Hyvä olla

Kävin sosialisoitumassa ja näkemässä kavereita. Ne sano et niillä onki jo ollu ikävä. Näin myös mua inhoavia tyttöjä. Olin itsevarma. Päivä oli hyvä, olin iloinen, sosiaalinen ja nauravainen. Sellainen, kuin haluan olla. Ja sellainen, kuin olen esittämättä mitään.
Tuntuu hassulta ajatella, että otin sen lauantain niin vakavasti. Kukaan ei enää edes muista sitä. Tai vaikka joku muistaisikin, nauran vain asialle ja en ihan oikeasti välitä.
Sain itseluottamukseni takaisin. Sain itseluottamukseni takaisin!

Mua ahdisti tällä viikolla niin paljon, että en voinut kuvitellakaan enää edes harkitsevani mitään romantiikkaa kenenkään kanssa. Mutta tänään ihastuin vähän uudelleen yhteen poikaan, josta tykkäsin noin 4 kuukautta sitten. Sillä on ollu vähän rankka elämä, sen vanhemmat erosi ja sen isä syytti tätä poikaa koko erosta. Poika masentui ja alkoi viillellä. Sillon se oli vielä niin nuori, että sen kaverit ei ymmärtänyt. Ne haukku sitä säälittäväksi emoksi ja nauroi sille. Se oli epävarma ja sille tuli akne ja sille huomauteltiin siitäkin. Se sai siihen lääkityksen ja alkoi harrastaa urheilua. Näin siitä tuli erittäin hyvännäkoinen, lihaksikas nuorimies. Tytöt alkoi kiinnostua siitä, niin siitä tuli ns. pleijeri. Myöhemmin se vähän rauhoittui ja sitten mä tutustuin siihen. Ei me olla mitään hyviä kavereita, mutta se on mun joidenkin kavereiden tosi hyvä ystävä.
Kummallista, että oon kiinnostunut siitä. Yleensä tykkään jätkistä, jotka on tosi pitkiä ja laihoja, ei lihaksia. Ja ne on turvallisia, vakaita ja normaaleja. Oon itse niin sekaisin, että olen etsinyt itseni vastakohtaa. Nyt olen kiinnostunut pojasta, joka taitaa olla aika paljon kuin minä...

Ruuat:
riisikakkuja 80kcal
2 kuppia kahvia 20kcal
4 mandariinia 120kcal
pieni omena 40kcal
pizzaa 700kcal
yhteensä 960kcal
Pizzaa... Sitä en osannut odottaa päivälliseksi... Onneksi kalorit muuten tosi vähäiset, niin laihdun pizzasta huolimatta. Suurin pelko mulla vain on, että joudun syödä loput huomenna aamupalaksi! Ei ei ei eiiii!

Ehkä joskus vielä uskallan...

Valitusta

Ruokahalu vähän palasi. Söin ihan liikaa hedelmiä ja kaikkea muutakin. Ihan liikaa. Oon huono. Melkein 1000 kaloria, mikä muhun tuli?! Mussutan liikaa hedelmiä kun kuvittelen, etta niitä voi syödä kuinka paljon vain lihomatta. Tämä oli niin epäonnistunut päivä. Ai niin, jatkoin polttamistakin. Siinäpä vielä piste i:n päälle.

Miksei tämä ahdistus katoa? Olen huomannut, etta yleensä olen ahdistunut kun olen yksin. Silti haluan aina olla yksin. En ymmärrä. Tuntuu, etta ansaitsen tämän. Ansaitsen paskan olon, koska en ole tarpeeksi hyvä. Yritän nykyään miellyttää muita, jotta kenelläkään ei olisi syytä inhota minua. Aiemmin ei ollut näin. Tykkäsin provosoida ihmisiä ja olin oikea draamakuningatar, aina riidoissa jonkun kanssa. Silloin mulla oli hyvä itsetunto. Ei ole enää. Nykyään, jos joku loukkaa mua, olen hiljaa. Aiemmin olisin haukkunut sen tyypin pystyyn. Nyt olen heikko. Musta ei ole enää mihinkään. Ja oma syynihän se on. Voi herra sentään tätä mun itsesäälin määrää... Pitäisi vain ottaa itseäni niskasta kiinni ja olla valittamatta. Mutta se on niin vaikeaa...

Ruuat:
2 kuppia kahvia 20kcal
9 (!!!) mandariinia 270kcal
4 pientä omenaa 160kcal
riisikakkuja 120kcal
mansikoita 60kcal
kunnon ruoka: lihaa ja kasviksia 350kcal
yhteensä 980kcal

Rakastan lonkkaluita. Ne on mun vartalon paras kohta. Jotain positiivistakin kuulee mun suusta :)

Mitä vihaan syömishäiriössä

1) Ruoka mielessä 247. Vihaan sitä. En halua miettiä suklaapatukkaa, josta kieltäydyin, seuraavaa kolmea päivää. Ehkä tämä blogin pitäminen voi auttaa tässä ongelmassa, ehkä tällä saan ajatukset muualle.

2) Itseinho. Se, kuinka paljon arvostan itseäni, riippuu painostani ja syömisitäni.

3) Ahdistus, kun täytyy syödä muiden seurassa. Kavereiden seurassa syön vain omia ruokiani ja kieltäydyn niiden tuputtamista herkuista. Tiedän, että kaikki epäilee mulla syömishäiriötä, parille oon sen myöntänytkin kännissä. Vihaan kun kaikki tuijottaa mitä syön.

4) Ahmiminen ja oksentaminen. Olin jo melkein 5 viikkoa tekemättä kumpaakaan, mutta sitten sorruin.

Mutta mitä rakastan? Ainakin sen tuomaa turvaa vaikeina aikoina, kun voi keskittyä laihdutukseen eikä mihinkään muuhun. Muuta positiivista ei sitten taida ollakaan. Tämä ei ole elämäntapa, tai jos on, niin huono sellainen...

Hukassa

Aamupaino 55.5kg. En osaa iloita vieläkään. Kaikki muu menee mun elämässä huonosti, paitsi laihdutus. Luulin muuten, että tästä tulisi enemmän laihdutuspainotteinen blogi, mutta mites kävikään.

Nyt voin syyttää laihtumisestani ahdistusta ja masennusta. Mieluummin sanon, että ruokahalu on hävinnyt masennuksen takia, kuin että kituutan itseäni vähäkalorisella dieetillä koska en kestä ulkomuotoani. En omista kokovartalopeiliä, mikä on hyvä asia. Mutta tunnen reiteni, jokaisen pahkuran, joka ei joskus ollut olemassakaan. Kun vedän vanhoja farkkuja jalkaan, mutta ne näyttävät makkarankuorilta norsun päällä.

Ei tässä maailmassa ole helppoa olla tyytyväinen itseensä. Mutta mulla ei mun ongelmat mihinkään itseluottamuksella katoaisikaan, mua syrjitään, mulle vittuillaan, mua haukutaan, mua ei kunnioiteta pätkän vertaa. Ja kaikki lauantain takia. Mua itkettää lukea blogitekstiäni, jossa olen vielä innoissani kemuista. Kumpa en olisi mennyt. Pilasin sosiaalisen elämäni totaalisesti.

Päivän ruuat:
2 kuppia kahvia 20kcal
2 pientä omenaa 80kcal
juustoa 70kcal
2 mandariinia 60kcal
currykanaa riisillä 300kcal
yhteensä 530kcal
ps. yksi uusi ihana lukija,<3

Jätä mut rauhaan

Unohdin käydä herättyäni vaa'alla, hups. Illalla oli tosi vaikeeta nukahtaa, mua ahdisti niin paljon taas... Itkin ja huusin mielessäni, mutta ääneen ei kuulunut kuin kuiskauksia: "Jätä mut rauhaan, jätä mut rauhaan, jätä mut rauhaan..." Tuntui, kuin joku olisi repinyt mun sydäntäni irti mun rinnasta.

Aiemmin luulin et vain nolasin itseni. Mutta pahempaa. Kaikki vihaa mua. Kaikki halveksii mua. Tää on jotain niin järkyttävää, miten ihmiset voikin olla niin ilkeitä?

Iltapaino 56.5kg.

Päivän ruuat:

2 pientä omenaa 80kcal

rusinoita 100kcal

kahvi maidolla 10kcal

mandariini 30kcal
juustoa 70kcal

jotain paskaa 450kcal
yhteensä 740kcal

Ruokahalu on kadonnut... Ja mä itken, mä itken enemmän kuin kuukausiin. Mitä olen koskaan valittanut pahasta olosta, tämä on 10 kertaa pahempi... Nyt toivoisin vain olevani unohdettu taas...

Mukataiteellinen

Jokainen hymy
on mulle kuin vuori
Mutta en tunne iloa huipulla
Jokainen katse
paljastaa esitykseni
En osaa hymyillä silmillä
Jokainen nauru,
hiljainen, vaivaantunut
Tuntuu kuin kuuro pakotettaisiin kuulemaan

Tämä on siis kirjoittamani runo pahimmilta masennusajoiltani. Ehkä te pidätte sitä teininä ja nolona, mutta se kuvasi tunteitani täydellisesti... Tää blogi on nyt menny aika paljon vaan angstaamiseks ja masentavaks paskaks muutenkin. No, tätä mun elämä on. Huomenna ainakin pakotan itseni vaa'alle. Vihaan vaa'alla käyntiä, en halua nähdä niitä numeroita. Mutta se on tehtävä.

Halusin vain vielä sanoa tähän, että en vaan voi keskittyä mihinkään. En voi lukea kirjaa, vaikka rakastan lukemista. En voi katsoa elokuvaa, jonka olen jo kauan halunnut katsoa ja joka pölyyntyy yöpöydälläni. Lähimuisti on olematon. Laitan kännykkään herätyksen, heti sen laitettuani yritän laittaa herätyksen uudelleen. Mä luin masennus- ja syömishäiriöblogeja vähän nuorempana. Silloin tää kaikki kuulosti aika siistiltä. Ei se olekkaan.

Mä voisin jopa ottaa vain tän kylmyyden, kuivan ihon, finnit, itseinhon, epävarmuuden, unohtelevaisuuden, väsymyksen tai minkä vain, mutta en kestä tätä ahdistusta... Se satuttaa eniten. Siksi nykyään aina kun loydän itseni tuijottamassa tyhjyyteen, olen iloinen, että ainakin pääsin hetken ajaksi pakoon ahdistusta. Ainakin hetkeksi...

Ärsyttävä lutka

Tänään sain kuulla sitten aika paljon kaikkea mitä tein lauantaina... "Ei vittu sä oot ärsyttävä kännis" "Oot kyl melkone lutka" "Muistatko ees kuinka monen jätkän kaa nuolit? Mä näin et ainakin 7!" Mun yks hyvistä (no hyvistä ja hyvistä) kavereista sanoo, että yritin sen poikaystävää. Se oli sitte vetässy mua turpaan, ja mähän en muista totakaan. En mä kyllä haluu uskoo et yritin sitäkin... Kumpa vain kaikki unohtais kaiken äkkiä, tai vaikka ei unohtaiskaa, niin ei muistuttais mua. Koska vaikka ihmiset puhuu musta paskaa selän takana, ei se mua satuta jos en tiedä asiasta. "Moi mä oon Olivia, tulkaa kaikki pojat pussaa mua!" Onhan se niiden hyvä sanoa noin, ei ne tiedä miten se mua satuttaa. Mutta kyllä mä sen ansaitsen, ei kukaan mua pakottanut juomaan. Mä en halua enää koskaan olla niin jurrissa...

Sinänsä olen ylpeä itsestäni, koska olen osannut esittää, ettei mua ahdista ja hävetä niin paljoa. Oon esittänyt iloista ja nauranut itselleni. Ne luulee, että oon kunnossa. Oikeasti sisältä oon ihan hukassa. Normaalisti en edes osaa esittää iloista, jos en oikeasti ole. Tänään se on onnistunut ihan hyvin. Joskus muutama kuukausi sitten, kun yritin esittää iloista ja sosiaalista, kaikki huomasi etten ole ihan kunnossa. Nykyään en ole enää niin voimaton, niin tämä sujuu jo paremmin... Mutta olen väsynyt tähän esittämiseen. En jaksa tätä enää...

Päivän ruuat:
puuroa 130kcal
rusinoita 100kcal
omena 60kcal
mandariini 30kcal
kahvi maidolla 10kcal
päivällinen: 3 rasvaista, oksettavaa kanansiipeä ja liikaa perunamuusia 500kcal?
yhteensä 830kcal

ps. Tunnustan, mokasin eilen ja mussutin omenaa ja juustoa kunnon ruuan jälkeen... Mikään ei tunnu enää onnistuvan.