
Välillä en voi sietää itseäni. Haluaisin yksinkertaisen, helpon elämän. Minä kuitenkin teen omasta olemassaolostani niin vaikeaa. Minä itse. Haluan syyttää muita, ärsyynnyn muihin. Ne muut, kun ne ei tunnu välittävän. Samalla inhoan itseäni, koska en ole välittämisen arvoinen.
Lopeta! Tiedät kyllä, että ne välittää. Ja vaikka eivät välittäisi, niin mitä sitten?

Tuntuu, kuin olisin kaksi ihmistä. Toinen on kaunis, itsevarma ja hauska. Hän tykkää kirjoittamisesta ja unelmoi matkoista pitkille hiekkarannoille. Hän uskoo elämään. Hän uskoo, että maailma on hänelle avoin ja että vastoinkäymiset voi voittaa.
Toinen on ahdistunut, masentunut, surullinen, itsetuhoinen. Siitä puhutaan se-muodossa, koska se on jotain alempiarvoista. Se piilotetaan pois, lakaistaan maton alle aina kun tulee vieraita. Se on hämähäkinseitti katonrajassa, jota hävetään. Saatainen, likainen ja huono.

Kuka minä olen? Mitä minä teen täällä?

Ristiriita

Haluni olla kaunis on naurettavaa. Vaadin ulkonäöltäni paljon. Haluan, että jokainen vastaantulija pitää minua erityisen kauniina. Silti yksikään "olet tosi kaunis"-kommentti ei merkkaa minulle mitään. Ei yhtään mitään. Todella ristiriitaista. Typerää. Nuoruuden pinnallisuutta? Miksi haluan itse olla niin kaunis, vaikkei se ole se piirre, mitä muissa arvostan? 

Viikonloppuna tuli syötyä paljon. Oikeasti paljon. Tänään sen sijaan olen syönyt yhden välipalapatukan (80kcal) ja kurkkua (20kcal) sekä juonut mehua (250kcal) ja kahvia (40kcal). Lenkille olisi vielä hyvä mennä. Luultavasti vedän nyt ainakin muutaman päivän ihan liian pienillä kaloreilla. Olen laihduttanut jo yli kuukauden terveellisesti ja paino on pudonnut parisen kiloa. Olisi tosi turhauttavaa, jos se menisikin hukkaan yhden viikonlopun takia.